Pedarimetsästäjiä ei kiinnosta pedofilian uhri

Tiedättekö, mikä pännii. Internetin pedarimetsästäjät. Tarkoitan pedarimetsästäjillä tyyppejä, jotka levittelevät pedofiliasta epäiltyjen, tuomittujen tai syytettyjen kuvia tai tietoja Internetissä ikään kuin muka tekisivät sillä hienon palveluksen yhteiskunnalle. Asia pännii, koska nämä pedohunterit unohtavat usein uhrin kokonaan omassa pyhässä oikeudenmukaisuudessaan ja aiheuttavat vain lisävahinkoa. Heille on tärkeämpää rankaista pedofiilia kuin varmistaa, että uhri välttyy kärsimykseltä.

Lapsen hyväksikäyttö on karmea rikos.

Lapsen hyväksikäyttö on karmea rikos.

Asiaan liittyen kyberpoliisi Marko ”Fobba” Forss kertoo Aamulehden haastattelussa, että pedofiliasta epäillyn tietojen levittäminen sosiaalisessa mediassa voi olla rikos. Fobban näkemys on looginen, sillä oikeusvaltiossa ihminen on syytön, kunnes toisin todistetaan. Epäily ei tarkoita samaa kuin syyte, eikä edes syyte tarkoita samaa kuin tuomio. Vasta, kun henkilö on tuomittu rikoksesta oikeudessa, on hän oikeusvaltion mielestä syyllinen. Mikäli henkilöä syytetään netissä törkeästä rikoksesta, voi helposti käydä niin, että henkilö leimautuu tästä rikoksesta, vaikka olisi viaton. Pelkkä valheellinen väite voi aiheuttaa pysyvää vahinkoa.

Osa Internetin pedohuntereista on keksinyt tavan kiertää tätä levittämällä vain tuomittujen henkilöiden tietoja. Sosiaalisessa mediassa on esimerkiksi ryhmä ”tuomittujen pedofiilien nimet tänne”. Ryhmän kuvauksen mukaan ”Tuomiot ja tekijöiden nimet ovat julkista tietoa.Asia yleensä käsitellään oikeudessa ns.suljetuin ovin ja asiakirjat julistetaan salaisiksi.Siksi tekijöiden nimien ja kuvien julkaiseminen ei liene rangaistava teko….” (Tämä on suora copypasta.)

Kuten kuvaus ilmoittaa, nämäkään pedometsästäjät eivät ole tarkalleen tietoisia siitä, miten asiassa pitäisi toimia. Tämän vuoksi myös he toimivat harmaalla alueella. Julkinen ei nimittäin tarkoita samaa kuin julkaistavissa oleva. Vaikka tuomioihin on mahdollista päästä käsiksi, se ei tarkoita, että niiden levittäminen olisi automaattisesti laillista. Asia on paljon monipuolisempi. Tuomiot ovat julkisia, jotta kansa voi tarkistaa, miten lainsäädäntö toteutuu. Tuomiot eivät ole julkisia, jotta kansa voi levittää yksityishenkilöiden asioita Internetissä.

Tuomittujen pedofiilien kanssa erityisen tärkeää on muistaa, että kysymys ei ole pelkästään tuomion saaneesta henkilöstä, vaan ennen kaikkea hänen uhristaan. Vaikka uhrin nimi olisi salattu, voi pelkkä tuomitun nimen julkaiseminen saada aikaiseksi sen, että myös uhrin henkilöllisyys tulee julki, etenkin uhrin lähipiirille. Vakavan rikoksen uhriksi joutuminen taas on etenkin lapsen kohdalla sen verran yksityinen asia, että ei ole ulkopuolisten asiana levitellä siihen liittyvää informaatiota. Informaation leviäminen saattaa johtaa uhrin lisäkärsimykseen esimerkiksi aiheuttamalla häneen kohdistuvaa kiusausta tai saamalla hänet häpeämään tilannettaan.

Mikäli uhri tai hänen omaisensa haluavat tekijän tiedot julkisuuteen, he voivat tehdä sen itse ja ovat myös paremmassa asemassa tekemään sen kuin ulkopuoliset kolmannet tahot, jotka eivät tunne tapausta kuin paperilta. Mikäli uhri ja hänen omaisensa eivät levitä informaatiota, voidaan katsoa, että he eivät tahdo informaation leviävän. Pedofiilinmetsästäjien tulisi kunnioittaa uhrin ja omaisten tahtoa sen sijaan, että pyrkisivät jakamaan oman käden häpeätuomioitaan uhrin ja omaisten mielipiteistä välittämättä.

Internet-vigilantismi on hyvästä

Joskus Internet-vigilantismi on paikallaan. Hyvä esimerkki on Kanadan tapaus, jossa 15-vuotias Rehtaeh Parsons joukkoraiskattiin. Raiskauksen seurauksena häntä alettiin kiusata, hän masentui vakavasti ja lopulta hirtti itsensä. Poliisi väitti, että sillä ei ole riittävästi todisteita, minkä vuoksi poliisi päätti lopettaa tapauksen tutkinnan. Tekijät olivat pääsemässä kuin koira veräjästä. Internetin omatunto, haktivistikollektiivi Anonymous, oli kuitenkin asiasta toista mieltä.

Rehtaeh Parsons joutui joukkoraiskauksen ja kiusauksen uhriksi.

Rehtaeh Parsons joutui joukkoraiskauksen ja kiusauksen uhriksi.

Anonymousin haktivistit selvittivät tapauksen nopeasti ja tehokkaasti. Käyttäen valtavaa sosiaalista verkostoaan ja sosiaalisen median osaamistaan hyväksi, Anonymous hankki käsiinsä tekijöiden nimet sekä tekijöiden itse kuvaamaa kuvallista todistusaineistoa rikoksesta. Anonymousin toiminnan seurauksena juttu avattiin uudelleen ja tekijät joutuivat oikeuteen vastaamaan teoistaan.

Anonymousin toiminta oli hienoa Internet-vigilantismia, koska rikoksentekijät olivat jäämässä kokonaan vaille rangaistusta. Kysymys oli siis siitä, että oikeus saadaan toteutumaan. Amatööripedometsästäjillä kysymys on siitä, että he saavat langettaa omia häpeärangaistuksiaan Internetissä. Toisessa on siis kyse oikeuden toteutumisesta, toisessa kyse oman verenhimonsa tyydyttämisestä.

Vinkkinä siis kaikille Internetin pedohunttereille: Miettikää vähän, mitä olette tekemässä. Ajatelkaa, onko motiivinanne oikeasti parantaa maailmaa vai onko pointtina paheksua ja tuntea moraalista mielihyvää mahdollisesti jopa rikoksen uhrin kustannuksella. Mikäli ajattelu ei tuota tulosta, pakatkaa kamanne ja jättäkää Internet-vigilantismi ammattilaisten hoidettavaksi.