Leikata pitää, mutta tyhmä ei saa olla

Suomen valtio tuhlaa enemmän rahaa kuin mitä sillä on, minkä seurauksena hallitus huutaa sopeutustoimia. Suomeksi tämä tarkoittaa leikkauksia ja veronkorotuksia. Jyrki Katainen haluaa näitä sopeutuksia 3 miljardin edestä. Jutta Urpilaisen mielestä luku on 1,5 miljardia. Arhiksen Pave puolestaan toteaa, että jos vaan nostettaisiin asuntojen ynnä muiden verotusta. Veronkorotuksiin meillä ei tietenkään ole enää varaa ja päättäjämme tuntien leikkauksetkin kohdistuvat koutukseen ja terveydenhoitoon, koska miksipä ei.

Perusongelma kaikessa on, että päättäjät ovat huolimattomia ja heillä on hällä väliä -logiikka Suomen menoihin. Valtion menot koostuvat lukemattomista pienistä puroista, jotka yhdessä muodostavat miljardien eurojen kokoisen pauhaavan kosken. Näistä pienistä puroista ei juuri leikata, koska päättäjien logiikan mukaan ne ovat mitättömiä menoja valtakunnan budjetissa, eikä niistä leikkaaminen hyödyttäisi paljon mitään. Toisaalta samaa logiikkaa käytetään myös uusien menoerien oikeuttamiseksi. Mitä se nyt 700 000 euroa missään tuntuu, kun julkisen sektorin kohdalla puhutaan useista kymmenistä miljardeista.

Käytännössä tällaisesta hällä väliä -logiikasta seuraa, että pienet menot kasvavat jatkuvasti ja leikkausten kohdalla ne jätetään huomiotta. On helpompi leikata isommista ja yhtenäisemmistä kohteista, kuten sosiaali- ja terveysmenoista, poliisista, koulutuksesta ja muista sellaisista. Tämän seurauksena tuhlailu kasvaa ja palvelut heikkenevät. Siksi onkin tärkeää, että nimenomaan näitä turhia menoja ryhdytään karsimaan aktiivisesti.  Niin pitkään kuin meillä on näitä turhia menoja, ei yksikään leikkaus Suomen kansalaisten perustuslaillisiin oikeuksiin tai yksikään veronkorotus ole perusteltavissa. Ja näitä turhia menoja riittää.

Jykä heittää vitsin

Tiiättekö lol.

YLIMÄÄRÄISIÄ MENOJA

Suomessa on esimerkiksi koko Euroopan toisiksi korkeimmat puoluetuet. Puoluetuet siirtävät kansan omaisuutta puolueille 34 miljoonaa euroa joka vuosi. Äänestäjää kohti tukea maksetaan jopa 12,25 euroa. EU:n keskiarvo on 3,73 euroa, mutta monissa valtioissa vielä huomattavasti tätä vähemmän. Latviassa ja Maltalla puoluetukia ei makseta lainkaan. Mikäli Suomi lakkauttaisi puoluetuet, kansalaiset säästäisivät 34 miljoonaa vuodessa. Jo pelkästään kohtuullistamalla puoluetuet eurooppalaiselle keskitasolle säästöjä syntyisi 24 miljoonaa.

Työkkärin haista paska -kurssit ja tempputyöllistäminen ovat toinen tuttu menoerä, josta on lähinnä haittaa. Ensinnäkin nöyryyttävä kurssittaminen vääristää työttömyystilastoja, sillä kurssitettavat ja tempputyöllistämiset on siivottu nätisti pois tilastoja rumentamasta. Lisäksi tempputyöllistäminen vahingoittaa työmarkkinoita ja lisää työttömyyttä, sillä jokainen tempputyöllistämällä täytetty työpaikka on pois työmarkkinoilta.

Työkkärin erilaiset kokeilut ja valmennukset maksavat 38,77 miljoonaa, työllisyyspoliittinen avustus 37,5 miljoonaa ja palkkatuettu työ 178 miljoonaa. Lisäksi menoja syntyy tiedottamisesta, arvioinneista ja muusta sellaisesta. Lukuun ei ole laskettu työkkärin tarjoamia ammatillisia tai täydentäviä koulutuksia. Suomi säästää 254,27 miljoonaa joka vuosi, kun se lopettaa tempputyöllistämisen.

Muita helppoja kohteita, joista voidaan leikata, tai jotka voidaan jopa lopettaa kokonaan, ovat esimerkiksi Afghanistanin NATO-leikit (55,8 miljoonaa), Briteille myönnetty eurostoliiton jäsenmaksuhelpotus (136 miljoonaa), vastaanottokeskukset (67,9 miljoonaa), avustukset kirkolliseen ja uskonnoliseen toimintaan (2,35 miljoonaa) ja ministerit avustajineen (1,9 miljoona), poliittisesti sitoutuneiden nuorisojärjestöjen tuet (3,65 miljoonaa), Vähemmistövaltuutettu (1,01 miljoonaa), Svenska folktinget ja Paasikivi-seura (585 000 euroa), Yle (yli 512 miljoonaa), koulujen maksamat tekijänoikeusmaksut (18,22 miljoonaa) ja niin edelleen. Nämäkin ovat vain esimerkkejä, jotka ensimmäisenä revin takapuolestani. Tietysti on olemassa myös muita menoja, joista voidaan leikata heikentämättä Suomen kansalaisten perusoikeuksia.

Yle on suhteessa suurempi kuin Brittilän valtiollinen kanava.

Yle on suhteessa suurempi kuin Brittilän valtiollinen kanava.

KEHITYSAPU JA YRITYSTUET

Vaikka budjetti koostuu suurimmaksi osaksi pienistä puroista, löytyy sieltä tietysti myös helppoja miljardien kohteita, joista voidaan leikata ilman, että joudutaan ottamaan koululaisilta tai eläkeläisiltä. Erinomaisina esimerkkeinä kehitysapu ja yritystuet. Pelkästään näillä saadaan kasaan noin 2,2 miljardia säästöä, minkä lisäksi veroja voidaan jopa laskea.

Kehitysapu maksaa Suomelle noin 1,1 miljardia joka vuosi. Niin pitkään kuin Suomen budjetti on epätasapainossa, tämä 1,1 miljardia otetaan velaksi. Suomi lainaa rahaa, jotta se voi antaa sen eteenpäin muualle.

Nimestään huolimatta kehitysapu ei varsinaisesti kehitä tai auta, vaan se on jopa haitallista. Sambialaisen taloustieteilijä Dambisa Moyo on kritisoinut kehitysapua kirjassaan Dead Aid. Hänen mukaansa kehitysapu ruokkii korruptiota, pitkittää köyhyysongelmaa ja ennen kaikkea tekee kehitysmaat riippuvaiseksi rikkaista länsimaista. Kehitysapu ei ole pyytteetöntä rahaa, eikä ilmaista lounasta ole olemassakaan, etenkään taloudellisessa valtapolitiikassa.

Kehitysavun lisäksi toinen valtava rahareikä ovat yritystuet. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan Suomi maksaa erilaisia yritystukia noin 4,8 miljardia. Tästä noin 3,7 miljardia ovat erilaisia verotustukia ja -helpotuksia ja loput yrityksille suoraan tai erilaisiin hankkeisiin annettavia tukia. Mukaan ei ole laskettu uuden yrittäjän starttirahaa, joka on tuki yrittäjälle, ei yritykselle.

Ylen mukaan suurin osa yritystuista jaetaan vuodesta toiseen pääasiassa muutamille suurimmille firmoille. Yritystuet ovat siis tulonsiirto pienemmiltä yrityksiltä ja veronmaksajalta suuryrityksille. Yritystuet vääristävät markkinoita ja lisäävät kansalaisten verotaakkaa suuryritysten hyväksi. Sosiaaliturva on tarkoitettu ihmisiä, eikä suuria firmoja varten.

Poistamalla suorat ja hankkeisiin maksettavat yritystuet saadaan välittömästi kansalaisten taakkaa vähennettyä 1,1 miljardilla. Poistamalla erilaiset verotuet ja -vähennykset yhteisövero puolestaan voidaan laskea noin 6% pintaan. Yhteenkään kansalaisten perusoikeuteen ei olisi tarvetta koskea, mutta rahaa saataisiin säästettyä parempaan käyttöön ja verotusta voitaisiin sekä keventää että yksinkertaistaa. Kansalaisten etu toteutuisi.

Poistamalla kehitysapu ja suorat yritystuet säästetään 2,2 miljardia. Kohtuullistamalla puoluetuet eurooppalaiselle keskitasolle säästetään 24 miljoonaa. Hankkiutamalla eroon tempputyöllistämisestä, Afghanistanin sodasta, uskontojen ja poliittisten järjestöjen tukemisesta ja koulujen maksamista tekijänoikeusmaksuista säästetään yli 334,87 miljoonaa. Leikkaamalla Yleltä, Brittien jäsenmaksuhelpotuksista, vastaanottokeskuksista ja ministereiltä avustajineen vain 10% säästetään 71,78 miljoonaa. Yhteensä näillä saataisiin helposti yli 2,6 miljardin säästöt. Epäsuorat yritystuet poistamalla yhteisöveroa voitaisiin lisäksi laskea huomattavasti. Menot laskevat, velkaantuminen hidastuu, verot laskevat ja kansalaisten perusoikeuksiin ei kosketa.

Leikkauksia pitää tehdä ja välittömästi, mutta tyhmä ei saa olla. Asiat pitää laittaa tärkeysjärjestykseen. Paisuvien poliitikkojen pullapitkot ja hyvä veli -uraputket eivät kuulu veronmaksajien maksettavaksi. Pelkästään pienillä leikkauksilla ylimääräisistä tai haitallisista menoista voidaan saavuttaa hallituksen haluamat sopeutustoimet ilman yhtäkään veronkorotusta tai leikkausta mistään hyvinvointivaltion perustuslaillisesta tehtävästä. Ja niitä ylimääräisiä menoja riittää muutamallekin kaudelle.

Kasettimaksu on tuottajilta ja kuluttajilta perittävä salavero tekijänoikeusjärjestöjen hyväksi

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen johtama kulttuuriministeriö harkitsee niin sanotun kasettimaksun laajentamista koskemaan monia uusia talennusmuotoja, kuten esimerkiksi tietokoneita, maksullisia Internet-tallennuspalveluja ja jopa tulostimia. Ministerin mukaan ehdotuksen pointtina on, että ”työstä on saatava korvaus”. No, emmeköhän me kaikki ole samaa mieltä tästä asiasta. Arhinmäen ministeriön suunnitelmassa on kuitenkin tietysti vakavia puutteita, jotka osoittavat, että asiaa ei ole mietitty ihan loppuun saakka. Ensinnäkin kasettimaksu antaa tekijänoikeusjärjestöille verottamista vastaavan oikeuden.

Käytännössä kasettimaksu tarkoittaa sitä, että jokaisesta ostetusta tyhjästä CD- tai DVD-levystä, tietokoneesta, muistitikusta, äänikirjasta tai muusta vastaavasta välineestä, jolla voi tallentaa, maksetaan Teostolle, Gramexille ja/tai muulle vastaavalle tekijänoikeusjärjestölle korvaus. Maksu piilotetaan tuotteen hintaan, eikä maksua voi mitenkään ohittaa. Kyse on vastaavasta asiasta kuin tuotteen hintaan lisätty arvonlisävero, paitsi että tulot tästä maksusta eivät mene valtiolle, vaan tekijänoikeusjärjestöille. Käytännössä kasettimaksu siis antaa tekijänoikeusjärjestöille oikeuden verottaa tiettyjä tuotteita.

Suomen perustuslain mukaan merkittävä kansalaisten oikeuksiin ja vapauksiin puuttuva vallankäyttö kuuluu yksinomaan julkiselle vallalle. Verottaminen on tällaista merkittävää vallankäyttöä, minkä vuoksi oikeus verottamiseen on rajattu tarkasti kuuluvaksi vain julkiselle vallalle. Vain julkinen valta voi oikeudellisesti verottaa ihmistä vastoin hänen tahtoaan. Käytännön vaikutuksilta kasettimaksussa on kyse perustuslain vastaisesta verosta.

Perustuslaillisen kyseenalaisuuden vuoksi myös kasettimaksun peruspuoltoargumentti ”työstä on saatava korvaus” kusee. Lähellekään kaikki muusikot, kirjailijat, sanoittajat tai muut sisällöntuottajat eivät kuulu tekijänoikeusjärjestöihin. Tällöin he eivät hyödy mitään tekijänoikeusjärjestöjen kasettimaksuista. Itse asiassa näille tekijänoikeusjärjestöihin kuulumattomille kulttuurintuottajille kasettimaksusta on yksipuolisesti vain haittaa.

Jos esimerkiksi levyn säveltänyt rokkari päättää julkaista levynsä omakustanteena, joutuu hän maksamaan hyvitysmaksua jokaisesta tyhjästä CD:stä, jolle hän aikoo painattaa levynsä myyntiä varten. Muusikko siis joutuu maksamaan tekijänoikeusjärjestöille saamatta siitä vastineeksi itselleen mitään hyödyllistä. Kasettimaksussa rahastetaan tekijänoikeusjärjestöön kuulumattomilta muusikoilta tekijänoikeusjärjestöjen jäsenten ja suurten levy-yhtiöiden hyväksi. Kasettimaksu ei tarkoita sitä, että työstä saa maksun, vaan sitä, että jotkut joutuvat maksamaan omalla työllään toisten työstä, koska valtio ja tekijänoikeusjärjestöt yksipuolisesti ovat näin päättäneet. Hyvitysmaksu on tulonsiirto kuluttajilta ja tuottajilta tekijänoikeusjärjestöille. Eikä kyse ole mistään pienestä tulonsiirrosta.

Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, että kasettimaksu olisi vain euron per tietokone, printteri, levy tai muu tuote riippumatta tuotteen hinnasta. Euro per tietokone ei kuulosta itsessään paljolta. Tietokoneita on kuitenkin Suomessa enemmän kuin ihmisiä, kuten myös kännyköitä, eikä ole vielä mitään merkkejä, että tämä tietoyhteiskunnallinen kehitys olisi pysähtymässä. Elektroniikkaa ja viihdettä vähänkään enemmän kuluttavan perusperheen kohdalla hyvitysmaksu voi nousta helposti satoihin euroihin vuodessa. Huolimatta Paavo Arhinmäen vähättelystä, että kyse olisi lähinnä symbolisesta asiasta, hyvitysmaksussa on kyse todellisuudessa miljoonien eurojen suuruisesta tulonsiirrosta kuluttajilta ja kulttuurintuottajilta tekijänoikeusjärjestöille.

Kasettimaksu on käytännössä sama kuin perustuslain vastainen verotus. Kasettimaksu ei myöskään hyödytä lähellekään kaikkia kulttuurintuottajia, vaan ainoastaan niitä, jotka ovat tekijänoikeusjärjestöjen jäseniä. Muille tuottajille ja kuluttajille kasettimaksusta on haittaa. Kasettimaksu pakottaa kaikki kulttuurintuottajat ja -kuluttajat tukemaan tekijänoikeusjärjestöjä riippumatta heidän omista haluistaan. Se ei anna artistille lisää valtaa päättää oman teoksensa kohtalosta, vaan sen sijaan se vähentää tätä valtaa tekijänoikeusjärjestöjen hyväksi. Kasettimaksusta pitäisi luopua sen sijaan, että sitä laajennetaan.

Tietokoneiden ja älypuhelinten avulla on mahdollista lukea esimerkiksi näinkin laadukasta blogia, joten minulle kuuluu automaattisesti osa jokaisesta myydystä tietokoneesta tai kännykästä. Vai mitä, Arhinmäki?