Vain syyttömillä on pelättävää

Cyberpoliisi Jarno Saarinen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan viranomaisvalvonnasta otsikolla Korkea yksityisyyden suoja heikentää turvallisuutta. Saarinen väittää, että viranomaisten valvonta ei ole uhka tavalliselle kansalaiselle, mutta se lisää yhteiskunnan turvallisuutta. Saarisen mukaan ”on niin, että vaikka valtiot saisivat reilusti lisäinformaatiota tietoliikenteen valvonnan kautta, ei sillä olisi tavalliselle veronmaksajalle mitään merkitystä.” Todellisuudessa asia on täysin päinvastaisesti. Valvonnalla ei ole mitään merkitystä rikollisille, mutta se vahingoittaa sekä yhteiskunnan että tavallisen kansalaisen turvallisuutta.

Rikolliselle ja terroristille ei valvonnalla ole merkitystä, koska rikolliset ja terroristit osaavat jo kikat ja keinot, joilla salata yhteys, reitittää se viranomaisten ulottumattomiin ja kiertää valvonta. Jos toiminta on kyseenalaista, silloin se salataan. Jos toiminta ei ole kyseenalaista, silloin sitä ei salata. Valvonta vaikuttaa ainoastaan lainkuuliaisiin kansalaisiin, jotka eivät ole aikaisemmin kokeneet tarvetta salata toimintaansa Internetissä. Rikolliset ovat salanneet toimintansa iät ja ajat.

Saarisen mukaan ”Valtion turvallisuustahoja tuskin kiinnostaa, kenelle joku yksittäinen ihminen soittaa tai lähettää sähköpostia, ja mikä sen sisältö on, ellei se sitten sisällä jotain sellaista, joka todella uhkaa valtion turvallisuutta.” Tämä perustuu oletukseen, että viranomaiset aina ja kaikkialla toimivat rehellisesti ja noudattaen lakia. Empiirinen kokemus Suomen omien viranomaisten toiminnasta sekä NSA:n Prism-vakoilujärjestelmästä osoittavat kuitenkin jotain aivan toisenlaista.

Todellisuudessa viranomaiset eivät toimi aina kansalaisten puolella. Suomesta hyvä ja usein käyttämäni esimerkki on tapaus Matti Nikki. Matti Nikki ylläpiti sivustoa lapsiporno.info, jossa hän kirjoitti kriittisesti lapsipornosensuurista ja siitä, miten tämä sensuuri ei estä lapsipornoa, mutta sensuuria voidaan käyttää helposti sensuroimaan myös täysin laillista materiaalia. Pian Matti Nikin oma sivusto joutui tälle sensuurilistalle. Viranomaiset siis käyttivät valtaansa hiljentääkseen kriittisen, avoimeen demokratiaan kuuluvan mielipiteen.

Myös NSA:n Prism-vakoilujärjestelmää ollaan todennäköisesti käytetty väärin ja aivan muihin tarkoituksiin kuin kansalaisten ja yhteiskunnan turvallisuuden lisäämiseksi. Bloombergin, joka on yksi maailman suurimmista informaatioalan yrityksistä, mukaan NSA:n vakoilujärjestelmän keräämiä tietoja on luovutettu liike-elämälle vastineena siitä, että firmat tekevät sovelluksiinsa ja ohjelmistoihinsa takaportteja, joita hallitus voi käyttää hyväkseen vakoillakseen kansalaisiaan entisestään. Näitä viranomaisvakoilusta hyötyviä yrityksiä ovat esimerkiksi IT-alan jätit Microsoft ja Intel. Jos jotain tietoa voidaan käyttää väärin, sitä todennäköisesti tullaan käyttämään väärin.

Vaikka suurin osa viranomaisista toimisi lain rajoissa, moraalisesti ja oikein, ei tarvita kuin yksi mätä omena, joka on valmis käyttämään tietoja tai valtaansa kyseenalaisesti. Tämän vuoksi on ensisijaisen tärkeää, että kansalaisilla on aitoja keinoja suojautua viranomaisten mielivaltaa vastaan. Mikäli joku moderni Hitleri pääsisi valtaan valtiossa, joka on kerännyt valmiiksi kansalaisten sormenjäljet ja DNA:n ja ottanut kansalaisten tietoliikenteen valvontaan, jättäisi hänen gestaponsa Natsi-Saksan kakkoseksi. Koskaan ei voida tietää, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan, minkä vuoksi on ensisijaisen tärkeää, että varaudutaan pahimpaan.

Saarisen mukaan ”Meidän yhteiskuntamme olisi valittava, kumpi meille on tärkeämpää – yksilön tietosuoja vai yhteisön, ja sitä kautta myös yksilöiden turvallisuus”. Väärin. Yksilön tietosuoja ja turvallisuus kulkevat käsikkäin. Yksityisyys on yksi tärkeimmistä suojakeinoista, mitä yksilöllä on olemassa. Yksityisyys ja mahdollisuus toimia anonyymisti ovat tiedonvälityksen, lähdesuojan, totuuden julkituomisen ja demokratian viimeisiä turvasatamia. Mikäli yksityisyys murennetaan, tuhotaan samalla demokraattisen ja vapaan kansalaisyhteiskunnan peruspilarit. Yksityisyys ja turvallisuus eivät ole toistensa vastakohtia, vaan toisilleen välttämättömiä.

Filosoraptori

Mainokset

Kasettimaksu on tuottajilta ja kuluttajilta perittävä salavero tekijänoikeusjärjestöjen hyväksi

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen johtama kulttuuriministeriö harkitsee niin sanotun kasettimaksun laajentamista koskemaan monia uusia talennusmuotoja, kuten esimerkiksi tietokoneita, maksullisia Internet-tallennuspalveluja ja jopa tulostimia. Ministerin mukaan ehdotuksen pointtina on, että ”työstä on saatava korvaus”. No, emmeköhän me kaikki ole samaa mieltä tästä asiasta. Arhinmäen ministeriön suunnitelmassa on kuitenkin tietysti vakavia puutteita, jotka osoittavat, että asiaa ei ole mietitty ihan loppuun saakka. Ensinnäkin kasettimaksu antaa tekijänoikeusjärjestöille verottamista vastaavan oikeuden.

Käytännössä kasettimaksu tarkoittaa sitä, että jokaisesta ostetusta tyhjästä CD- tai DVD-levystä, tietokoneesta, muistitikusta, äänikirjasta tai muusta vastaavasta välineestä, jolla voi tallentaa, maksetaan Teostolle, Gramexille ja/tai muulle vastaavalle tekijänoikeusjärjestölle korvaus. Maksu piilotetaan tuotteen hintaan, eikä maksua voi mitenkään ohittaa. Kyse on vastaavasta asiasta kuin tuotteen hintaan lisätty arvonlisävero, paitsi että tulot tästä maksusta eivät mene valtiolle, vaan tekijänoikeusjärjestöille. Käytännössä kasettimaksu siis antaa tekijänoikeusjärjestöille oikeuden verottaa tiettyjä tuotteita.

Suomen perustuslain mukaan merkittävä kansalaisten oikeuksiin ja vapauksiin puuttuva vallankäyttö kuuluu yksinomaan julkiselle vallalle. Verottaminen on tällaista merkittävää vallankäyttöä, minkä vuoksi oikeus verottamiseen on rajattu tarkasti kuuluvaksi vain julkiselle vallalle. Vain julkinen valta voi oikeudellisesti verottaa ihmistä vastoin hänen tahtoaan. Käytännön vaikutuksilta kasettimaksussa on kyse perustuslain vastaisesta verosta.

Perustuslaillisen kyseenalaisuuden vuoksi myös kasettimaksun peruspuoltoargumentti ”työstä on saatava korvaus” kusee. Lähellekään kaikki muusikot, kirjailijat, sanoittajat tai muut sisällöntuottajat eivät kuulu tekijänoikeusjärjestöihin. Tällöin he eivät hyödy mitään tekijänoikeusjärjestöjen kasettimaksuista. Itse asiassa näille tekijänoikeusjärjestöihin kuulumattomille kulttuurintuottajille kasettimaksusta on yksipuolisesti vain haittaa.

Jos esimerkiksi levyn säveltänyt rokkari päättää julkaista levynsä omakustanteena, joutuu hän maksamaan hyvitysmaksua jokaisesta tyhjästä CD:stä, jolle hän aikoo painattaa levynsä myyntiä varten. Muusikko siis joutuu maksamaan tekijänoikeusjärjestöille saamatta siitä vastineeksi itselleen mitään hyödyllistä. Kasettimaksussa rahastetaan tekijänoikeusjärjestöön kuulumattomilta muusikoilta tekijänoikeusjärjestöjen jäsenten ja suurten levy-yhtiöiden hyväksi. Kasettimaksu ei tarkoita sitä, että työstä saa maksun, vaan sitä, että jotkut joutuvat maksamaan omalla työllään toisten työstä, koska valtio ja tekijänoikeusjärjestöt yksipuolisesti ovat näin päättäneet. Hyvitysmaksu on tulonsiirto kuluttajilta ja tuottajilta tekijänoikeusjärjestöille. Eikä kyse ole mistään pienestä tulonsiirrosta.

Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, että kasettimaksu olisi vain euron per tietokone, printteri, levy tai muu tuote riippumatta tuotteen hinnasta. Euro per tietokone ei kuulosta itsessään paljolta. Tietokoneita on kuitenkin Suomessa enemmän kuin ihmisiä, kuten myös kännyköitä, eikä ole vielä mitään merkkejä, että tämä tietoyhteiskunnallinen kehitys olisi pysähtymässä. Elektroniikkaa ja viihdettä vähänkään enemmän kuluttavan perusperheen kohdalla hyvitysmaksu voi nousta helposti satoihin euroihin vuodessa. Huolimatta Paavo Arhinmäen vähättelystä, että kyse olisi lähinnä symbolisesta asiasta, hyvitysmaksussa on kyse todellisuudessa miljoonien eurojen suuruisesta tulonsiirrosta kuluttajilta ja kulttuurintuottajilta tekijänoikeusjärjestöille.

Kasettimaksu on käytännössä sama kuin perustuslain vastainen verotus. Kasettimaksu ei myöskään hyödytä lähellekään kaikkia kulttuurintuottajia, vaan ainoastaan niitä, jotka ovat tekijänoikeusjärjestöjen jäseniä. Muille tuottajille ja kuluttajille kasettimaksusta on haittaa. Kasettimaksu pakottaa kaikki kulttuurintuottajat ja -kuluttajat tukemaan tekijänoikeusjärjestöjä riippumatta heidän omista haluistaan. Se ei anna artistille lisää valtaa päättää oman teoksensa kohtalosta, vaan sen sijaan se vähentää tätä valtaa tekijänoikeusjärjestöjen hyväksi. Kasettimaksusta pitäisi luopua sen sijaan, että sitä laajennetaan.

Tietokoneiden ja älypuhelinten avulla on mahdollista lukea esimerkiksi näinkin laadukasta blogia, joten minulle kuuluu automaattisesti osa jokaisesta myydystä tietokoneesta tai kännykästä. Vai mitä, Arhinmäki?