Ruotsinpakottajien argumentit ovat yhtä ilmatiiviitä kuin pieru

Mitä enemmän kuulee poliitikkojen argumentteja pakkoruotsin puolesta, sitä varmemmaksi tulee, että pakkoruotsille ei ole mitään järkeviä perusteita. Argumentit ovat useimmiten lähinnä erilaisia olkiukkojen rakentelua, kuten syyttelyä nationalismeista tai asettamalla toisten suuhun väitteitä, joita kukaan ei ole esittänyt.  Pakkoruotsikeskustelussa pelotellaan taantumuksella, ruotsinkielisten holokaustilla ja muulla täysin yhdentekevällä sanahelinällä, joka ei joko tarkoita mitään tai jolla ei ole mitään liittymäkohtaa todellisuuteen.

En jatkuvasti jaksa sosiaalisessa mediassa toistella papukaijan lailla samoja argumentteja joka ikisessä keskustelussa, jonne muodottoman nenäni satun tunkemaan, päätin koota tähän muutamia niistä väitteistä, joihin törmään useimmiten, sekä kertoa, miksi nämä väitteet ovat päin helvettiä. Koska tiedän, että kaikissa asioissa on aina useampia puolia ja me karvattomat apinat olemme toivottomasti omien aivojemme vankeina, olen täysin varma, että pakkoruotsille löytyy myös jotain järkeviä, faktoihin perustuvia argumentteja. Toivon, että ruotsinpakottajat näkisivätkin hieman vaivaa ja toisivat esille muutamia näistä argumenteista, niin ei joudu jatkuvasti hokemaan samoja juttuja.

Muun muassa tätä suomenruotsalaista miestä syrjittiin, koska hänen aikanaan ei ollut pakkoruotsia.

Muun muassa tätä suomenruotsalaista miestä vainottiin, koska hänen aikanaan ei ollut pakkoruotsia.

1. Vapaaehtoisuus ei tarkoita vaihtoehdottomuutta

Väite: ”Valinnaisuus on johtanut siihen, että kouluissa opiskellaan entistä vähemmän kieliä. Todennäköinen seuraus on, että mitään muuta kieltä ei sitten valittaisi tilalle.”
Paavo Lipponen, Svenska nu ry:n puheenjohtaja

Vastaus: Pakkoruotsin poistaminen ei vähennä koulujen pituutta, vaan pakkoruotsin tilalle on asetettava opetussuunnitelmissa jotain muuta. Kaikista todennäköisimmät ja loogisimmat vaihtoehdot ovat toiset kielet. Pakkoruotsin poistaminen ei tarkoita, että ”mitään muuta kieltä ei valittaisi tilalle”, vaan sitä, että ihmisillä on mahdollisuus valita toinen kieli tilalle.

2. Vapaa kielivalinta parantaa kilpailukykyä

Väite: ”Toteutuessaan [vapaaehtoinen kielivalinta] heikentäisi Suomen kilpailukykyä. Suomi on taloudellisissa vaikeuksissa ja tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä. Tarvitsemme kouluihin enemmän kielten opetusta, emme vähemmän.”
Anna-Maja Henriksson, oikeusministeri

Vastaus: Elinkeinoelämä kannattaa vapaaehtoisuutta kielten valintaan ja näkee pakkoruotsin Suomen kilpailukykyä vahingoittavana tekijänä. EK:n mielestä pakollinen ruotsin opettaminen syö resursseja muiden kielten opiskelusta ja siten heikentää suomalaisten kieltenosaamisen monipuolisuutta. EK:n jäsenjärjestöt painottavat omassa rekrytoinnissaan esimerkiksi venäjää, portugalia ja kiinaa moninkertaisesti ruotsiin nähden. Elinkeinoelämän näkökulmasta pakkoruotsi on vahingollinen ja haitallinen suomalaisten työllisyydelle.

Pakkoruotsi ei lisää kielten osaamista, vaan vähentää sitä. Suomen kielipolitiikka on poikkeuksellinen muihin Pohjoismaihin verrattuna. Vaikka muissakin Pohjoismaissa on kielivähemmistöjä, kuten Ruotsin suomalaiset, ei missään muussa Pohjoismaassa ole vastaavaa pakollista vähemmistökieltä kuin Suomessa. Tämän seurauksena kaikissa muissa Pohjoismaissa osataan kieliä laajemmin ja paremmin kuin Suomessa. Pakkoruotsi tarkoittaa, että kaikki joutuvat käyttämään resursseja saman kielen opiskeluun, vaikka suurin osa ei ole motivoitunut siihen ja esimerkiksi Itä-Suomessa venäjän osaaminen on huomattavasti hyödyllisempää. Pakkoruotsin poistaminen ei vähennä kielten opetusta, vaan lisää sitä, koska pelkän ruotsin opetuksen lisäksi oppilaille tarjotaan myös muita kieliä.

Pakkoruotsi edistää lähinnä ruotsinkielisten kilpailukykyä suomenkielisiin nähden.

Pakkoruotsi edistää lähinnä ruotsinkielisten kilpailukykyä suomenkielisiin nähden.

3. Kaksikielisyys ei edellytä pakkoruotsia

Väite: Kannatan pakollisuutta, koska kukaan ei ole vielä vakuuttanut minua siitä, etteikö vapaaehtoisuuden vaikutus olisi pitkällä tähtäimellä sellainen, että on mahdotonta pitää kiinni kaksikielisyydestä.”
Li Andersson, Vasemmistonuorten puheenjohtaja

Vastaus: Suomessa on ollut pakkoruotsi vasta 70-luvulta. Tätä ennen ruotsia opetettiin ainoastaan niille, jotka sitä tulivat myöhemmin tarvitsemaan työelämässään. Valtavasti pidempi aika Suomen historiasta on ollut aikaa ilman pakkoruotsia. Kaksikielisyys ja ruotsinkielisten palvelut voivat hyvin ajalla ennen pakkoruotsia, eikä pakkoruotsin voida osoittaa millään tavalla olevan kaksikielisyyden perusta tai sen kannalta tarpeellista. Koska meillä on historiallista faktaa siitä, että pakkoruotsia ei ennenkään tarvittu kaksikielisyyteen, on todistustaakka pakkoruotsin välttämättömyydestä kaksikielisyyden turvaamiseksi pakkoruotsin kannattajilla.

4. Perustuslakikaan ei edellytä pakkoruotsia

Väite: ”Pakkoruotsin poisto olisi paitsi iso ideologinen muutos, myös hallinnollisesti suuri ja ongelmallinen projekti. Ruotsi on määritelty kielilaissa ja perustuslaissa toiseksi kansalliskieleksemme.”
–  Janne Laitinen, Savon Sanomien Keski-Savon aluetoimituksen johtaja

Vastaus: Perustuslaki ei puhu yhdellä ainoalla sanalla pakkoruotsista. Perustuslain mukaan suomen- ja ruotsinkielisten palvelut on turvattava, mutta missään ei sanota, että tämä tarkoittaisi pakkoruotsia. Perustuslaki edellyttää, että viranomainen voi antaa palvelua sekä ruotsiksi että suomeksi. Tämä ei tarkoita yksittäistä viranomaista, vaan viranomaisinstituutiota. Koska suomen- ja ruotsinkielisten palvelut oli turvattu jo ennen pakkoruotsia, ei voida olettaa, että pakkoruotsi olisi palvelujen turvaamiseksi välttämätön.

Ruotsin opiskelun muuttaminen vapaaehtoiseksi ei ole ristiriidassa perustuslain kanssa. Ainoastaan, jos lakiehdotus kirjoitetaan perustuslain vastaiseksi, voi ongelmia tulla. Mitään tarvetta perustuslain vastaiselle muotoilulle ei kuitenkaan ole, mikäli ei vartavasten tahdota perustuslaillisia ongelmia.

5. Pakkoruotsi on tasan oikea termi

Väite: ”Siinä mielessä pakkoruotsi on väärin valittu sana, että emmehän me puhu myöskään pakkomatematiikasta.”
Juhani Lindholm

Vastaus: Ensiksikin pakkoruotsi on täysin looginen termi pakolliselle ruotsille. Ruotsi on ainoa aine, joka on pakollinen kaikilla kouluasteilla peruskoulusta korkeakouluun. Ruotsia on pakko opiskella riippumatta siitä, onko sillä tekemistä oman alan kanssa vai ei. Esimerkiksi historian opiskelija ei joudu opiskelemaan yliopistolla matematiikkaa, mutta ruotsia joutuu. Ahvenanmaalla puolestaan ei ole lainkaan pakollista suomea.

Toiseksi yleissivistävät aineet poikkeavat perustavanlaatuisesti kielistä. Ruotsia puhuu koko maailmassa vain 8,7 miljoonaa ihmistä. Matematiikka taas pätee kaikkialla maailmankaikkeudessa samalla tavalla riippumatta kielistä. Yleissivistyksen kannalta on tärkeämpää, että lapsi osaa sanoa, kuka on Charles Darwin kuin puhua kiinaa. Yleissivistyksen kannalta on tärkeämpää tietää, mikä on keskiarvo kuin puhua somaliaa. Yleissivistyksen kannalta on tärkeämpää osata kirjoittaa kuin puhua tanskaa.

Ennen kaikkea ruotsin vertaaminen matematiikkaan on myös looginen virhe. Se perustuu oletukselle, että yhden aineen tarpeellisuudesta ei voisi puhua puhumatta samalla kaikkien muiden aineiden tarpeellisuudesta. Näin ei tietenkään oikeasti ole, vaan esimerkiksi historian tarpeellisuus on kokonaan erillinen kysymys siitä, onko koulussa tarpeellista opettaa arkeologiaa.

Yleisesti ottaen oikeusvaltio ja liberaali demokratia toimivat siten, että pakottaminen ei ole sallittua, ellei se ole hyvin perusteltua. Todistustaakka on pakottajalla, ei sillä, joka tahtoo lisätä vapaaehtoisuutta ja ihmisten omaa valintaa. Esimerkiksi matematiikan kohdalla alkeiden sisällyttäminen oppivelvollisuuteen on perusteltua, koska yhteiskunnallinen toiminta edellyttää käytännössä kaikilta sellaisia normaaleja taitoja kuten ymmärtää, mitä merkit +, – ja % tarkoittavat. Pakkoruotsin kohdalla järkeviä perusteluja pakottamiselle ei ole annettu.

Pakkoruotsi vahingoittaa suomalaisten kieliosaamista, Suomen kilpailukykyä, eikä sille löydy perusteita kaksikielisyyden turvaamisesta tai Suomen perustuslaista. Jotta pakkoruotsi olisi hyväksyttävää, sille pitäisi löytyä edes asteen verran nykyistä parempia perusteluja. Jos noita perusteluja ei tuoda tiskiin, pakkoruotsista tulee luopua välittömästi haitallisena ja resursseja turhaan syövänä yhteiskunnallisena riippakivenä.

Kukkahatut ovat pilanneet maailman

Vasurijugendin puheenjohtaja Li Andersson kirjoittaa Kansan Uutisten kolumnissaan Vasemmiston alennustilasta ja politiikan vaihtoehdottomuudesta. Varsinaiseen kirjoitukseen en aio puuttua, koska poliittinen diipadaapa ja who the fuck cares, mutta kirjoituksessa oli yksi kohta, josta on täysin pakko älähtää. Andersson kirjoittaa ruokajonoista ”Kreikassa fasistipuolue Kultainen aamunkoitto vastaa järjestämällä vain kreikkalaisille suunnattua ruoka-apua ja Suomessa Heikki Hursti haluaa tarkastaa ruokakassia hakevien Kela-kortit.” Andersson siis rinnastaa retoriikassaan kreikkalaisen fasistipuolueen mainostempauksen ja köyhille omalla ajallaan ja resursseillaan vapaaehtoisesti ruokaa tarjoavan hyväntekijän toisiinsa. Mitä vittua nyt taas, Hessu.

Anderssonin aivopieru on hyvä esimerkki ilmiöstä, jota kutsutaan piireissä ”kukkahattuiluksi”, tai kavereiden kesken ”hattuiluksi”. Hattuilu on moraalinärkästyksen tuntemista jostain asiasta, jossa ei ole mitään pahaa tai josta oikeasti seuraa jopa jotain hyvää. Hattuilu on vähän kuin vittuilua, mutta sillä erotuksella, että vittuilu on rehellistä, mutta hattuilu on epärehellistä. Vittuilija tietää olevansa ilkeä, mutta hattuilija luulee olevansa hyvä. Andersson luulee kirjoituksellaan paljastavansa maailman pahuutta ja epäkohtia, mutta todellisuudessa hän vihjaa, että henkilö, joka vapaaehtoisesti auttaa nälkäisiä ja köyhiä, edustaisi samaa ilmiötä kuin kreikkalainen rasistinen ääriryhmä.

Jos asiaa miettii pikkuisen tarkemmin, tajuaa homman nimen. Hursti tekee vapaaehtoistyötä, johon hän käyttää omaa aikaansa ja omia resurssejaan, eikä hän pyri sen avulla politiikkaan tai halua glooriaa. Hurstia ei kiinnosta valta, vaan auttaa kanssaihmisiä. Siinä ei ole mitään oikeistopopulistista tai fasistista, vaan kyse on puhtaasti hyväntekeväisyydestä ja lähimmäisenrakkaudesta. Hurstilla ei ole mitään velvollisuutta auttaa ketään, vaan kaikki on lähtöisin hyvästä sydämestä. Kela-kortin kysyminen on tässä yhteydessä loogista, mikäli Hurstilla on syystä tai toisesta syytä olettaa, että tätä hyvää sydäntä käytetään hyväksi. Vapaaehtoisen hyväntekeväisyyden rinnastaminen fasistien huomionhakuun on vastenmielistä ja ihme, että Hursti jaksaa jatkaa hyväntekeväisyyttään, kun kiitoksena siitä on hallituspuolueen näkyvän toimijan harjoittama mustamaalaus julkisilla varoilla kustannetussa lehdessä. Mahtaa olla Hurstista kiva maksaa veroja.

Erityisesti poliitikot kunnostautuvat hattuilussa, etenkin jos sillä on mahdollista mustamaalata ja dehumanisoida heidän poliittisia vastustajiaan. Jussi Halla-aho kertoi aikoinaan Helsingin Sanomissa, ettei voi kuvitella hirmutekoa, johon ei olisi valmis lastensa vuoksi syyllistymään. Ajatus on varmasti tuttu jokaiselle lapsistaan välittävälle isälle tai kenelle tahansa muulle, joka tuntee vahvaa rakkautta. Jos rakastaa jotain yli kaiken, kuten vanhemman tulisikin rakastaa lastaan, on normaalia, että on valmis mihin tahansa rakkautensa kohteen vuoksi. Isän rakkaus lasta kohtaan on hyvä ja positiivinen asia.

Kokoomuksen kansanedustaja Raija Vahasalo päätti kuitenkin tulkita asiaa toisin. Vahasalon mukaan ”Halla-aho kylmäverisesti leikittelee lukijoiden ja HS:n kanssa. Internetin vihasivustoilla samat teemat ja sama sanasto viedään loppupäätelmään asti: Lastemme tulevaisuuden vuoksi meidän pitää poistaa maastamme vierasperäinen aines, tarvittaessa demokratia, moraali ja laki unohtaen, väkivaltaa käyttäen.” Elikkä siis vanhemman pyytteetön, ehdoton ja absoluuttinen kaiken yli menevä rakkaus omaa lastaan kohtaan muuttuu kukkahatturetoriikassa pahaksi rotupuhtauden ja polttouunien suunnitelmaksi. Mitä vittua? Missä suhteellisuudentaju? Ei tietenkään missään, koska kukkahattuilu on heittänyt suhteellisuudentajulla vesilintua ajat sitten. Itse asiassa suhteellisuudentajun puute on kukkahattuilun välttämätön edellytys. Tämän suhteellisuudentajuttomuuden avulla sitten vedetään rohkeasti päin puuta välittämättä seurauksista, moraalinärkästyksen aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä sekä poliittisesta vahingosta.

Natsikortti kuuluu jokaisen kukkahatun vakiovarusteisiin.

Natsikortti kuuluu jokaisen kukkahatun vakiovarusteisiin.

Vaikka esimerkit ovat käsitelleet politiikkaa, kukkahattuilu ei ole vain poliitikkojen synti, vaan siihen syyllistyvät monet muutkin tahot yhteiskunnassa, kuten esimerkiksi media. Monet varmasti muistavat vielä kansanedustaja James Hirvisaaren entisen avustajan Helena Erosen ja ns. hihamerkkikohun. Helena Eronen kirjoitti selkeästi humoristen blogauksen, jossa hän muun muassa kertoi, että esimerkiksi amerikkalaiset voitaisiin merkitä hampurilaishihamerkeillä, jotta poliisin resursseja säästyy. Koska blogikirjoitus oli selkeän humoristinen, sen tajuaminen väärin oli mahdollista ainoastaan pahantahtoisuudella tai räikeästi kieroutuneella maailmankuvallamme. Laadukas journalismimme onneksi päätti osoittaa näitä molempia ja keittää hommasta sopan, jossa ”kansanedustajan avustaja ehdottaa hihamerkkejä”.

Paska lensi tietysti tuulettimeen ja asiasta alettiin uutisoida jopa ulkomailla, joissa toimittajat eivät tienneet suomalaisen median ansiosta jutun alkuperäisiä, koomisia taustoja. Suomesta alkoi levitä ulkomailla valhe, että täällä tosissaan ollaan merkkaamassa ulkomaalaisia hihamerkeillä. Kohun ansiosta Perussuomalaisten puolue vaati James Hirvisaarta erottamaan Erosen, mutta koska Eronen ei ollut tehnyt mitään väärää, Hirvisaari ei suostunut tähän. Tämän seurauksena hän sai itse kenkää Persujen eduskuntaryhmästä, koska kaverin puukottaminen selkään ja heittäminen susille on paras tapa reagoida median ajojahtiin. Lopulta huumorivaino oli mennyt siihen pisteeseen, että Eronen katsoi itse aiheelliseksi erota. Media siis onnistui vahingoittamaan Suomen kansainvälistä mainetta ja savustamaan viattoman naisen ulos työpaikastaan puhtaasti huumorintajuttomuuttaan ja pahantahtoisuuttaan. Kiitos, puolueeton media. Tätä demokratia kaipaa!

Helena Eronen on iloinen, mutta maailma on surullinen.

Helena Eronen on iloinen, mutta maailma on surullinen.

Koska tämän blogin lukijoiden älykkyysosamäärä on keskimääräistä huomattavasti korkeampi, en aio esitellä näitä esimerkkejä tätä enempää. Jokainen varmasti tajuaa, mitä haen takaa. Kukkahattuilu on vastenmielistä, koska se olettaa ihmisten olevan lähtökohtaisesti pahoja. Kukkahattuilussa asioita punnitaan sen perusteella, voisiko asiassa olla jotain pahaa. Jos on edes mahdollisuus siihen, että jollain ihmeellisellä kikalla asia voidaan tulkita negatiivisesti, on se kukkahatulle todiste tietoisesta pahuudesta. Kukkahattuilu on tapa muuttaa kaikki positiivinen negatiiviseksi, valo pimeydeksi ja hyvyys pahuudeksi. Se on katsantokanta, jossa ihminen on syyllinen, kunnes toisin todistetaan. Kukkahattuilu on henkinen syöpä, joka kannustaa älylliseen laiskuuteen  ja vihaamaan kanssaihmistä. Kukkahattuilu raiskaa ja tuhoaa viattomuuden, ilon, rakkauden ja huumorin. Lyhyesti sanottuna kukkahattuilu on perseestä.

Kukkahattuilun suurin ongelma on se, että kyse ei ole mistään yhteiskunnallisesta päätöksestä, jolle voisi tehdä helposti jotain, vaan eräänlaisesta ajan hengestä, zeitgeistista. Asiassa on kyse kollektiivisesta harhasta ja kognitiivisesta dissonanssista. Tämän vuoksi kukkahattuilun kitkemisen on lähdettävä yksilöstä ja hänen toiminnastaan. Koska kukkahattuilun tärkein kontrollimekanismi on luoda itsesensuurin ja häpeän ilmapiiri, on kaikista tehokkain tapa vastustaa kukkahattutyranniaa yksinkertaisesti olla sensuroimatta itseä, antaa palaa ja olla häpeämättä mitään mielipiteitään tai omaa ilmaisuaan.  Kukkahattuilun pahin vihollinen on avoin yhteiskunta, joka olettaa, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti vilpittömiä ja hyviä tyyppejä, ellei toisin todisteta. Kukkahattuilua vastustetaan ottamalla rennosti, heittämällä huulta ja ennen kaikkea haistattamalla pitkät poliittiselle korrektiudelle.

Tämä tuokin mieleeni erään kuulemani vitsin:
Miksi Breivik tähtäsi päähän?
– Koska demareilla ei ole sydäntä!

Logiikan maisteri Breivik oli niin huolissaan valkoisen rodun katoamisesta, että päätti ampua 77 valkoista.

Logiikan maisteri Breivik oli niin huolissaan valkoisen rodun katoamisesta, että päätti ampua 77 valkoista.

Pedarimetsästäjiä ei kiinnosta pedofilian uhri

Tiedättekö, mikä pännii. Internetin pedarimetsästäjät. Tarkoitan pedarimetsästäjillä tyyppejä, jotka levittelevät pedofiliasta epäiltyjen, tuomittujen tai syytettyjen kuvia tai tietoja Internetissä ikään kuin muka tekisivät sillä hienon palveluksen yhteiskunnalle. Asia pännii, koska nämä pedohunterit unohtavat usein uhrin kokonaan omassa pyhässä oikeudenmukaisuudessaan ja aiheuttavat vain lisävahinkoa. Heille on tärkeämpää rankaista pedofiilia kuin varmistaa, että uhri välttyy kärsimykseltä.

Lapsen hyväksikäyttö on karmea rikos.

Lapsen hyväksikäyttö on karmea rikos.

Asiaan liittyen kyberpoliisi Marko ”Fobba” Forss kertoo Aamulehden haastattelussa, että pedofiliasta epäillyn tietojen levittäminen sosiaalisessa mediassa voi olla rikos. Fobban näkemys on looginen, sillä oikeusvaltiossa ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Epäily ei tarkoita samaa kuin syyte, eikä edes syyte tarkoita samaa kuin tuomio. Vasta, kun henkilö on tuomittu rikoksesta oikeudessa, on hän oikeusvaltion mielestä syyllinen. Mikäli henkilöä syytetään netissä törkeästä rikoksesta, voi helposti käydä niin, että henkilö leimautuu tästä rikoksesta, vaikka olisi viaton. Pelkkä valheellinen väite voi aiheuttaa pysyvää vahinkoa.

Osa Internetin pedohuntereista on keksinyt tavan kiertää tätä levittämällä vain tuomittujen henkilöiden tietoja. Sosiaalisessa mediassa on esimerkiksi ryhmä ”tuomittujen pedofiilien nimet tänne”. Ryhmän kuvauksen mukaan ”Tuomiot ja tekijöiden nimet ovat julkista tietoa.Asia yleensä käsitellään oikeudessa ns.suljetuin ovin ja asiakirjat julistetaan salaisiksi.Siksi tekijöiden nimien ja kuvien julkaiseminen ei liene rangaistava teko….” (Tämä on suora copypasta.)

Kuten kuvaus ilmoittaa, nämäkään pedometsästäjät eivät ole tarkalleen tietoisia siitä, miten asiassa pitäisi toimia. Tämän vuoksi myös he toimivat harmaalla alueella. Julkinen ei nimittäin tarkoita samaa kuin julkaistavissa oleva. Vaikka tuomioihin on mahdollista päästä käsiksi, se ei tarkoita, että niiden levittäminen olisi automaattisesti laillista. Asia on paljon monipuolisempi. Tuomiot ovat julkisia, jotta kansa voi tarkistaa, miten lainsäädäntö toteutuu. Tuomiot eivät ole julkisia, jotta kansa voi levittää yksityishenkilöiden asioita Internetissä.

Tuomittujen pedofiilien kanssa erityisen tärkeää on muistaa, että kysymys ei ole pelkästään tuomion saaneesta henkilöstä, vaan ennen kaikkea hänen uhristaan. Vaikka uhrin nimi olisi salattu, voi pelkkä tuomitun nimen julkaiseminen saada aikaiseksi sen, että myös uhrin henkilöllisyys tulee julki, etenkin uhrin lähipiirille. Vakavan rikoksen uhriksi joutuminen taas on etenkin lapsen kohdalla sen verran yksityinen asia, että ei ole ulkopuolisten asiana levitellä siihen liittyvää informaatiota. Informaation leviäminen saattaa johtaa uhrin lisäkärsimykseen esimerkiksi aiheuttamalla häneen kohdistuvaa kiusausta tai saamalla hänet häpeämään tilannettaan.

Mikäli uhri tai hänen omaisensa haluavat tekijän tiedot julkisuuteen, he voivat tehdä sen itse ja ovat myös paremmassa asemassa tekemään sen kuin ulkopuoliset kolmannet tahot, jotka eivät tunne tapausta kuin paperilta. Mikäli uhri ja hänen omaisensa eivät levitä informaatiota, voidaan katsoa, että he eivät tahdo informaation leviävän. Pedofiilinmetsästäjien tulisi kunnioittaa uhrin ja omaisten tahtoa sen sijaan, että pyrkisivät jakamaan oman käden häpeätuomioitaan uhrin ja omaisten mielipiteistä välittämättä.

Internet-vigilantismi on hyvästä

Joskus Internet-vigilantismi on paikallaan. Hyvä esimerkki on Kanadan tapaus, jossa 15-vuotias Rehtaeh Parsons joukkoraiskattiin. Raiskauksen seurauksena häntä alettiin kiusata, hän masentui vakavasti ja lopulta hirtti itsensä. Poliisi väitti, että sillä ei ole riittävästi todisteita, minkä vuoksi poliisi päätti lopettaa tapauksen tutkinnan. Tekijät olivat pääsemässä kuin koira veräjästä. Internetin omatunto, haktivistikollektiivi Anonymous, oli kuitenkin asiasta toista mieltä.

Rehtaeh Parsons joutui joukkoraiskauksen ja kiusauksen uhriksi.

Rehtaeh Parsons joutui joukkoraiskauksen ja kiusauksen uhriksi.

Anonymousin haktivistit selvittivät tapauksen nopeasti ja tehokkaasti. Käyttäen valtavaa sosiaalista verkostoaan ja sosiaalisen median osaamistaan hyväksi, Anonymous hankki käsiinsä tekijöiden nimet sekä tekijöiden itse kuvaamaa kuvallista todistusaineistoa rikoksesta. Anonymousin toiminnan seurauksena juttu avattiin uudelleen ja tekijät joutuivat oikeuteen vastaamaan teoistaan.

Anonymousin toiminta oli hienoa Internet-vigilantismia, koska rikoksentekijät olivat jäämässä kokonaan vaille rangaistusta. Kysymys oli siis siitä, että oikeus saadaan toteutumaan. Amatööripedometsästäjillä kysymys on siitä, että he saavat langettaa omia häpeärangaistuksiaan Internetissä. Toisessa on siis kyse oikeuden toteutumisesta, toisessa kyse oman verenhimonsa tyydyttämisestä.

Vinkkinä siis kaikille Internetin pedohunttereille: Miettikää vähän, mitä olette tekemässä. Ajatelkaa, onko motiivinanne oikeasti parantaa maailmaa vai onko pointtina paheksua ja tuntea moraalista mielihyvää mahdollisesti jopa rikoksen uhrin kustannuksella. Mikäli ajattelu ei tuota tulosta, pakatkaa kamanne ja jättäkää Internet-vigilantismi ammattilaisten hoidettavaksi.

Gallup-kielto on Neuvostoliitosta, eikä se auta pienpuolueita

Joukko Perussuomalaisten kansanedustajia ovat tehneet lakialoitteen, jonka mukaan sanomalehden päätoimittaja voi saada jopa puoli vuotta vankeutta, jos sanomalehti julkaisee puolueiden kannatusta mittaavien mielipidekyselyjen tuloksia ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän välillä. Elikkä siis poliitikot tahtovat pistää toimittajia vankilaan, jos media teettää kyselytutkimuksen ja julkaisee sen tulokset tiettyyn aikaan.

Jos en paremmin tietäisi, sanoisin vankeudella uhkaamisen sensuroivan lehdistöä, murtavan lehdistön puolueettomuutta ja olevan härskisti vastoin sananvapautta. Eiku itse asiassa minähän tiedän paremmin. Nimenomaan tästähän hommassa on kyse! Kiitoksia, kansanedustajat, että toitte raikkaan tuulahduksen Neuvostoliittoa tähän ummehtuneeseen politiikkaamme. Mikään ei paranna demokratiaa paremmin kuin pieni annos gestapoa.

Image

Oikeusvaltion ehdottomiin piirteisiin kuuluvat sekä sananvapaus että lehdistön riippumattomuus poliittisesta kontrollista. Perussuomalaisten ehdotus on vastoin oikeusvaltion periaatteita. Sananvapauteen ei kuulu uhkailla toimittajia vankeudella. Jos taas poliittiset päätöksentekijät alkavat kieltää, mitä lehdistö saa kirjoittaa ja milloin, otetaan erittäin vaarallinen harppaus suoraan kohti poliittista sensuuria. Perusoikeuksien ja ihmisoikeussopimukseen kuuluvien vapauksien rikkominen siksi, että poliitikkoja ahdistaa, ei kuulu oikeusvaltioon.

Oikeusvaltion periaatteiden rikkomisen lisäksi lakiehdotus on kyseenalainen siksi, että se kohtelee kansalaisia kuin he olisivat aivotonta vaalikarjaa, joka vain reagoi ulkoa tuleviin ärsykkeisiin. Varmasti on totta, että mitä lehdistö julkaisee, vaikuttaa ihmisten mielipiteeseen. Varmasti osa ihmisistä tekee päätöksensä ajattelematta. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole mitään pönttöjä, jotka uskovat purematta kaiken median kertoman ja ovat vain pässejä matkalla teuraaksi.

Jos tiedonvälitystä ja lehdistön sananvapautta aletaan rajoittaa siksi, että on olemassa ihmisiä, jotka äänestävät väärin, alkaa olla jo ihan sama, onko meillä lehdistöä ylipäätään. Voitaisiin itse asiassa myös kriminalisoida oman ehdokkaan nimen sanominen Facebookissa vaalien alla, koska sehän voi vaikuttaa vaalitulokseen.

”Kyllä kansa tietää”? Vai että tietää. Senkö vuoksi kansaa pitää suojella heidän omilta mielipiteiltään? Hienosti vedätte, Hermannisuomalaiset. Kannattaa ehkä muistaa myös se, että teidänkin mandaattinne on peräisin tältä idiootteina pitämältänne kansalta.

Ollaanpa sitä nyt niin huolestunutta

Perussuomalaisten Pentti Oinonen väittää gallupkiellon auttavan pienpuolueita. Oinosen mukaan gallupien julkaisu kohtelee erityisesti pieniä puolueita kaltoin. Oinosen perustelu on luonnollisesti täyttä hevonpaskaa.

Perustelujen kelvottomuus on täysin ymmärrettävää, sillä Perussuomalaiset ei ole koskaan ollut varsinainen pienpuolue, vaan puolue on saanut nauttia puoluetuesta koko olemassaolonsa ajan. Jo perustettaessa Perussuomalaiset oli eduskuntapuolue SMP:n Raimo Vistbackan alkaessa Perussuomalaisten kansanedustajaksi. Koska Persut ei ole koskaan ollut varsinainen pienpuolue, Perussuomalaiset eivät luonnollisestikaan ole perillä pienpuolueiden haasteista.

Image

Oikeat pienpuolueet eivät tietenkään tällaista gallup-kieltoa kannata, koska siitä ei ole mitään hyötyä pienille, vaan ainoastaan isoille, minkä lisäksi se vahingoittaa lehdistön riippumattomuutta. Esimerkiksi Piraattipuolue tuomitsee gallup-kiellon sananvapauden vastaisena.

Mikäli gallupeissa oltaisiin oikeasti huolissaan pienpuolueista, olisi järkevämpi ratkaisu vaatia, että gallupeissa kohta ”muut” muutetaan puoluekohtaiseksi erittelyksi. Tällöin gallupit toisivat aidosti tietoa pienpuolueiden olemassaolosta ja antaisivat myös pienpuolueille vastaavan mahdollisuuden mitata omien toimiensa vaikutusta kannatukseen kuin mikä suurilla puolueilla on.

Näkyvyyden puutteen lisäksi pienpuolueiden ongelmana on järjestelmä, joka suosii suoraan taloudellisesti suuria puolueita. Jokainen eduskuntapuolue saa puoluetukea, minkä lisäksi puolueita tuetaan kuntatasolla ja myös niiden ala- ja nuorisojärjestöt saavat suoraa tukea. Mitä suurempi ja vakiintuneempi puolue, sitä enemmän tukea. Käytännössä järjestelmä siis ylläpitää vakiintunutta valtaa ja hyödyttää vanhoja puolueita ja poliittisia ideologioita uudempien yrittäjien vahingoksi.

Puoluetukien lakkauttaminen tasoittaisi pelikenttää. Tällöin puolueet eivät saisi rahaa sen mukaan, minkä kokoisia ne ovat, vaan puolueet joutuisivat hankkimaan varansa samalla tavalla kuin muut aatteelliset yhdistykset, eli omalla toiminnalla ja omien jäsentensä kannattamisen mukaan.

Poistamalla puoluetuet myös edistettäisiin perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin kuuluvia oikeuksia, kuten yhdistymisvapautta, sananvapautta ja muita poliittisia oikeuksia ja vapauksia. Poliittisten ideologioiden tukeminen ei ole verovarojen oikeaa käyttöä. Verovaroilla on tarkoitus parantaa ihmisten asemaa, ei puolueiden asemaa. No, mutta katsotaanpa, koska joku eduskuntapuolue uskaltaa ehdottaa tällaista. Veikkaanpa, että ei kannata henkeään pidätellä.

Oikeusvaltio on perustavanlaatuinen

Lakiehdotus tuo esille nykyisen politiikan vastenmielisimmän piirteen. Perustuslaki, ihmisoikeussopimukset ja oikeusvaltion periaatteet ovat poliitikoille asioita, joista voi poiketa mistä tahansa pienestäkin syystä. Se, että poliitikot pahoittavat mielensä gallupeista antaa heille heti oikeuden lähteä ehdottelemaan vankeutta toimittajille. Voi herranjeesus sentään, mitä meininkiä. Eipä ihme, että kansainväliset sopimukset ja perustuslaki eivät merkitse mitään, kun jopa opposition asenne on tämä.

Yksi poliittisen kulttuurin elpymisen välttämätön edellytys on tärkeimpien oikeushyvien nostaminen takaisin niille kuuluvaan arvoon. Oikeusvaltion periaatteet, ihmisoikeudet ja perustuslaki ovat perustavanlaatuisia. Niitä ei saa rikkoa tai rajoittaa kuin ainoastaan erittäin painavista syistä, mikäli rajoittaminen on välttämätöntä. Tämän tulisi olla osa jokaisen kansanedustajan, poliitikon ja itse asiassa myös kansalaisen normaalia oikeuskäsitystä. Oikeusvaltion periaatteista on pidettävä ehdottomasti kiinni.

Vain syyttömillä on pelättävää

Cyberpoliisi Jarno Saarinen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan viranomaisvalvonnasta otsikolla Korkea yksityisyyden suoja heikentää turvallisuutta. Saarinen väittää, että viranomaisten valvonta ei ole uhka tavalliselle kansalaiselle, mutta se lisää yhteiskunnan turvallisuutta. Saarisen mukaan ”on niin, että vaikka valtiot saisivat reilusti lisäinformaatiota tietoliikenteen valvonnan kautta, ei sillä olisi tavalliselle veronmaksajalle mitään merkitystä.” Todellisuudessa asia on täysin päinvastaisesti. Valvonnalla ei ole mitään merkitystä rikollisille, mutta se vahingoittaa sekä yhteiskunnan että tavallisen kansalaisen turvallisuutta.

Rikolliselle ja terroristille ei valvonnalla ole merkitystä, koska rikolliset ja terroristit osaavat jo kikat ja keinot, joilla salata yhteys, reitittää se viranomaisten ulottumattomiin ja kiertää valvonta. Jos toiminta on kyseenalaista, silloin se salataan. Jos toiminta ei ole kyseenalaista, silloin sitä ei salata. Valvonta vaikuttaa ainoastaan lainkuuliaisiin kansalaisiin, jotka eivät ole aikaisemmin kokeneet tarvetta salata toimintaansa Internetissä. Rikolliset ovat salanneet toimintansa iät ja ajat.

Saarisen mukaan ”Valtion turvallisuustahoja tuskin kiinnostaa, kenelle joku yksittäinen ihminen soittaa tai lähettää sähköpostia, ja mikä sen sisältö on, ellei se sitten sisällä jotain sellaista, joka todella uhkaa valtion turvallisuutta.” Tämä perustuu oletukseen, että viranomaiset aina ja kaikkialla toimivat rehellisesti ja noudattaen lakia. Empiirinen kokemus Suomen omien viranomaisten toiminnasta sekä NSA:n Prism-vakoilujärjestelmästä osoittavat kuitenkin jotain aivan toisenlaista.

Todellisuudessa viranomaiset eivät toimi aina kansalaisten puolella. Suomesta hyvä ja usein käyttämäni esimerkki on tapaus Matti Nikki. Matti Nikki ylläpiti sivustoa lapsiporno.info, jossa hän kirjoitti kriittisesti lapsipornosensuurista ja siitä, miten tämä sensuuri ei estä lapsipornoa, mutta sensuuria voidaan käyttää helposti sensuroimaan myös täysin laillista materiaalia. Pian Matti Nikin oma sivusto joutui tälle sensuurilistalle. Viranomaiset siis käyttivät valtaansa hiljentääkseen kriittisen, avoimeen demokratiaan kuuluvan mielipiteen.

Myös NSA:n Prism-vakoilujärjestelmää ollaan todennäköisesti käytetty väärin ja aivan muihin tarkoituksiin kuin kansalaisten ja yhteiskunnan turvallisuuden lisäämiseksi. Bloombergin, joka on yksi maailman suurimmista informaatioalan yrityksistä, mukaan NSA:n vakoilujärjestelmän keräämiä tietoja on luovutettu liike-elämälle vastineena siitä, että firmat tekevät sovelluksiinsa ja ohjelmistoihinsa takaportteja, joita hallitus voi käyttää hyväkseen vakoillakseen kansalaisiaan entisestään. Näitä viranomaisvakoilusta hyötyviä yrityksiä ovat esimerkiksi IT-alan jätit Microsoft ja Intel. Jos jotain tietoa voidaan käyttää väärin, sitä todennäköisesti tullaan käyttämään väärin.

Vaikka suurin osa viranomaisista toimisi lain rajoissa, moraalisesti ja oikein, ei tarvita kuin yksi mätä omena, joka on valmis käyttämään tietoja tai valtaansa kyseenalaisesti. Tämän vuoksi on ensisijaisen tärkeää, että kansalaisilla on aitoja keinoja suojautua viranomaisten mielivaltaa vastaan. Mikäli joku moderni Hitleri pääsisi valtaan valtiossa, joka on kerännyt valmiiksi kansalaisten sormenjäljet ja DNA:n ja ottanut kansalaisten tietoliikenteen valvontaan, jättäisi hänen gestaponsa Natsi-Saksan kakkoseksi. Koskaan ei voida tietää, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan, minkä vuoksi on ensisijaisen tärkeää, että varaudutaan pahimpaan.

Saarisen mukaan ”Meidän yhteiskuntamme olisi valittava, kumpi meille on tärkeämpää – yksilön tietosuoja vai yhteisön, ja sitä kautta myös yksilöiden turvallisuus”. Väärin. Yksilön tietosuoja ja turvallisuus kulkevat käsikkäin. Yksityisyys on yksi tärkeimmistä suojakeinoista, mitä yksilöllä on olemassa. Yksityisyys ja mahdollisuus toimia anonyymisti ovat tiedonvälityksen, lähdesuojan, totuuden julkituomisen ja demokratian viimeisiä turvasatamia. Mikäli yksityisyys murennetaan, tuhotaan samalla demokraattisen ja vapaan kansalaisyhteiskunnan peruspilarit. Yksityisyys ja turvallisuus eivät ole toistensa vastakohtia, vaan toisilleen välttämättömiä.

Filosoraptori

Pakkoruotsi on hanurista – vapaa kielivalinta ftw!

Pakkoruotsi on kyllä hanurista ja syvältä sieltä. Tämä ei tarkoita, että ruotsinkieliset olisivat huonoja ihmisiä, eikä tämä tarkoita, että olisin vihapuheinen nuori mies. Suomenruotsalaiset eivät ole sama asia kuin ruotsin kieli, vaikka vapaan kielivalinnan vastustajat tahtovatkin vääntää pakkoruotsin väkisin ihmisvihaan, koska eivät keksi pakkoruotsille rationaalisia perusteita. ”Pakkoruotsi on hanurista” tarkoittaa, että pakkoruotsi on äärimmäisen surkeasti perusteltua politiikkaa, joka ei toteuta mitään sen väitettyjä hyviä puolia, vaan itse asiassa toimii aktiivisesti niiden vahingoksi.

Pakkoruotsia perustellaan muun muassa sillä, että kielten osaaminen on aina hyväksi, että ruotsinkielisten palvelut voidaan turvata ja että useamman kielen osaaminen auttaa oppimaan muita kieliä. Jep, jep. Hienoja perusteluja, mutta nämä kaikki perustelut edellyttävät sitä, että pakkoruotsi tosiaankin opettaisi ruotsia. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole.

Jos pakkoruotsi toimisi, jokaisen suomalaisen tulisi oppia vähintään perustaidot ruotsista. Näin ei tapahdu, vaan hyvin suuri osa suomalaisista ei osaa ruotsia edes alkeellisesti vuosienkaan opiskelun myötä. Edellinen opetusministeri Henna Virkkunen oli huolissaan, koska korkeakoulujen kielten opetuksen voimavaroista jatkuvasti suurempi osa menee kielenosaamisen aukkojen paikkaamiseen. Suurin osa oppilaista saa peruskoulun päättötodistukseen ruotsin numeroksi 6. Keskiverto suomalainen ei osaa käydä ruotsia edes turistitasolla siitä huolimatta, että ruotsi on ainoa pakollinen kieli, jota lapset joutuvat opiskelemaan.

Englantia osataan Suomessa valtavasti. Käytännössä jokainen nuori suomalainen osaa keskustella vähintään huonolla englannilla. Huomionarvoista on, että englanti ei ole Suomessa pakollinen, vaan sen tilalta voi opiskella esimerkiksi saksaa. Vaikka Suomessa ei ole pakkoenglantia, suomalaiset osaavat englantia. Suomessa taas on pakkoruotsi, mutta suomalaiset eivät osaa ruotsia. Jotta pakkoruotsia voitaisiin perustella ruotsin osaamisella, tulisi suomalaisten oppia sen myötä ruotsia. Koska suomalaiset eivät opi pakkoruotsista huolimatta ruotsia, ei pakkoruotsia voi perustella millään perusteella, joka edellyttää ruotsin oppimista.

Kuten jo todettua, englanti ei ole pakollista, mutta sitä osataan. Ruotsi on pakollista, mutta sitä ei osata. Jos suomalaisille halutaan opettaa ruotsia, olisi järkevää tehdä johtopäätös, että ainakaan pakkoruotsilla sitä ei pystytä tekemään. Pakkoruotsin kannattaminen ei tarkoita ruotsin osaamisen kannattamista, vaan ihmisten pakottamista istumaan ruotsin tunnilla ilman, että he tai yhteiskunta hyötyisi siitä mitään.

Mikäli hankkiutuisimme eroon pakkoruotsista, suomalaisten ruotsin kielen osaaminen parantuisi. Pakkoruotsi tarkoittaa, että opetusresursseja kuluu valtavasti ihmisiin, joita ruotsi ei kiinnosta ja jotka eivät sitä tule koskaan oppimaan pakkoruotsista huolimatta. Mikäli kielenvalinta olisi vapaaehtoista, valikoituisivat ruotsia opiskelemaan ne ihmiset, joilla on siihen motivaatio. Tällöin resurssit voitaisiin kohdistaa paremmin heihin ja heillä olisi mahdollisuus oppia ruotsia paremmin. Tällä hetkellä resurssien käyttäminen pakkoruotsin ”opettamiseen” ihmisille, jotka eivät sillä mitään tee tai sitä koskaan opi, ei ole pelkästään turhaa, vaan myös haitallista.

Suomessa osataan huomattavasti vähemmän suuria eurooppalaisia kieliä kuin muualla Pohjoismaissa. Suomessa noin  noin 18% kansalaisista kokee osaavansa keskustella saksaksi. Ruotsissa tämä luku on noin 30%. Tanskassa jopa noin 58%. Ranskaa kokee osaavansa noin 3% suomalaisista. Tanskassa ja Ruotsissa yli 10%. Espanjaa osaa noin 2% suomalaisista, ruotsalaisista ja tanskalaisista noin 5%. Kielten osaaminen on Suomessa heikompaa kuin muualla Pohjoismaissa. Tämä on täysin loogista, sillä toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Suomessa lapset joutuvat istumaan ”opiskelemassa” kieltä, josta he eivät koe saavansa mitään hyötyä. Tämä vie sekä opetuksesta että oppilailta resursseja, jotka he voisivat käyttää mielekkäämmin laajentamalla kielellistä osaamistaan. Pakkoruotsi ei lisää kielellistä monimuotoisuutta, vaan tappaa sen.

Jotta pakkoruotsi olisi perusteltua, tulisi sillä saada edes etäisesti yhtä hyvä osaamistaso kuin minkä verran suomalaiset osaavat englantia. Näin ei kuitenkaan ole. Sen sijaan vapaa kielivalinta parantaa Suomen kilpailukykyä, monipuolistaa kielten osaamista ja parantaa ruotsin taitoja ja asemaa Suomessa. Harva asia on yhtä typerää kuin paukuttaa päätään puuhun ja toivoa, että joskus se muuttuu kullaksi. Onkin valitettavaa, että tämä on miltei valokuvatarkka kuvaus hallituksen harjoittamasta kielipolitiikasta.

Mikäli kannatat vapautta kieltenopiskeluun, käy allekirjoittamassa asiaa koskeva kansalaisaloite!

Valta kuuluu somaleille

Torstaina 11.4. Somalimaan somalit osoittivat mieltä Somalimaan itsenäisyyden tunnustamiseksi. Mielenosoitus sujui hyvin ja paikalla oli runsaat sata ihmistä. Vastaavia mielenosoituksia on järjestetty ympäri maailman ulkomailla asuvien Somalimaan somalien pyrkiessä tuomaan huomiota asialle. Kansainvälisen yhteisön on tarkoitus keskustella Somalimaan tulevaisuudesta myöhemmin keväällä ja kesällä.

Länsimaissa Somalia nähdään helposti yhtenä kokonaisuutena, mitä se ei todellisuudessa ole. Todellisuudessa Somalia koostuu varsinaisesta Somaliasta, eli Somalian eteläosista, Puntmaasta, eli Somalian itäisestä pohjoisosasta sekä Somalimaasta, eli Somalian läntisestä pohjoisosasta. Näistä kolmesta toisistaan suhteellisen erillisestä maasta ainoastaan Somalia on virallisesti tunnustettu valtio. Puntmaa ei edes pyri saamaan tunnustettua itsenäisyyttä, vaan sillä on vähän vastaava autonomia kuin Ahvenanmaalla Suomen suhteen.

Somalimaa on kuitenkin eri asia. Somalimaa on taistellut itsenäisyytensä puolesta jo pari vuosikymmentä. Somalimaa julistautui itsenäiseksi vuonna 1991, mutta yksikään valtio ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä johtuen erilaisista syistä, kuten pelosta ja valtapolitiikasta. Tosiasiallisesti Somalimaa kuitenkin on jo itsenäinen valtio. Somalimaa on rauhallinen ja vakaa maa, jossa on afrikkalaisittain ja jopa kansainvälisesti katsottuna toimiva demokratia.

Somalimaan demokratia on lähtökohtiin nähden erinomaista. Maassa on järjestetty rauhallisesti kahdet presidentinvaalit vuosina 2003 ja 2010. Vuonna 2012 maassa järjestettiin ilman suurempia ongelmia paikallisvaalit. Kansainväliset vaalitarkkailijat ovat olleet seuraamassa Somalimaassa järjestettyjä vaaleja vuodesta 2002 lähtien. Tarkkailijat ovat ylistäneet Somalimaan pyrkimyksiä demokratiaan, eikä mitään merkittäviä ongelmia vaaleissa ole ollut. Somalimaan edustuksellinen demokratia on toimiva monipuoluejärjestelmä.

Somalimaata eivät myöskään vaivaa samat ongelmat kuin muuta Somaliaa. Somalimaa ei kärsi merirosvoista, ääri-islamismista tai klaanien välisistä sodista kuin marginaalisesti verrattuna muuhun Somaliaan. Somalimaa on itse asiassa ollut yksi tärkeä merirosvouksen vastainen voima Afrikan sarvessa.

Kansojen itsemääräämisoikeus on koko kansainvälisen oikeuden perusta. YK:n ihmisoikeuksia koskeviin KP- ja TSS-sopimuksiin tämä on kirjoitettu ensimmäiseen artiklaan: ”Kaikilla kansoilla on itsemääräämisoikeus. Tämän oikeuden nojalla ne määräävät vapaasti poliittisen asennoitumisensa ja harjoittavat vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämistä.” Kansainvälinen oikeudenmukaisuus edellyttää kaikkien kansojen itsemääräämisoikeuden toteutumista. Minkään valtion ei tule seistä tämän oikeuden toteutumisen tiellä.

On kiistämätöntä, että Somalimaan somalit kokevat itsensä kansaksi, jolle kuuluu itsenäisyys. Vuonna 2001 Somalimaassa järjestettiin kansanäänestys Somalimaan uudesta perustuslaista. Yksi perustuslain olennaisimmista kohdista oli Somalimaan itsenäisyys Somaliasta. 97,1% äänensä antaneista Somalimaan kansalaisista kannatti uutta perustuslakia. Äänestysaktiivisuus oli noin kaksi kolmasosaa äänioikeutetuista, mikä on samaa luokkaa kuin Suomen eduskuntavaaleissa. Somalimaan somalit ovat ilmoittaneet demokraattisilla vaaleilla yksiselitteisen selkeästi tahtovansa vapautta ja itsenäisyyttä.

Somalimaa täyttää käytännössä kaikilla kriteereillä suvereenin ja vakaan valtion määritelmän paremmin kuin Somalia. Tästä huolimatta Somalimaata ei tunnusteta itsenäiseksi valtioksi, vaikka Somalia tunnustetaan. Tässä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä.

Albert Einsteinin mukaan tyhmyyden määritelmä on yrittää yhä uudelleen samoja asioita ja odottaa erilaisia lopputuloksia. Somalian olot eivät ole parantuneet länsimaiden puuttumisesta huolimatta, minkä vuoksi onkin tyhmää olettaa, että länsimaiden puuttuminen tulevaisuudessa jotenkin mystisesti toimisi paljon paremmin kuin menneisyydessä. Somalimaassa taas on onnistuttu rakentamaan toimivaa demokratiaa ilman länsimaiden apua. Länsimaat eivät osaa, mutta Somalimaan somalit osaavat.

Sen sijaan, että länsimaat yrittävät puskea ulkopuolelta ja pakottaa Somalian sellaiseksi kuin ne valtapoliittisessa ylimielisyydessään tahtovat, olisi länsimaiden astuttava pois tieltä ja annettava Somalimaan somalien itse toteuttaa heille kansainvälisen oikeuden perusteella kuuluvaa itsemääräämisoikeuttaan. Somalimaan somaleille kuuluu oikeus harjoittaa vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämistä.

Suomen on tunnustettava Somalimaan itsenäisyys ensimmäisenä valtiona maailmassa. Tunnustamalla Somalimaan itsenäisyyden Suomi voi näyttää esimerkkiä muulle kansainväliselle yhteisölle ja osoittaa tukensa Somalimaan somalien pyrkimyksille tuoda rauha ja demokratia Somaliaan. Somalimaan somaleilla on kaikista parhaat edellytykset ryhtyä parantamaan Somalian oloja. He todistetusti pystyvät siihen. Suomen on ehdottomasti tuettava tätä kehitystä ja tunnustettava Somalimaan itsenäisyys.

Lahjatalous – antamalla ilmaiseksi saadaan enemmän kaikille

Ihmiskunnan teknologinen taso on kehittynyt siihen pisteeseen, että ihmiselle on mahdollista tuottaa rajattomasti tietoa käytännössä ilman minkäänlaisia kustannuksia. Ennen kirjallisen tiedon kopiointi oli vaivalloinen ja pitkä prosessi, joka oli usein tehtävä käsin. Nykyään tavallinen kotikone voi tallettaa ja kopioida hyllymetreittäin kirjallista tietoa muutamissa minuuteissa pelkästään nappia painamalla. Teknologia luo runsautta. Jos jotain voidaan tarjota rajattomasti, on sen tarjonta aina rajattomasti enemmän kuin kysyntä. Vaikka ihminen olisi miten ahne hyvänsä, hän ei yksinkertaisesti pysty kuluttamaan kuin rajallisen määrän. Tiedon runsaus tarkoittaa sitä, että totutut tavat ja vanhat niukkuuteen perustuvat talousmallit eivät enää päde sen suhteen samalla tavalla kuin ennen. Jos jotain asiaa on rajattomasti kenen tahansa saatavilla, siitä ei ole enää mahdollista pyytää maksua. Perinteinen markkinatalous ei ole enää järkevä tapa pyrkiä ymmärtämään tiedon taloutta.

abundance

Lahjatalous on talouden malli, jossa hyödykkeitä annetaan ilman vastikkeellisia sopimuksia tai epämuodollisia odotuksia, että niistä saisi jotain takaisin. Monet metsästäjä/keräilijä-yhteisöt ovat hyviä esimerkkejä lahjataloudesta. Näissä yhteisöissä yhteisön muut jäsenet lahjoittavat ruokaa yhteisön jäsenelle, joka on esimerkiksi huonon tuurin vuoksi epäonnistunut ruoan hankinnassa. Vastaavia järjestelmiä on esimerkiksi monissa maissa, joissa buddhalaisuus elää vahvana. Monet köyhyyslupauksen tehneet buddhalaiset munkit elävät pääasiassa ihmisten vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. Toisiin hyödykkeisiin lahjatalous soveltuu paremmin kuin toisiin.

Talouden teoria tuntee kahdenlaisia hyödykkeitä. Toiset hyödykkeet ovat kilpailevia hyödykkeitä, toiset taas ovat ei-kilpailevia hyödykkeitä. Kilpaileva hyödyke tarkoittaa hyödykettä, jota vain rajattu henkilöpiiri voi omistaa tai hyödyntää. Esimerkiksi ruuvimeisseli on kilpaileva hyödyke. Jos henkilö Y myy ruuvimeisselinsä henkilölle X, henkilö Y ei enää omista ruuvimeisseliä. Kaksi ihmistä eivät voi pitää hallussaan samaa konkreettista ruuvimeisseliä yhtä aikaa. Ei-kilpaileva hyödyke puolestaan on hyödyke, jota useammat kuluttajat voivat kuluttaa ilman, että se haittaa muiden kuluttajien mahdollisuutta käyttää tuota samaa hyödykettä.

Tieto on ei-kilpaileva hyödyke. Tietoa voidaan luovuttaa vapaasti, eikä tiedon vapaaehtoinen, vastikkeeton antaminen vähennä tiedon määrää. Päinvastoin; antamalla tieto vain lisääntyy. Tietoa voidaan käyttää rajattomasti, eikä yhden henkilön tietäminen ole keneltäkään toiselta pois. Tiedon suhteen jokainen annettu lahja vaurastuttaa kollektiivisesti vähentämättä kenenkään hyvinvointia. Tiedon lahjataloudessa vastikkeeton antaminen on taloudellisesti kannattavaa ja kaikkia vaurastuttava win/win-tilanne.

Lahjatalouden tehokkuudesta ja toiminnasta löytyy maailmasta lukuisia esimerkkejä. Wikipedia on ihmisten harjoittamaa vapaaehtoista altruismia ja lahjaekonomiaa. Käytännössä kukaan Wikipedian sisällön tuottamiseen osallistuva ei saa työstään minkäänlaista korvausta. Tiedon lisääminen Wikipediaan on puhtaasti vapaaehtoistyötä. Tästä huolimatta tuhannet ja taas tuhannet ihmiset kirjoittavat Wikipediaan, tarkistavat sieltä faktoja ja pyrkivät lisäämään Wikipedian tietomäärää. Wikipedia on maailman kattavin tietosanakirja johtuen siitä, että ihmiset tahtovat vapaaehtoisesti käyttää aikaansa ja resurssejaan sen hyväksi saamatta yhtään mitään vastapalvelukseksi.

Toinen hyvä esimerkki ovat avoimen koodin ohjelmistot, kuten Open Office. Open Office on vapaa ohjelmisto, jota kuka tahansa saa käyttää, kopioida ja jakaa ilmaiseksi ilman pelkoja sanktioista. Open Office on tehty pelkästään vapaaehtoistyönä, eivätkä sen luomiseen osallistuneet tahot ole odottaneet saavansa vastineeksi ohjelmiston kehittämisestä minkäänlaista rahallista korvausta. Tästä huolimatta Open Office vastaa ominaisuuksiltaan kaupallisia ohjelmistoja, kuten Microsoft Officea, jonka hinta voi olla helposti jopa 350 dollaria. Ihmiset tekevät ilmaiseksi työtä toistensa hyväksi, koska he haluavat tehdä sitä ilman, että kukaan pakottaisi heitä siihen. Lisäksi tämän vapaaehtoisen työn tuotokset pärjäävät ja voivat olla jopa vertailussa parempia kuin kaupallisen, vastikkeellisen työn tuotokset.

Lahjatalous perustuu suoraan ihmisen luonteeseen altruistisena ja anteliaana olentona, mikä luo edellytyksiä sen tehokkaalle toiminnalle. Ihminen haluaa jakaa ja antaa asioita sekä hyödykkeitä toisille ihmisille. Tor Nørretrandersin teos Homo Generosus käsittelee teoriaa, joka selittää ihmiselle tyypillisen, luonnonvalinnan mekanismien kanssa näennäisesti ristiriitaisen altruistisen käytöksen. Homo Generosuksen mukaan altruismi on ihmiselle samanlainen asia kuin koreat sulat riikinkukolle, jotka nekin vaikuttavat olevan selviämisen kannalta haitallisia. Kuitenkaan kummassakaan tapauksessa näin ei ole, vaan koreilu ja altruismi palvelevat suoraan yksilön mahdollisuuksia lisääntyä ja siirtää geenejä jälkipolville.

Korea riikinkukko paistaa ympäristöstä, ja mitä koreampi se on, sitä hankalampaa sen on selvitä hengissä. Tästä seuraa se, että koreimpien riikinkukkojen tulee olla myös vahvimpia yksilöitä, sillä muuten ne eivät voisi selvitä hengissä korean, saalistajia houkuttelevan höyhenpukunsa kanssa. Jos eläimellä on energiaa käytettäväksi sekä selviämiseen että koreilemiseen, sillä on käytössään enemmän energiaa kuin eläimellä, jolla on energiaa vain selviämiseen. Riikinkukkonaaraan kannalta koreileva koiras on parempi kuin koiras, joka ei koreile, koska koreileva koiras on todennäköisemmin vahvempi yksilö ja sen geenit ovat parempia jälkipolville.

Altruismi on ihmiselle kuin koreileva höyhenpuku. Altruismi vaatii enemmän panostusta kuin itsekkyys, sillä siinä energiaa kuluu sekä selviämiseen että toisten auttamiseen. Ihminen, joka on altruistinen ja joka tekee hyvää muille ihmisille, on todennäköisesti yksilönä energisempi ja vahvempi kuin yksilö, joka käyttää energiaa vain omaan selviämiseensä ja oman etunsa ajamiseen. Altruismi, auttaminen ja hyväntekeväisyys vaativat enemmän energiaa kuin niiden puute, joten jos ihminen valitsee kumppanikseen altruistisen yksilön, on todennäköisempää, että hänen jälkeläisensä saavat parempia ja vahvempia geenejä kuin jos hän valitsisi vain omaa etuaan ajavan yksilön. Ihminen on biologisista syistä hyväntekijä ja epäitsekäs, koska hyväntekeväisyys ja epäitsekkyys ovat vahvoja keinoja viestiä muille lajitovereille omasta vahvuudesta ja energisyydestä.

Niin sanottu grid-teknologia tarkoittaa järjestelmää, jossa useiden toisistaan irrallisten tietokoneiden laskentakapasiteettia käytetään hyväksi suurempien laskutoimitusten ratkaisemiseksi. Grideissä tietokoneet ympäri maailman laskevat osia laskutoimituksista, minkä jälkeen niiden laskema informaatio kootaan yhteen. Grid-teknologia mahdollistaa valtavaa laskentakapasiteettia vaativien laskujen suorittamisen tavallisilla kotimikroilla. Vaikka tunnetuin grid-teknologiaa hyväksikäyttävä järjestelmä SETI onkin keskittynyt maan ulkopuolisen älyn etsimiseen, suurin osa grideillä laskettavasta materiaalista koskee normaalia, jokapäiväistä elämäämme paljon konkreettisemmin. Nykyään grideillä lasketaan esimerkiksi puhtaan veden varmistamiseksi, syövän parannuskeinon etsimiseksi ja HIV:n nujertamiseksi tarvittavia tieteellisiä laskuja.

Jos jokaiseen Suomen julkisen vallan koneeseen asennettaisiin grid-sovellus, tuottaisi Suomen valtio vuosittain miljoonien prosessorityötuntien edestä tieteellistä, taloudellisesti arvokasta tietoa. Koska grid-sovellukset voidaan asentaa toimimaan vain silloin, kun tietokone on käyttämättä tai sillä on ylimääräistä laskentakapasiteettia, ei gridin ottamisesta käyttöön aiheutuisi haittaa julkiselle vallalle. Tieto, jota grideissä laskettaisiin, hyödyttäisi kuitenkin koko ihmiskuntaa. Pelkästään käyttämällä jo olemassaolevaa teknologiaa julkinen valta voisi alkaa tuottaa valtavasti enemmän aitoa hyvinvointia koko maailmaan ilman, että siitä olisi lainkaan haittaa yhdellekään valtion kansalaiselle tai instituutiolle. Onkin siis järjetöntä, että näin ei jo tehdä.

Julkisella vallalla todennäköisesti tulee kestämään vielä pitkään, että se ryhtyy käyttämään ihmiskunnan teknologiaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ennen kuin tämä tapahtuu, voi jokainen yksilö kuitenkin ottaa osaa ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseen yksinkertaisesti lahjoittamalla laskentakapasiteettia. Esimerkiksi yhteisö World Community Grid tarjoaa hyvää, kevyttä ja helppoa grid-ohjelmaa asennettavaksi kotikoneisiin. Kaikki World Community Gridin laskentaprojektit on myös valikoitu siten, että ne hyödyttävät kaikkia ihmisiä maailmanlaajuisesti. Jos edes murto-osa Internetin käyttäjistä osallistuisi grid-talkoisiin, saisi tieteellinen tutkimus valtavasti nykyistä enemmän laskentakapasiteettia käyttöönsä. Pienistä puroista kasvaa pauhaava koski.

Suora demokratia: valistuneiden kansalaisten valta

Suoralla demokratialla tarkoitetaan yleensä sellaista osallistavaa demokratiaa kuin mitä Sveitsissä käytetään. Yksinkertaisimmillaan tämä merkitsee sitä, että kaikista merkittävistä koko kansaan vaikuttavista asioista on järjestettävä sitova kansanäänestys. Sen lisäksi kansalle annetaan osallistavassa demokratiassa mahdollisuus itse päättää, mistä muista asioista he tahtovat äänestää. Sveitsissä 50 000 äänioikeutettua voivat laatia lakialoitteen, jonka jälkeen lainvalmistelukoneiston on tehtävä kansalaisten vaatima laki, josta kansa voivat sitten äänestää. Kansalaiset voivat kerätä nimiä myös tahtoessaan äänestää itse jostain parlamentissa käsiteltävästä laista. Suorassa demokratiassa ei siis ole tarkoitus äänestää kaikista asioista, vaan ainoastaan niistä, jotka kansa itse kokee riittävän tärkeiksi itselleen.

Nykyisessä järjestelmässä kansanäänestys on ainoastaan neuvoa-antava. Se ei sido päättäjiä millään tavalla. Sen lisäksi kansa itse ei pysty vaikuttamaan siihen, järjestetäänkö jostain asiasta kansanäänestys vai ei. Päättäjät valitsevat, mistä asioista äänestetään, minkä lisäksi he myös sanovat, milloin äänestetään. Tällainen kansanäänestysmenettely ei anna kansalle aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa, vaan se toimii ainoastaan pönkittääkseen hallitsijoiden valtaa. Mikäli jokin asia on liian ristiriitainen, tai on mahdollista, että kansanäänestyksestä tulisi tulos, jota hallitsijat eivät halua, heillä ei ole mitään velvollisuutta pitää kansanäänestystä. Jos taas heillä on suhteellisen vankalla pohjalla oleva arvio äänestystuloksesta, he voivat järjestää kansanäänestyksen saadakseen kansan muodollisen tuen omille päätöksilleen.

Suoralla demokratialla on useita kiistämättömiä etuja puhtaasti edustukselliseen demokratiaan nähden. Suora demokratia varmistaa, että lait ja päätökset vastaavat läheisemmin kansan tahtoa. Suora demokratia myös antaa kansalle enemmän valtaa päättää omista asioistaan ja siten ehkäisee voimattomuuden ja kyvyttömyyden tunteiden aiheuttamaa turhautumista. Moraaliselta kannalta on luonnollisesti parasta, että yksilö saa vaikuttaa mahdollisimman laajasti itseään ja yhteiskuntaansa koskevaan päätöksentekoon. Näiden selvien ja yksiselitteisten etujen lisäksi suora demokratia edistää perusoikeuksien toteutumista, tekee päätöksenteosta laadullisesti parempaa, helpottaa ihmisiä kasvamaan valveutuneemmiksi kansalaisiksi ja kitkee korruptiota. Monet suoran demokratian seuraukset myös vastaavat suoraa demokratiaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Suora demokratia itsessään ratkaisee monia suoran demokratian ongelmia.

Vähemmistöjen oikeudet ja perusoikeudet

humanall

Yleinen argumentti suoraa demokratiaa vastaan on se, että suorassa demokratiassa enemmistön oikeudet ajavat vähemmistön oikeuksien edelle. Tämä ajatusmalli on virheellinen ja se perustuu vanhahtavaan käsitykseen demokratiasta, jossa mikä tahansa päätös on oikeutettu puhtaasti enemmistön mielipiteen perusteella. Juridisesti tässä ajattelumallissa unohdetaan yksi olennaismmista komponenteista missä tahansa demokratiassa; nimittäin perustuslaki ja perusoikeudet. Perusoikeuksien yksi tärkeimmistä tehtävistä on tarjota yksilön olennaisimmille oikeuksille ja vapauksille suoja sekä valtion että enemmistön suunnalta tulevaa puuttumista vastaan. Jotta suora demokratia voi toimia, vaaditaan vahva perustuslaki ja vahvat perusoikeudet.

Esimerkiksi sananvapaus on välttämätön, jotta ihmisillä on aito mahdollisuus erimielisyyksiin ja keskusteluun, joita ilman demokraattinen päätöksenteko ei voi toimia alkuunkaan. Oikeus koulutukseen on välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa, jotta ihmiset saavat tarvittavat perustiedot ja -taidot koskien maailmaa ja yhteiskuntaa, ja jotta ihmisillä on tahtoessaan aito mahdollisuus kehittää itseään ja ajattelukykyään. Oikeus elämään ja ehdoton kuolemantuomion kielto ovat välttämättömiä, jotta valtio ei pysty terrorisoimaan epäinhimillisellä kohtelulla omia kansalaisiaan, joiden hyväksyntään koko yhteiskuntajärjestyksen moraalinen pohja perustuu.

Käytännössä kaikki perus- ja ihmisoikeudet ovat demokratian välttämättömiä perusoletuksia. Mikäli sananvapautta ei ole, ei voida puhua demokratiasta, koska silloin ei ole mahdollista käydä päätöksenteon kannalta välttämätöntä dialogia. Mikäli yhdistymisoikeutta ei ole, on monopoli puolueiden perustamiseen valtiolla, eikä kyseessä ole enää demokratia. Demokratia on riippuvainen perus- ja ihmisoikeuksista, eikä ilman näitä olennaisimpia oikeuksia ja vapauksia voida puhua demokratiasta. Tämä merkitsee sitä, että demokratialla ei pystytä puuttumaan demokratian kannalta välttämättömiin perusratkaisuihin, koska ilman niitä demokratialta katoaa kaikki oikeutus.

Sen lisäksi, että perusoikeudet ovat suoran demokratian kannalta välttämättömiä, suoraa demokratiaa voidaan itsessäänkin pitää perusoikeutena, tai ainakin se täyttää muutamien perusoikeuksien asettamia vaatimuksia. Suomen perustuslain 14§:n mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Puolestaan perustuslain 20§:n mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Suomen perustuslain mukaan valta ei siis ainoastaan kuulu kansalle, vaan julkisen vallan on myös pyrittävä sekä lisäämään että turvaamaan yksilön päätöksentekoa koskevia vaikutusmahdollisuuksia. Suoran demokratian ottaminen käyttöön täyttää nämä perusoikeudelliset vaatimukset erinomaisesti.

Condorcet’n malli ja päätöksenteon laatu

Election_MG_3455

Suora demokratia parantaa päätöksenteon laatua. Jos oletetaan, että yhdellä äänestäjällä on edes vähän kolikonheittoa parempi todennäköisyys (esimerkiksi 0,505) vastata kyllä/ei-kysymykseen oikein, silloin äänestäjien määrän lisääminen lisää myös todennäköisyyttä, että ryhmä kokonaisuudessaan onnistuu äänestämään oikein. Oikealla tarkoitetaan tässä kaikki seikat huomioonottaen kahdesta vaihtoehdosta vähemmän huonoa. Jo 20 000 äänestäjällä todennäköisyys vastata oikein on liki 99%. Jos äänestäjiä on 3 miljoonaa, todennäköisyys oikeaan vastaukseen alkaa olla jo niin lähellä 100%, että sen voi käytännössä ajatella olevan 100%. Tätä kutsutaan Condorcet’n juryteoreemaksi ranskalaisen matemaatikon ja valtio-oppineen markiisi de Condorcet’n mukaan.

Condorcet’n juryteoreema ei päde edustajavaaleissa, sillä vaaleissa on kymmeniä erilaisia vaihtoehtoja, jotka vaihtelevat ominaisuuksistaan ja jossa sama vaihtoehto voi olla osaksi keskivertoa parempi ja osaksi keskivertoa huonompi. Edustajistovaaleissa kysymys on useista erilaisista ominaisuuksista sekä huomattavasti kyllä/ei-päätöstä abstraktimmista asioista, kuten imagosta ja luotettavuudesta. Suoran demokratian kysymykset ovat kuitenkin yleensä suoraviivaisia kyllä/ei-kysymyksiä, kuten että tulisiko Suomen liittyä NATO:on vai ei, tai tulisiko Suomen hyväksyä Lissabonin sopimus vai ei.

Nykyisessä järjestelmässä edes huomattavasti kolikonheittoa paremmilla todennäköisyyksillä osua oikeaan ei päästä lähelle 99 tai 100%. Eduskunnassa on ainoastaan 200 kansanedustajaa. Todellisuudessa eduskunnassa ei kuitenkaan ole edes 200 itsenäistä päätöstä, vaan asiat kuten ryhmäkuri ja puolueuskollisuus aiheuttavat sen, että itsenäisiä valintoja on parhaimmillaankin vain muutamia kymmeniä. Hallitus äänestää suuressa osassa asioita yhtenä blokkina, ja mikäli yksinäinen kansanedustaja toimii vastoin ryhmäänsä, hän saa moitteita ryhmätovereiltaan. Tästä hyvänä esimerkkinä äänestykset niin kutsutusta Lex Nokia -urkintalaista, jossa pari hallituspuolueen kansanedustajaa äänesti vastoin hallituksen yleistä linjaa. Tapahtunutta seuranneissa kommenteissa puhuttiin paljon ”hallituksen pelisäännöistä”, vaikka koko ajatus ryhmäkurista on vastoin Suomen perustuslakia. Perustuslain mukaan kansanedustaja on velvollinen noudattamaan ainoastaan oikeutta, totuutta ja Suomen perustuslakia.

Poliitikkojen päätöksiin vaikuttavat myös erilaiset ulkopoliittiset tekijät. Vaalien rahoittajat voivat edellyttää puolueelta tiettyjä toimia tai yritykset voivat kiristää puolueita esimerkiksi uhkaamalla siirtää yrityksen toiminnan ulkomaille, mikäli päättäjät eivät säädä yrityksen vaatimia lakeja. Yksittäiset äänestäjät ovat huomattavasti resistantimpia painostukselle ja lahjonnalle. Heidän toimintaansa eivät myöskään ohjaa motiivit kuten seuraavallekin kaudelle valituksi tulemisen varmistaminen ja siihen vaadittavaa vaalikampanjaa varten riittävien varojen haaliminen.

Vaikka Condorcet’n juryteoreema ja kansalaisen sekä poliitikon ero tarjoavat vahvan pohjan demokratian arvioimiselle, on asiassa kuitenkin yksi ongelma. Mikäli yhden kansalaisen todennäköisyys osua väärään on suurempi kuin kolikonheitto, todennäköisyys äänestäjäryhmälle osua väärään kasvaa. Tämän vuoksi on tärkeää, että kansalaisilla on aitoa ja todellista tietoa äänestykseen liittyvistä kysymyksistä, eikä heitä ole johdettu tietoisesti harhaan. Suoran demokratian ydinkysymys, eli se, ovatko kansalaiset riittävän valveutuneita päättämään omista asioistaan, nousee tässä esille. Tähän suoran demokratian ydinongelmaan on kuitenkin ratkaisu, jonka suora demokratia itse tarjoaa. Suora demokratia tekee kansalaisista pätevämpiä päättämään opettamalla heille poliittisia taitoja ja lisäämällä heidän tietonsa määrää. Suora demokratia myös vähentää mahdollisuutta johtaa kansaa harhaan.

Suora demokratia tekee kansalaisista päteviä

Suoraa demokratiaa vastustavien yleisin ja olennaisin argumentti ”tavallisella kansalla ei ole kykyä päättää asioista yhtä hyvin kuin poliitikoilla” on esitetty aikaisemminkin, mutta silloin se ei koskenut suoraa demokratiaa, vaan naisten oikeutta äänestää. Jo antiikin Kreikan filosofi Aristoteles piti naisia epätäydellisinä miehinä ja oletti, että naiset eivät voi olla koskaan täysin ihmisiä. Puolestaan valistuksen ajan jälkeen naisten äänioikeuden vastainen liike argumentoi muun muassa, että naiset ovat liian tunteellisia ja sen vuoksi he tekevät päätöksensä ennemmin tunteiden kuin älyn pohjalta.

Nykyään suoraa demokratiaa vastustetaan sanomalla, että tavalliset kansalaiset äänestävät helposti fiilispohjalta ja että kansalaisilta puuttuu päätöksiä varten tarvittava asiantuntijatieto. Tutkimustieto ja empiirinen kokemus eivät kuitenkaan tue tätä oletusta. Päinvastoin; mitä enemmän valtaa ihmisillä on valtaa tehdä päätöksiä, sitä paremmin he osaavat noita päätöksiä tehdä, sitä kiinnostuneempia he ovat yhteiskunnasta ja sitä enemmän he oppivat poliittisia taitoja. Tätä ilmiötä käsittelee muun muassa Zürichin yliopiston tutkijoiden Matthias Benzin ja Alois Stutzerin tekemä tutkimus ”Are Voters Better Informed When They Have a Larger Say in Politics?

Benzin ja Stutzerin tekemän tutkimuksen mukaan ihmiset ovat sitä pätevämpiä, mitä enemmän heillä on poliittista valtaa tehdä päätöksiä omasta elämästään. Maissa, joissa ihmiset saivat äänestää EU:hun liittymisestä ihmiset tiesivät sekä objektiivisesti enemmän EU:hun liittyvistä kysymyksistä että tunsivat subjektiivisesti ymmärtävänsä EU:ta paremmin kuin niissä maissa, joissa ihmiset eivät saaneet äänestää EU:hun liittymisestä. Vastaava tutkimus tehtiin Sveitsissä sveitsiläisten äänestettyä siitä, liittyykö Sveitsi Euroopan talousalueeseen vai ei. Tutkimuksesta paljastui, että äänestyksen jälkeen sveitsiläiset tiesivät enemmän EU:sta ja EEC:stä kuin Sveitsin naapurivaltiot, jotka olivat olleet EU:n jäsenvaltioita jo pidemmän aikaan.

Sveitsissä eri kantoneissa on hyvin erilainen järjestelmä. Joissain kantoneissa suoran demokratian määrä on erittäin suuri ja toisissa taas järjestelmä on melkein kuin edustuksellisessa demokratiassa. Tutkimuksessa huomattiin, että mitä suurempi suoran demokratian määrä oli kantonissa, sitä paremmin kansalaiset olivat myös perillä politiikasta ja päättämiseen liittyvistä asioista. Kun verrattiin kantonia, jossa kansalaisilla on eniten vaikutusvaltaa suoralla demokratialla (Basel-Landschaft) kantoniin, jossa kansalaisilla on vähiten suoraa vaikutusvaltaa (Geneve), huomattiin poliittisen tietämyksen eron olevan suurin piirtein sama kuin niillä, jotka ovat käyneet vain pakollisen peruskoulutuksen, verrattuna niihin, jotka ovat suorittaneet tutkinnon. Suora demokratia tekee kansalaisista kyvykkäämpiä ja itsevarmempia päättäjiä.

Suora demokratia vaikuttaa kahdella tavalla. Jos puolueet, lobbausryhmät tai hallitus tahtovat voittaa äänestyksen, ne joutuvat tarjoamaan tietoa, miksi ihmisten kannattaa äänestää asian puolesta tai sitä vastaan. Sama koskee myös oppositiota ja esimerkiksi erilaisia yhdistyksiä. Pelkästään ideologisella vasemmisto/oikeisto-akselilla pysyttely ei riitä, vaan poliitikot joutuvat tarjoamaan konkreettisia argumentteja ja tietoa käsillä olevasta kysymyksestä. Suorassa demokratiassa poliitikoille ja puolueille syntyy tarve tarjota kansalle tietoa, mikäli he tahtovat oman näkemyksensä voittavan.

Koska suoran demokratian päätöksenteossa käsiteltävänä ovat yleensä tietyt yksiselitteiset kysymykset, poliitikot eivät voi olla ottamatta näihin asioihin kantaa. Jopa vaikeissa ja poliittisesti tulenaroissa kysymyksissä (kuten NATO-kysymys) poliitikolta odotetaan selvää kyllä tai ei -vastausta, eikä hän voi piilotella puolueohjelman epämääräisten lausekkeiden, kuten ”parempi terveydenhuolto!”, takana. Toisin kuin edustajavaaleissa, suorassa demokratiassa kysymykset ovat tiukasti asiakysymyksiä, minkä vuoksi sekä henkilökohtaisiin ominaisuuksiin käyvät argumentit että imagolla pelaaminen muuttuvat huomattavasti merkityksettömämmiksi. Suorassa demokratia ei ainoastaan lisää tarjotun tiedon määrää, vaan se myös muuttaa sen luonnetta imagotiedosta lähemmäksi faktatietoa.

Kansalaisille suora demokratia luo tarpeen saada tietoa. Mitä enemmän vaikutusvaltaa kansalaisilla on itseään koskevissa asioissa, sitä todennäköisemmin kansalaiset ovat kiinnostuneet näistä asioista. Mitä kiinnostuneempia kansalaiset ovat, sitä enemmän he ottavat asioista selvää. Suorassa demokratiassa kansalaiset oppivat helpommin poliittisia kykyjä. Kampanjoidessaan mielipiteidensä vuoksi ja valmistellessaan aloitteita kansalaisilla on sekä mahdollisuus että tarve oppia politiikan kannalta välttämättömiä perustaitoja; varainhankintaa, tietojen löytämistä, argumentaatiota ja niin edelleen. Edustuksellisessa demokratiassa sekä mahdollisuudet että tarve poliittisten taitojen oppimiselle on pienempi kuin suorassa demokratiassa.

Poliitikot ovat ”vain” ihmisiä

Koska suora demokratia itsessään tekee kansalaisista vastuullisempia ja pätevämpiä, on poliitikkojen kansasta poikkeava erityinen asiantuntija-asema pitkälti pelkkä illuusio, jota puhtaasti edustuksellinen järjestelmä ylläpitää. Edustuksellisessa demokratiassa poliitikoilla on käytännössä monopoli sen suhteen, minkälaisista asioista poliittista keskustelua käydään. Poliitikot voivat ohjata keskustelua ja pitää sen aiheissa, jotka he ovat ennalta päättäneet. Poliitikot ovat asiantuntijoita niin pitkään kuin sekä keskusteluympäristö että keskustelun sisältö on heidän ennakkoon päättämäänsä. Edustuksellisessa demokratiassa ainoa poliitikolta vaadittava ominaisuus on poliitikoinnin hallitseminen. Poliitikkojen asiantuntijuus on nimenomaan siinä, että he tietävät, miten edustetaan, miten poliittista keskustelua hallitaan ja miten varmistetaan valinta seuraavalle kaudelle.

Älyllisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan poliitikot eivät eroa millään tavalla kenestä tahansa kansalaisesta. Poliitikot tekevät samanlaisia virheitä kuin muutkin ihmiset, eikä heillä ole mitään muista ihmisistä poikkeavia kykyjä tehdä arvioita edes hallitsemansa maan kannalta tärkeimmistä asioista. Esimerkiksi Jyrki Katainen ei onnistunut laman tullessa antamaan minkäänlaisia ennakoivia arvioita valtion velkatarpeesta, vaan arviot muuttuivat käytännössä reaaliaikaisesti siten, kun valtion tilanne heikkeni. Kyse ei siis ollut mistään arvioinnista, vaan tosiaikaisesta raportoinnista, jonka kuka tahansa riittävät tiedotuskanavat omistava henkilö voi tehdä. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, vaan koko edustuksellisen demokratian historia on täynnä samanlaisia epäonnistumisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että poliitikot olisivat jotenkin huonoja ihmisiä. Se tarkoittaa sitä, että he ovat vain ihmisiä.

Tavalliset kansalaiset taas ovat nykyaikana valveutuneempia kuin koskaan. Internet ja kehittyneet yhteydenpitomenetelmät ovat aiheuttaneet sen, että kansalaisilla on käsissään enemmän tietoa kuin koskaan sekä mahdollisuus löytää uutta tietoa muutamalla napin painalluksella. Kännykät, sähköposti, keskustelufoorumit ja sadat erilaiset tavat pitää käytännössä ilmaiseksi yhteyttä mistä tahansa minne tahansa merkitsevät sitä, että poliittinen keskustelu on helpompaa kuin koskaan ja sitä harjoitetaan laajemmin kuin milloinkaan koko ihmiskunnan historian aikana. Blogit ja kotisivut merkitsevät sitä, että kuka tahansa voi milloin tahansa julkaista omia mielipiteitään käytännössä välittömästi ja ilmaiseksi maantieteellisten ja ekonomisten rajojen estämättä. Vaikka joskus olisi ollut totta, että kansalaiset ovat liian valveutumattomia tekemään päätöksiä, ovat asiat muuttuneet radikaalisti.

Älyllisiä ja henkisiä ominaisuuksia tärkeämpää on kuitenkin se, että poliitikot eivät ole moraalisesti millään tavalla keskivertokansalaisen yläpuolella. Yritykset ja eturyhmät pyrkivät saamaan poliitikot laatimaan yrityksien ja eturyhmien kannalta edullisia lakeja. Poliitikoihin kohdistuu valtavat määrät painetta erilaisten lobbausryhmien, rahoittajien ja hyvä veli -verkostojen kautta. Kansan lahjominen ja painostaminen on puolestaan huomattavasti hankalampaa. Sen lisäksi päätöksiä tehdessään kansalaisia suojaavat myös erilaiset oikeudet, kuten vaalisalaisuus, jollaista kansanedustajille ei voida myöntää, koska edustajien päätöksenteon on oltava läpinäkyvää. Kansalaisilla on poliitikkoja suuremmat edellytykset toimia omatuntonsa pohjalta ja he kohtaavat poliitikkoja vähemmän ulkopuolelta tulevaa painostusta. Kansalaisia voidaan pitää suoran demokratian päätöksenteossa ”korruptoimattomina”, ja tämä korruptoimattomuus vaikuttaa myös laajemmin koko järjestelmään.

Suora demokratia nimittäin vähentää korruptiota tekemällä lahjusten antamisesta ja hyvä veli -verkostoista merkityksettömiä. Yrityksellä tai yhdistyksellä ei ole mitään mieltä saunottaa tai lahjoa poliitikkoja saadakseen poliitikon tekemään haluamallaan tavalla, sillä lahjominen ei pysty vähimmissäkään määrin varmistamaan, että asiat kääntyvät yrityksen tai yhdistyksen haluamalla tavalla. Kansa voi milloin tahansa tulla väliin ja ottaa asiat äänestettäväkseen, eikä poliitikoilla ole valtaa päättää siitä, miten kansa tulee äänestämään. Lahjomisesta ja painostuksesta muuttuu yrityksille ja eturyhmille pelkästään kallista uhkapeliä, joka voi epäonnistua koska tahansa kansa päättäessä ottaa asiat omiin käsiinsä.

Lahjonnan tekeminen hyödyttömäksi ei ole ainoa tapa, miten suora demokratia vähentää korruptiota. Suora demokratia antaa kansalle mahdollisuuden päättää itse asioista. Kansanedustajien on nimenomaisesti edustettava kansaa, sillä mikäli kansanedustaja ei tee tätä tehtävää riittävän hyvin, kansa voi ottaa ohjat omiin käsiinsä ja edustaa itse itseään. Edustuksellisessa demokratiassa kansa on sidottu hallituksen ja kansanedustajien tekemiin linjauksiin, mutta ei toisin päin. Suorassa demokratiassa tämä asetelma kääntyy päinvastaiseksi; hallitus ja kansanedustajat sidotaan kansan linjauksiin. Hallitsijoille tulee käytännössä mahdottomaksi säätää lakeja, jotka ovat räikeästi ristiriidassa kansan tahdon kanssa.

Suora demokratia luo kansasta kansalaisia

un-democracy-day

Kuten mikään järjestelmä, myöskään sveitsiläistyyppinen suora demokratia ei ole täydellinen. Siinä on kuitenkin monia elementtejä, jotka korjaavat ja täydentävät puhtaasti edustuksellisen demokratian puutteita. Suora demokratia vie keskustelun pois imagokysymyksistä kohti asiakysymyksiä ja se antaa äänestäjille paremmat keinot arvioida politiikkaa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa myös edustajien valinnassa ja yleisesti ottaen suhtautumisessa koko yhteiskuntaan. Suora demokratia myös kitkee korruptiota ja antaa kansalaisille tehokkaat keinot valvoa päättäjiään. Tämä valta on valtaa sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita, ja tätä valtaa hallitsijat pelkäävät.

Kaikki kansalle annettu päätösvalta on suoraan pois hallitsijoiden päätösvallasta ja kaikki kansalle annetut vaikutusmahdollisuudet heikentävät hallitsijoiden valta-asemaa. Oman valta-asemansa vuoksi on hallitsijoiden etu vastustaa suoraa demokratiaa. Koska suora demokratia tekee kansalaisista valveutuneempia ja kyvykkäämpiä, merkitsee suoran demokratian vastustaminen myös sitä, että vastustetaan ihmisten kehittymistä valveutuneemmiksi ja kyvykäämmiksi kansalaisiksi.

Kärjistettynä voi sanoa, että vallankäyttäjien ja hallitsijoiden kannalta on parasta, että ihmiset pysyvät tyhminä, heikkoina ja kyvyttöminä päättämään omista asioistaan. Tästä muodostuu kahtiajako ”eliittiin” ja ”rahvaaseen”. Yksi suoran demokratian merkittävimmistä eduista on se, että se rikkoo tätä kahtiajakoa. Eliitillä ei ole enää valtamonopolia ja kaikki yhteiset asiat ovat yhteisesti päätettävissä. Koko ajatus ”eliitistä” menettää merkitystään ihmisten saadessa vallan päättää itse omasta elämästään, omasta yhteiskunnastaan ja omasta kohtalostaan. Kansasta sekä heidän edustajistostaan tulee tasa-arvoisempia ja -vertaisempia. ”Hallitsijan” ja ”hallittavan” roolien sijasta muodostuu yksi rooli, joka on yhteinen kaikille; valveutunut, päätöskykyinen ja itsevarma ihminen – kansalainen sanan varsinaisessa merkityksessä.

Ympärileikkaus uskonnollisista syistä on avuttomien vauvojen rituaalista silpomista

24.9. Yleltä tuli dokumentti koskien poikalasten uskonnollisia ympärileikkauksia. Aihe on tärkeä, koska kyse on yksiselitteisesti lajimme heikoimpien yksilöiden vahingoittamisesta. Lasten rituaalinen silpominen on väärin. Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys kaikille, mutta jostain kummallisesta syystä se ei ole sitä, vaan poikavauvojen silpomisen katsotaan olevan edelleen hyväksyttävää, koska juutalaisuus ja islam. Lasten rituaalinen silpominen on vastoin perus- ja ihmisoikeuksia, lääkärin etiikkaa, moraalia ja uskonnonvapautta, minkä lisäksi se on avuttomien vauvojen turhaa, mielivaltaista altistamista kärsimykselle, elämän kestäville vaivoille ja kuolemanvaaralle. Lasten rituaalinen silpominen on pahuutta.

Rituaalinen silpominen on vastoin Suomen perustuslakia. Suomen perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan jokaiselle kuuluu oikeus fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Tämä on oikeus, joka kuuluu jokaiselle ihmisille heidän iästään huolimatta. Perusoikeuksia koskevan hallituksen esityksen mukaan edes vanhempien uskonnonvapaus ei anna oikeutta rikkoa fyysistä koskemattomuutta. Perusoikeuksia koskevan hallituksen esityksen mukaan ”Uskonnonvapaus ei kuitenkaan merkitse, että uskonnon ja omantunnon vapauteen vedoten voitaisiin harjoittaa toimia, jotka loukkaavat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia tai ovat oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia. Säännös ei siten voi esimerkiksi oikeuttaa missään olosuhteissa ihmissyksilöiden silpomista.” Suomen lain mukaan uskonnonvapaus tarkoittaa, että saa uskoa mitä tahtoo. Se ei tarkoita, että saa silpoa oman lapsensa, koska sattuu uskomaan sen olevan tarpeellista.

Poikalasten ympärileikkaus ei ole yhtä vaarallista kuin tyttölasten silpominen, mutta se ei ole missään tapauksessa vaaratontakaan. Ympärileikkaus ei edistä terveyttä, mutta siitä voi seurata vanhemmalla iällä monia haittoja, kuten seksuaalisia ongelmia ja esimerkiksi kivuliaita erektioita. Esinahka on myös siittimen herkin osa, ja kun se leikataan pois suojaamasta terskaa, terskan pinta kovettuu ja menettää herkkyyttään. Jos ympärileikkaus tehdään muusta kuin lääketieteellisestä syystä, kyse on aina terveen kudoksen turhasta silpomisesta, joka ei ole milloinkaan riskitöntä. Norjassa ympärileikkaus on esimerkiksi johtanut kuolemaan. Suomen lääkäriliiton mukaan lapsen altistaminen  riskejä sisältävään toimenpiteeseen, josta ei koidu terveydellistä hyötyä, on vastoin lääkärin etiikkaa sekä ihmis- ja perusoikeuksia. Vaikka riskit ovat pieniä, se ei tarkoita, etteikö niitä riskejä ole, ja on täysin epäinhimillistä altistaa lapset turhille riskeille ja jopa kuolemanvaaralle ilman mitään hyötyä.

Vaikka rituaalinen ympärileikkaus ei ole missään tapauksessa vaaratonta, se olisi väärin myös siinä tapauksessa, että se olisi. Kuvitellaan, että erikoiseen uskonnolliseen lahkoon syntyy lapsi. Lahkon rituaaleihin ja uskomuksiin kuuluu, että jokaiselle lapselle on polttomerkittävä puudutuksessa takapuoleen krusifiksi. Polttomerkintä ei aiheuta vaaraa tai puudutuksen vuoksi kipuakaan. Tästä huolimatta lapsi on vastoin hänen omaa tahtoaan merkitty ikuisiksi ajoiksi tuon uskonlahkon jäseneksi ilman, että hän voi koskaan sanoa asiaan mitään. Rituaalisessa ympärileikkauksessa on kyse samasta asiasta; lapsi merkitään silpomalla osaksi uskonnollista yhteisöä, johon hän ei välttämättä tahdo kuulua enää tultuaan täysi-ikäiseksi. Tämä on suoraan vastoin lapsen uskonnonvapautta olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Ei ole mitään syytä, miksi muslimi- tai juutalaisperheeseen syntynyt lapsi tahtoisi olla muslimi tai juutalainen koko elämänsä ajan. Vaikka vanhemmilla on oikeus kasvattaa lapsensa, lapsella on oltava oikeus tehdä elämäänsä koskevia päätöksiä sen jälkeen, kun hän tulee täysivaltaiseksi kansalaiseksi. Uskonnollinen merkkaaminen rituaalisella silpomisella riistää tämän oikeuden. Luonnollisesti kenellä tahansa tulee olla oikeus ympärileikkauttaa itsensä, kun hän on täysi-ikäinen, mutta kenelläkään ei tule olla oikeutta silpoa ketään toista vain sen takia, että hän sattuu uskomaan näin.

Suomen perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin kuuluu yhdenvertaisuus lain edessä. Tämä on kaiken oikeudenmukaisen lainkäytön ja koko oikeusvaltion ydin. Yhdenvertaisuus tarkoittaa, että ihmisiä ei saa erotella esimerkiksi sukupuolen perusteella. Kaiken logiikan mukaan tästä seuraa se, että koska tyttölasten sukupuolielimiä ei saa arpeuttaa uskonnon varjolla, myös poikalapset nauttisivat tästä samasta oikeudesta. Jostain täysin järkijättöisestä syystä tämä kuitenkin unohdetaan, vaikka poikalapset ovat täysin samalla tavalla avuttomia ja viattomia kuin tyttölapsetkin. Sen lisäksi, että poikalasten rituaalisen silpomisen salliminen rikkoo lapsen fyysistä ja henkistä koskemattomuutta ja uskonnonvapautta vastaan, se rapauttaa myös koko oikeusjärjestelmän olennaisinta piirrettä, eli lain yhdenvertaisuutta ja kaikkien ihmisten tasa-arvoa oikeuden edessä.

Rituaalisen silpomisen sallimista perustellaan usein sillä, että jos silpominen ei ole sallittua, sitä tehdään huonommissa olosuhteissa salaa. Esimerkiksi RKP:n ministeri Anna-Maja Henriksson kannattaa silpomisen sallimista peusteella, että tällöin silpominen tapahtuisi paremmissa oloissa. Henrikssonin logiikka tietysti pissii kintuille kuin marakatti, jolle on juotettu puoli pulloa Sisua. Logiikkaa voidaan verrata siihen, että koska lasten hyväksikäyttöä ja raiskaamista kuitenkin tapahtuu, on järkevää säätää se lailla sallituksi, jotta pedofilia tapahtuisi turvallisissa olosuhteissa. Henriksson tekee virheen, että hän olettaa ympärileikkauksen samanlaiseksi asiaksi kuin huumeidenkäytön – koska heroiinia kuitenkin tykitetään suoneen, on järkevää jakaa narkkareille puhtaita piikkejä haittojen minimoimiseksi. Ero huumeidenkäytön ja rituaalisen silpomisen välillä on kuitenkin kuin yöllä ja päivällä. Huumeidenkäyttö vahingoittaa vain käyttäjää itseään. Rituaalinen silpominen vahingoittaa sitä, jota silvotaan, ei silpojaa. Poikalasten rituaalista silpomista ei pidä sallia sen vuoksi, että sitä tehdään joka tapauksessa, samoin kuin pahoinpitelyä ei pidä sallia siksi, että nakkikioskijonossa kuitenkin tapellaan.

Lapset ovat kirjaimellisesti koko lajimme tulevaisuus. Lasten silpominen tarkoittaa oman lajin tulevaisuuden avuttoman ja puolustuskyvyttömän edustajan silpomista. Jokainen vauvan sukupuolielimiin tehty viilto arpeuttaa vauvan ruumiin ja sielun lisäksi koko lajiamme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ja on yhteiskunnan tehtävänä suojata niitä ennen kaikkea kaikista heikoimmilta, kuten puolustuskyvyttömiltä vauvoilta. Yhteiskunta, joka oikeuttaa lasten sukupuolielimien silpomisen uskonnon varjolla, on vakavasti mielisairas yhteiskunta. Yhtäkään lasta ei saa uhrata yhdenkään jumalan verenhimon alttarilla.

circumcision

PS. Tässä on linkki videoon, jossa puolustuskyvyttömälle vauvalle suoritetaan ympärileikkaus. Jotkut ihmiset uskovat ihan oikeasti, että tämä on se, mitä Jumala tahtoo. Vielä pahempaa on se, että jotkut, jotka eivät edes usko tuohon Jumalaan, ovat sitä mieltä, että näin saa tehdä.