Vain sveitsiläiset tietävät, mikä on sveitsiläisten etu

Sveitsi on kenties maailman ainoa todellinen demokratia. Sveitsiläiset saavat äänestää niistä asioista, joista he tahtovat, eivätkä poliitikot voi tulla kansalaismielipiteen tielle. Suora demokratia myös toimii erinomaisesti ja Sveitsissä onkin rikas, taloudellisesti vapaa ja ihmisoikeuksia kunnioittava valtio.

Sveitsi on monella tavalla EU:n vastakohta. Siinä missä EU:ssa yhä suurempi määrä valtaa keskitetään yhä pienemmälle joukolle valkoisia rikkaita miehiä, sveitsiläiset toteuttavat hajautettua demokratiaansa vuosisadasta toiseen onnistuneesti. Siinä missä EU edustaa ”eliitin”, poliitikkojen ja virkamiesten valtaa, Sveitsi edustaa kansanvaltaa.

Kansanvallassa valta on kansan ja vain kansan.

Kansanvallassa valta on kansan ja vain kansan.

EU:n virallinen totuus on, että yhä syvempi integraatio ja Bryssel-johtoinen keskuskontrolli on fantastista. Tämän vuoksi onkin ymmärrettävää, että kun Sveitsin kansalaiset päättivät äänestää rajoittaakseen EU-kansalaisten maahanmuuttoa, monet poliitikot pitkin Eurostoliittoa ryhtyivät tuomitsemaan, miten Sveitsi sulkeutuu ja kokee taloudellis-poliittisen katastrofin.

Suomalaisista hallitsijoista esimerkiksi Eurooppa-ministeri Alexander Stubb, ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie harmittelivat Sveitsin kansanäänestyksen tulosta, koska ihmiset äänestivät väärin. Stubbin mukaan Sveitsi on hyötynyt maahanmuutosta, eikä hän ymmärrä, miksi tiedot maahanmuuton hyödyistä eivät uppoa Euroopan maiden kansalaisiin. Ulkoministeri Erkki Tuomioja taas toteaa, miten vapaa liikkuvuus on sveitsiläisten etu. Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie puolestaan pitää äänestystulosta hyökkäyksenä ihmisoikeuksia vastaan ja varoittavana viestinä, että Sveitsi uhkaa jättäytyä pois jostain epämääräisistä ”yhteisistä tavoitteista”.

Sekä Alexander Stubb, Erkki Tuomioja että Annika Lapintie ovat kaikki täydellisen väärässä. He ovat kaikki väärässä siksi, että he kuvittelevat, että heidän käsityksensä Sveitsin kansalaisten edusta tai tavoitteista on sama kuin Sveitsin kansalaisten oma käsitys. Todellisuudessa näin ei ole. Suomalaiset poliitikot tai EU eivät voi päättää, mikä on sveitsiläisten etu.

Ei nimittäin ole olemassa mitään yksiselitteistä totuutta, jonka pohjalta voidaan sanoa, mikä on jokin yleismaailmallinen ”etu”. Se, mikä on kenenkin edun mukaista, riippuu aina arvoista. Jos arvostaa vapautta enemmän kuin turvallisuutta, silloin edun mukaista on lisätä vapautta, vaikka se vähentäisi turvallisuutta. Jos arvostaa turvallisuutta enemmän kuin vapautta, silloin edun mukaista on uhrata vapautta, jos se lisää turvallisuutta. Yksi tykkää äidistä, toinen tyttärestä ja kolmas miehistä.

Maahanmuutto EU-maista Sveitsiin tietysti voi olla sveitsiläisille hyödyllistä. (Paino sanalla ”voi”.) Maahanmuutto esimerkiksi polkee palkkatasoa, minkä seurauksena yritysten toiminta on edullisempaa ja tuotteiden ja palvelujen hinta laskee. Stubb ja Tuomioja saattaisivat olla oikeassa siitä, että maahanmuutto EU-maista on Sveitsin etu, mikäli maailmassa ei olisi mitään muuta totuutta kuin kapitalistinen tehokkuus ja kaikki arvostaisivat juuri sitä yli kaiken.

Näin ei tietenkään ole, vaan pelkän tehokkuuden ja taloudellisen hyödyn lisäksi on olemassa lukemattoman monia muita asioita, joita ihmiset arvostavat tai ovat arvostamatta. Jos sveitsiläinen arvostaa enemmän esimerkiksi ekologisuutta ja kotimaisuutta kuin taloudellista tehokkuutta ja EU:n yhteisiä tavoitteita, on hänen etunsa mukaista rajoittaa EU-maista tulevaa maahanmuuttoa, vaikka se tarkoittaisikin korkeampaa tuotteiden hintaa.

Ero eurostokulttuurin ja sveitsiläisen suoran demokratian kulttuurin välillä on se, että Euroopassa poliitikot ovat tottuneet päättämään asioista kuuntelematta kansaa. Sveitsissä valta sen sijaan on suoraan kansalla. Vain sveitsiläiset voivat sanoa, mikä on sveitsiläisten edun mukaista. Tätä etua eivät voi tulla sanelemaan ulkomaalaiset poliitikot tai EU. Sveitsiläisten etu on tasan se, minkä sveitsiläiset sanovat olevan heidän etunsa. Myös Suomeen tarvitaan suora demokratia, jotta myös meillä toteutuisi suomalaisten etu, eikä Suomen poliitikkojen etu.

Mainokset

Gallup-kielto on Neuvostoliitosta, eikä se auta pienpuolueita

Joukko Perussuomalaisten kansanedustajia ovat tehneet lakialoitteen, jonka mukaan sanomalehden päätoimittaja voi saada jopa puoli vuotta vankeutta, jos sanomalehti julkaisee puolueiden kannatusta mittaavien mielipidekyselyjen tuloksia ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän välillä. Elikkä siis poliitikot tahtovat pistää toimittajia vankilaan, jos media teettää kyselytutkimuksen ja julkaisee sen tulokset tiettyyn aikaan.

Jos en paremmin tietäisi, sanoisin vankeudella uhkaamisen sensuroivan lehdistöä, murtavan lehdistön puolueettomuutta ja olevan härskisti vastoin sananvapautta. Eiku itse asiassa minähän tiedän paremmin. Nimenomaan tästähän hommassa on kyse! Kiitoksia, kansanedustajat, että toitte raikkaan tuulahduksen Neuvostoliittoa tähän ummehtuneeseen politiikkaamme. Mikään ei paranna demokratiaa paremmin kuin pieni annos gestapoa.

Image

Oikeusvaltion ehdottomiin piirteisiin kuuluvat sekä sananvapaus että lehdistön riippumattomuus poliittisesta kontrollista. Perussuomalaisten ehdotus on vastoin oikeusvaltion periaatteita. Sananvapauteen ei kuulu uhkailla toimittajia vankeudella. Jos taas poliittiset päätöksentekijät alkavat kieltää, mitä lehdistö saa kirjoittaa ja milloin, otetaan erittäin vaarallinen harppaus suoraan kohti poliittista sensuuria. Perusoikeuksien ja ihmisoikeussopimukseen kuuluvien vapauksien rikkominen siksi, että poliitikkoja ahdistaa, ei kuulu oikeusvaltioon.

Oikeusvaltion periaatteiden rikkomisen lisäksi lakiehdotus on kyseenalainen siksi, että se kohtelee kansalaisia kuin he olisivat aivotonta vaalikarjaa, joka vain reagoi ulkoa tuleviin ärsykkeisiin. Varmasti on totta, että mitä lehdistö julkaisee, vaikuttaa ihmisten mielipiteeseen. Varmasti osa ihmisistä tekee päätöksensä ajattelematta. Suurin osa ihmisistä ei kuitenkaan ole mitään pönttöjä, jotka uskovat purematta kaiken median kertoman ja ovat vain pässejä matkalla teuraaksi.

Jos tiedonvälitystä ja lehdistön sananvapautta aletaan rajoittaa siksi, että on olemassa ihmisiä, jotka äänestävät väärin, alkaa olla jo ihan sama, onko meillä lehdistöä ylipäätään. Voitaisiin itse asiassa myös kriminalisoida oman ehdokkaan nimen sanominen Facebookissa vaalien alla, koska sehän voi vaikuttaa vaalitulokseen.

”Kyllä kansa tietää”? Vai että tietää. Senkö vuoksi kansaa pitää suojella heidän omilta mielipiteiltään? Hienosti vedätte, Hermannisuomalaiset. Kannattaa ehkä muistaa myös se, että teidänkin mandaattinne on peräisin tältä idiootteina pitämältänne kansalta.

Ollaanpa sitä nyt niin huolestunutta

Perussuomalaisten Pentti Oinonen väittää gallupkiellon auttavan pienpuolueita. Oinosen mukaan gallupien julkaisu kohtelee erityisesti pieniä puolueita kaltoin. Oinosen perustelu on luonnollisesti täyttä hevonpaskaa.

Perustelujen kelvottomuus on täysin ymmärrettävää, sillä Perussuomalaiset ei ole koskaan ollut varsinainen pienpuolue, vaan puolue on saanut nauttia puoluetuesta koko olemassaolonsa ajan. Jo perustettaessa Perussuomalaiset oli eduskuntapuolue SMP:n Raimo Vistbackan alkaessa Perussuomalaisten kansanedustajaksi. Koska Persut ei ole koskaan ollut varsinainen pienpuolue, Perussuomalaiset eivät luonnollisestikaan ole perillä pienpuolueiden haasteista.

Image

Oikeat pienpuolueet eivät tietenkään tällaista gallup-kieltoa kannata, koska siitä ei ole mitään hyötyä pienille, vaan ainoastaan isoille, minkä lisäksi se vahingoittaa lehdistön riippumattomuutta. Esimerkiksi Piraattipuolue tuomitsee gallup-kiellon sananvapauden vastaisena.

Mikäli gallupeissa oltaisiin oikeasti huolissaan pienpuolueista, olisi järkevämpi ratkaisu vaatia, että gallupeissa kohta ”muut” muutetaan puoluekohtaiseksi erittelyksi. Tällöin gallupit toisivat aidosti tietoa pienpuolueiden olemassaolosta ja antaisivat myös pienpuolueille vastaavan mahdollisuuden mitata omien toimiensa vaikutusta kannatukseen kuin mikä suurilla puolueilla on.

Näkyvyyden puutteen lisäksi pienpuolueiden ongelmana on järjestelmä, joka suosii suoraan taloudellisesti suuria puolueita. Jokainen eduskuntapuolue saa puoluetukea, minkä lisäksi puolueita tuetaan kuntatasolla ja myös niiden ala- ja nuorisojärjestöt saavat suoraa tukea. Mitä suurempi ja vakiintuneempi puolue, sitä enemmän tukea. Käytännössä järjestelmä siis ylläpitää vakiintunutta valtaa ja hyödyttää vanhoja puolueita ja poliittisia ideologioita uudempien yrittäjien vahingoksi.

Puoluetukien lakkauttaminen tasoittaisi pelikenttää. Tällöin puolueet eivät saisi rahaa sen mukaan, minkä kokoisia ne ovat, vaan puolueet joutuisivat hankkimaan varansa samalla tavalla kuin muut aatteelliset yhdistykset, eli omalla toiminnalla ja omien jäsentensä kannattamisen mukaan.

Poistamalla puoluetuet myös edistettäisiin perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin kuuluvia oikeuksia, kuten yhdistymisvapautta, sananvapautta ja muita poliittisia oikeuksia ja vapauksia. Poliittisten ideologioiden tukeminen ei ole verovarojen oikeaa käyttöä. Verovaroilla on tarkoitus parantaa ihmisten asemaa, ei puolueiden asemaa. No, mutta katsotaanpa, koska joku eduskuntapuolue uskaltaa ehdottaa tällaista. Veikkaanpa, että ei kannata henkeään pidätellä.

Oikeusvaltio on perustavanlaatuinen

Lakiehdotus tuo esille nykyisen politiikan vastenmielisimmän piirteen. Perustuslaki, ihmisoikeussopimukset ja oikeusvaltion periaatteet ovat poliitikoille asioita, joista voi poiketa mistä tahansa pienestäkin syystä. Se, että poliitikot pahoittavat mielensä gallupeista antaa heille heti oikeuden lähteä ehdottelemaan vankeutta toimittajille. Voi herranjeesus sentään, mitä meininkiä. Eipä ihme, että kansainväliset sopimukset ja perustuslaki eivät merkitse mitään, kun jopa opposition asenne on tämä.

Yksi poliittisen kulttuurin elpymisen välttämätön edellytys on tärkeimpien oikeushyvien nostaminen takaisin niille kuuluvaan arvoon. Oikeusvaltion periaatteet, ihmisoikeudet ja perustuslaki ovat perustavanlaatuisia. Niitä ei saa rikkoa tai rajoittaa kuin ainoastaan erittäin painavista syistä, mikäli rajoittaminen on välttämätöntä. Tämän tulisi olla osa jokaisen kansanedustajan, poliitikon ja itse asiassa myös kansalaisen normaalia oikeuskäsitystä. Oikeusvaltion periaatteista on pidettävä ehdottomasti kiinni.

Vain syyttömillä on pelättävää

Cyberpoliisi Jarno Saarinen kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan viranomaisvalvonnasta otsikolla Korkea yksityisyyden suoja heikentää turvallisuutta. Saarinen väittää, että viranomaisten valvonta ei ole uhka tavalliselle kansalaiselle, mutta se lisää yhteiskunnan turvallisuutta. Saarisen mukaan ”on niin, että vaikka valtiot saisivat reilusti lisäinformaatiota tietoliikenteen valvonnan kautta, ei sillä olisi tavalliselle veronmaksajalle mitään merkitystä.” Todellisuudessa asia on täysin päinvastaisesti. Valvonnalla ei ole mitään merkitystä rikollisille, mutta se vahingoittaa sekä yhteiskunnan että tavallisen kansalaisen turvallisuutta.

Rikolliselle ja terroristille ei valvonnalla ole merkitystä, koska rikolliset ja terroristit osaavat jo kikat ja keinot, joilla salata yhteys, reitittää se viranomaisten ulottumattomiin ja kiertää valvonta. Jos toiminta on kyseenalaista, silloin se salataan. Jos toiminta ei ole kyseenalaista, silloin sitä ei salata. Valvonta vaikuttaa ainoastaan lainkuuliaisiin kansalaisiin, jotka eivät ole aikaisemmin kokeneet tarvetta salata toimintaansa Internetissä. Rikolliset ovat salanneet toimintansa iät ja ajat.

Saarisen mukaan ”Valtion turvallisuustahoja tuskin kiinnostaa, kenelle joku yksittäinen ihminen soittaa tai lähettää sähköpostia, ja mikä sen sisältö on, ellei se sitten sisällä jotain sellaista, joka todella uhkaa valtion turvallisuutta.” Tämä perustuu oletukseen, että viranomaiset aina ja kaikkialla toimivat rehellisesti ja noudattaen lakia. Empiirinen kokemus Suomen omien viranomaisten toiminnasta sekä NSA:n Prism-vakoilujärjestelmästä osoittavat kuitenkin jotain aivan toisenlaista.

Todellisuudessa viranomaiset eivät toimi aina kansalaisten puolella. Suomesta hyvä ja usein käyttämäni esimerkki on tapaus Matti Nikki. Matti Nikki ylläpiti sivustoa lapsiporno.info, jossa hän kirjoitti kriittisesti lapsipornosensuurista ja siitä, miten tämä sensuuri ei estä lapsipornoa, mutta sensuuria voidaan käyttää helposti sensuroimaan myös täysin laillista materiaalia. Pian Matti Nikin oma sivusto joutui tälle sensuurilistalle. Viranomaiset siis käyttivät valtaansa hiljentääkseen kriittisen, avoimeen demokratiaan kuuluvan mielipiteen.

Myös NSA:n Prism-vakoilujärjestelmää ollaan todennäköisesti käytetty väärin ja aivan muihin tarkoituksiin kuin kansalaisten ja yhteiskunnan turvallisuuden lisäämiseksi. Bloombergin, joka on yksi maailman suurimmista informaatioalan yrityksistä, mukaan NSA:n vakoilujärjestelmän keräämiä tietoja on luovutettu liike-elämälle vastineena siitä, että firmat tekevät sovelluksiinsa ja ohjelmistoihinsa takaportteja, joita hallitus voi käyttää hyväkseen vakoillakseen kansalaisiaan entisestään. Näitä viranomaisvakoilusta hyötyviä yrityksiä ovat esimerkiksi IT-alan jätit Microsoft ja Intel. Jos jotain tietoa voidaan käyttää väärin, sitä todennäköisesti tullaan käyttämään väärin.

Vaikka suurin osa viranomaisista toimisi lain rajoissa, moraalisesti ja oikein, ei tarvita kuin yksi mätä omena, joka on valmis käyttämään tietoja tai valtaansa kyseenalaisesti. Tämän vuoksi on ensisijaisen tärkeää, että kansalaisilla on aitoja keinoja suojautua viranomaisten mielivaltaa vastaan. Mikäli joku moderni Hitleri pääsisi valtaan valtiossa, joka on kerännyt valmiiksi kansalaisten sormenjäljet ja DNA:n ja ottanut kansalaisten tietoliikenteen valvontaan, jättäisi hänen gestaponsa Natsi-Saksan kakkoseksi. Koskaan ei voida tietää, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan, minkä vuoksi on ensisijaisen tärkeää, että varaudutaan pahimpaan.

Saarisen mukaan ”Meidän yhteiskuntamme olisi valittava, kumpi meille on tärkeämpää – yksilön tietosuoja vai yhteisön, ja sitä kautta myös yksilöiden turvallisuus”. Väärin. Yksilön tietosuoja ja turvallisuus kulkevat käsikkäin. Yksityisyys on yksi tärkeimmistä suojakeinoista, mitä yksilöllä on olemassa. Yksityisyys ja mahdollisuus toimia anonyymisti ovat tiedonvälityksen, lähdesuojan, totuuden julkituomisen ja demokratian viimeisiä turvasatamia. Mikäli yksityisyys murennetaan, tuhotaan samalla demokraattisen ja vapaan kansalaisyhteiskunnan peruspilarit. Yksityisyys ja turvallisuus eivät ole toistensa vastakohtia, vaan toisilleen välttämättömiä.

Filosoraptori

Valta kuuluu somaleille

Torstaina 11.4. Somalimaan somalit osoittivat mieltä Somalimaan itsenäisyyden tunnustamiseksi. Mielenosoitus sujui hyvin ja paikalla oli runsaat sata ihmistä. Vastaavia mielenosoituksia on järjestetty ympäri maailman ulkomailla asuvien Somalimaan somalien pyrkiessä tuomaan huomiota asialle. Kansainvälisen yhteisön on tarkoitus keskustella Somalimaan tulevaisuudesta myöhemmin keväällä ja kesällä.

Länsimaissa Somalia nähdään helposti yhtenä kokonaisuutena, mitä se ei todellisuudessa ole. Todellisuudessa Somalia koostuu varsinaisesta Somaliasta, eli Somalian eteläosista, Puntmaasta, eli Somalian itäisestä pohjoisosasta sekä Somalimaasta, eli Somalian läntisestä pohjoisosasta. Näistä kolmesta toisistaan suhteellisen erillisestä maasta ainoastaan Somalia on virallisesti tunnustettu valtio. Puntmaa ei edes pyri saamaan tunnustettua itsenäisyyttä, vaan sillä on vähän vastaava autonomia kuin Ahvenanmaalla Suomen suhteen.

Somalimaa on kuitenkin eri asia. Somalimaa on taistellut itsenäisyytensä puolesta jo pari vuosikymmentä. Somalimaa julistautui itsenäiseksi vuonna 1991, mutta yksikään valtio ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä johtuen erilaisista syistä, kuten pelosta ja valtapolitiikasta. Tosiasiallisesti Somalimaa kuitenkin on jo itsenäinen valtio. Somalimaa on rauhallinen ja vakaa maa, jossa on afrikkalaisittain ja jopa kansainvälisesti katsottuna toimiva demokratia.

Somalimaan demokratia on lähtökohtiin nähden erinomaista. Maassa on järjestetty rauhallisesti kahdet presidentinvaalit vuosina 2003 ja 2010. Vuonna 2012 maassa järjestettiin ilman suurempia ongelmia paikallisvaalit. Kansainväliset vaalitarkkailijat ovat olleet seuraamassa Somalimaassa järjestettyjä vaaleja vuodesta 2002 lähtien. Tarkkailijat ovat ylistäneet Somalimaan pyrkimyksiä demokratiaan, eikä mitään merkittäviä ongelmia vaaleissa ole ollut. Somalimaan edustuksellinen demokratia on toimiva monipuoluejärjestelmä.

Somalimaata eivät myöskään vaivaa samat ongelmat kuin muuta Somaliaa. Somalimaa ei kärsi merirosvoista, ääri-islamismista tai klaanien välisistä sodista kuin marginaalisesti verrattuna muuhun Somaliaan. Somalimaa on itse asiassa ollut yksi tärkeä merirosvouksen vastainen voima Afrikan sarvessa.

Kansojen itsemääräämisoikeus on koko kansainvälisen oikeuden perusta. YK:n ihmisoikeuksia koskeviin KP- ja TSS-sopimuksiin tämä on kirjoitettu ensimmäiseen artiklaan: ”Kaikilla kansoilla on itsemääräämisoikeus. Tämän oikeuden nojalla ne määräävät vapaasti poliittisen asennoitumisensa ja harjoittavat vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämistä.” Kansainvälinen oikeudenmukaisuus edellyttää kaikkien kansojen itsemääräämisoikeuden toteutumista. Minkään valtion ei tule seistä tämän oikeuden toteutumisen tiellä.

On kiistämätöntä, että Somalimaan somalit kokevat itsensä kansaksi, jolle kuuluu itsenäisyys. Vuonna 2001 Somalimaassa järjestettiin kansanäänestys Somalimaan uudesta perustuslaista. Yksi perustuslain olennaisimmista kohdista oli Somalimaan itsenäisyys Somaliasta. 97,1% äänensä antaneista Somalimaan kansalaisista kannatti uutta perustuslakia. Äänestysaktiivisuus oli noin kaksi kolmasosaa äänioikeutetuista, mikä on samaa luokkaa kuin Suomen eduskuntavaaleissa. Somalimaan somalit ovat ilmoittaneet demokraattisilla vaaleilla yksiselitteisen selkeästi tahtovansa vapautta ja itsenäisyyttä.

Somalimaa täyttää käytännössä kaikilla kriteereillä suvereenin ja vakaan valtion määritelmän paremmin kuin Somalia. Tästä huolimatta Somalimaata ei tunnusteta itsenäiseksi valtioksi, vaikka Somalia tunnustetaan. Tässä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä.

Albert Einsteinin mukaan tyhmyyden määritelmä on yrittää yhä uudelleen samoja asioita ja odottaa erilaisia lopputuloksia. Somalian olot eivät ole parantuneet länsimaiden puuttumisesta huolimatta, minkä vuoksi onkin tyhmää olettaa, että länsimaiden puuttuminen tulevaisuudessa jotenkin mystisesti toimisi paljon paremmin kuin menneisyydessä. Somalimaassa taas on onnistuttu rakentamaan toimivaa demokratiaa ilman länsimaiden apua. Länsimaat eivät osaa, mutta Somalimaan somalit osaavat.

Sen sijaan, että länsimaat yrittävät puskea ulkopuolelta ja pakottaa Somalian sellaiseksi kuin ne valtapoliittisessa ylimielisyydessään tahtovat, olisi länsimaiden astuttava pois tieltä ja annettava Somalimaan somalien itse toteuttaa heille kansainvälisen oikeuden perusteella kuuluvaa itsemääräämisoikeuttaan. Somalimaan somaleille kuuluu oikeus harjoittaa vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämistä.

Suomen on tunnustettava Somalimaan itsenäisyys ensimmäisenä valtiona maailmassa. Tunnustamalla Somalimaan itsenäisyyden Suomi voi näyttää esimerkkiä muulle kansainväliselle yhteisölle ja osoittaa tukensa Somalimaan somalien pyrkimyksille tuoda rauha ja demokratia Somaliaan. Somalimaan somaleilla on kaikista parhaat edellytykset ryhtyä parantamaan Somalian oloja. He todistetusti pystyvät siihen. Suomen on ehdottomasti tuettava tätä kehitystä ja tunnustettava Somalimaan itsenäisyys.

Suora demokratia: valistuneiden kansalaisten valta

Suoralla demokratialla tarkoitetaan yleensä sellaista osallistavaa demokratiaa kuin mitä Sveitsissä käytetään. Yksinkertaisimmillaan tämä merkitsee sitä, että kaikista merkittävistä koko kansaan vaikuttavista asioista on järjestettävä sitova kansanäänestys. Sen lisäksi kansalle annetaan osallistavassa demokratiassa mahdollisuus itse päättää, mistä muista asioista he tahtovat äänestää. Sveitsissä 50 000 äänioikeutettua voivat laatia lakialoitteen, jonka jälkeen lainvalmistelukoneiston on tehtävä kansalaisten vaatima laki, josta kansa voivat sitten äänestää. Kansalaiset voivat kerätä nimiä myös tahtoessaan äänestää itse jostain parlamentissa käsiteltävästä laista. Suorassa demokratiassa ei siis ole tarkoitus äänestää kaikista asioista, vaan ainoastaan niistä, jotka kansa itse kokee riittävän tärkeiksi itselleen.

Nykyisessä järjestelmässä kansanäänestys on ainoastaan neuvoa-antava. Se ei sido päättäjiä millään tavalla. Sen lisäksi kansa itse ei pysty vaikuttamaan siihen, järjestetäänkö jostain asiasta kansanäänestys vai ei. Päättäjät valitsevat, mistä asioista äänestetään, minkä lisäksi he myös sanovat, milloin äänestetään. Tällainen kansanäänestysmenettely ei anna kansalle aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa, vaan se toimii ainoastaan pönkittääkseen hallitsijoiden valtaa. Mikäli jokin asia on liian ristiriitainen, tai on mahdollista, että kansanäänestyksestä tulisi tulos, jota hallitsijat eivät halua, heillä ei ole mitään velvollisuutta pitää kansanäänestystä. Jos taas heillä on suhteellisen vankalla pohjalla oleva arvio äänestystuloksesta, he voivat järjestää kansanäänestyksen saadakseen kansan muodollisen tuen omille päätöksilleen.

Suoralla demokratialla on useita kiistämättömiä etuja puhtaasti edustukselliseen demokratiaan nähden. Suora demokratia varmistaa, että lait ja päätökset vastaavat läheisemmin kansan tahtoa. Suora demokratia myös antaa kansalle enemmän valtaa päättää omista asioistaan ja siten ehkäisee voimattomuuden ja kyvyttömyyden tunteiden aiheuttamaa turhautumista. Moraaliselta kannalta on luonnollisesti parasta, että yksilö saa vaikuttaa mahdollisimman laajasti itseään ja yhteiskuntaansa koskevaan päätöksentekoon. Näiden selvien ja yksiselitteisten etujen lisäksi suora demokratia edistää perusoikeuksien toteutumista, tekee päätöksenteosta laadullisesti parempaa, helpottaa ihmisiä kasvamaan valveutuneemmiksi kansalaisiksi ja kitkee korruptiota. Monet suoran demokratian seuraukset myös vastaavat suoraa demokratiaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Suora demokratia itsessään ratkaisee monia suoran demokratian ongelmia.

Vähemmistöjen oikeudet ja perusoikeudet

humanall

Yleinen argumentti suoraa demokratiaa vastaan on se, että suorassa demokratiassa enemmistön oikeudet ajavat vähemmistön oikeuksien edelle. Tämä ajatusmalli on virheellinen ja se perustuu vanhahtavaan käsitykseen demokratiasta, jossa mikä tahansa päätös on oikeutettu puhtaasti enemmistön mielipiteen perusteella. Juridisesti tässä ajattelumallissa unohdetaan yksi olennaismmista komponenteista missä tahansa demokratiassa; nimittäin perustuslaki ja perusoikeudet. Perusoikeuksien yksi tärkeimmistä tehtävistä on tarjota yksilön olennaisimmille oikeuksille ja vapauksille suoja sekä valtion että enemmistön suunnalta tulevaa puuttumista vastaan. Jotta suora demokratia voi toimia, vaaditaan vahva perustuslaki ja vahvat perusoikeudet.

Esimerkiksi sananvapaus on välttämätön, jotta ihmisillä on aito mahdollisuus erimielisyyksiin ja keskusteluun, joita ilman demokraattinen päätöksenteko ei voi toimia alkuunkaan. Oikeus koulutukseen on välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa, jotta ihmiset saavat tarvittavat perustiedot ja -taidot koskien maailmaa ja yhteiskuntaa, ja jotta ihmisillä on tahtoessaan aito mahdollisuus kehittää itseään ja ajattelukykyään. Oikeus elämään ja ehdoton kuolemantuomion kielto ovat välttämättömiä, jotta valtio ei pysty terrorisoimaan epäinhimillisellä kohtelulla omia kansalaisiaan, joiden hyväksyntään koko yhteiskuntajärjestyksen moraalinen pohja perustuu.

Käytännössä kaikki perus- ja ihmisoikeudet ovat demokratian välttämättömiä perusoletuksia. Mikäli sananvapautta ei ole, ei voida puhua demokratiasta, koska silloin ei ole mahdollista käydä päätöksenteon kannalta välttämätöntä dialogia. Mikäli yhdistymisoikeutta ei ole, on monopoli puolueiden perustamiseen valtiolla, eikä kyseessä ole enää demokratia. Demokratia on riippuvainen perus- ja ihmisoikeuksista, eikä ilman näitä olennaisimpia oikeuksia ja vapauksia voida puhua demokratiasta. Tämä merkitsee sitä, että demokratialla ei pystytä puuttumaan demokratian kannalta välttämättömiin perusratkaisuihin, koska ilman niitä demokratialta katoaa kaikki oikeutus.

Sen lisäksi, että perusoikeudet ovat suoran demokratian kannalta välttämättömiä, suoraa demokratiaa voidaan itsessäänkin pitää perusoikeutena, tai ainakin se täyttää muutamien perusoikeuksien asettamia vaatimuksia. Suomen perustuslain 14§:n mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Puolestaan perustuslain 20§:n mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Suomen perustuslain mukaan valta ei siis ainoastaan kuulu kansalle, vaan julkisen vallan on myös pyrittävä sekä lisäämään että turvaamaan yksilön päätöksentekoa koskevia vaikutusmahdollisuuksia. Suoran demokratian ottaminen käyttöön täyttää nämä perusoikeudelliset vaatimukset erinomaisesti.

Condorcet’n malli ja päätöksenteon laatu

Election_MG_3455

Suora demokratia parantaa päätöksenteon laatua. Jos oletetaan, että yhdellä äänestäjällä on edes vähän kolikonheittoa parempi todennäköisyys (esimerkiksi 0,505) vastata kyllä/ei-kysymykseen oikein, silloin äänestäjien määrän lisääminen lisää myös todennäköisyyttä, että ryhmä kokonaisuudessaan onnistuu äänestämään oikein. Oikealla tarkoitetaan tässä kaikki seikat huomioonottaen kahdesta vaihtoehdosta vähemmän huonoa. Jo 20 000 äänestäjällä todennäköisyys vastata oikein on liki 99%. Jos äänestäjiä on 3 miljoonaa, todennäköisyys oikeaan vastaukseen alkaa olla jo niin lähellä 100%, että sen voi käytännössä ajatella olevan 100%. Tätä kutsutaan Condorcet’n juryteoreemaksi ranskalaisen matemaatikon ja valtio-oppineen markiisi de Condorcet’n mukaan.

Condorcet’n juryteoreema ei päde edustajavaaleissa, sillä vaaleissa on kymmeniä erilaisia vaihtoehtoja, jotka vaihtelevat ominaisuuksistaan ja jossa sama vaihtoehto voi olla osaksi keskivertoa parempi ja osaksi keskivertoa huonompi. Edustajistovaaleissa kysymys on useista erilaisista ominaisuuksista sekä huomattavasti kyllä/ei-päätöstä abstraktimmista asioista, kuten imagosta ja luotettavuudesta. Suoran demokratian kysymykset ovat kuitenkin yleensä suoraviivaisia kyllä/ei-kysymyksiä, kuten että tulisiko Suomen liittyä NATO:on vai ei, tai tulisiko Suomen hyväksyä Lissabonin sopimus vai ei.

Nykyisessä järjestelmässä edes huomattavasti kolikonheittoa paremmilla todennäköisyyksillä osua oikeaan ei päästä lähelle 99 tai 100%. Eduskunnassa on ainoastaan 200 kansanedustajaa. Todellisuudessa eduskunnassa ei kuitenkaan ole edes 200 itsenäistä päätöstä, vaan asiat kuten ryhmäkuri ja puolueuskollisuus aiheuttavat sen, että itsenäisiä valintoja on parhaimmillaankin vain muutamia kymmeniä. Hallitus äänestää suuressa osassa asioita yhtenä blokkina, ja mikäli yksinäinen kansanedustaja toimii vastoin ryhmäänsä, hän saa moitteita ryhmätovereiltaan. Tästä hyvänä esimerkkinä äänestykset niin kutsutusta Lex Nokia -urkintalaista, jossa pari hallituspuolueen kansanedustajaa äänesti vastoin hallituksen yleistä linjaa. Tapahtunutta seuranneissa kommenteissa puhuttiin paljon ”hallituksen pelisäännöistä”, vaikka koko ajatus ryhmäkurista on vastoin Suomen perustuslakia. Perustuslain mukaan kansanedustaja on velvollinen noudattamaan ainoastaan oikeutta, totuutta ja Suomen perustuslakia.

Poliitikkojen päätöksiin vaikuttavat myös erilaiset ulkopoliittiset tekijät. Vaalien rahoittajat voivat edellyttää puolueelta tiettyjä toimia tai yritykset voivat kiristää puolueita esimerkiksi uhkaamalla siirtää yrityksen toiminnan ulkomaille, mikäli päättäjät eivät säädä yrityksen vaatimia lakeja. Yksittäiset äänestäjät ovat huomattavasti resistantimpia painostukselle ja lahjonnalle. Heidän toimintaansa eivät myöskään ohjaa motiivit kuten seuraavallekin kaudelle valituksi tulemisen varmistaminen ja siihen vaadittavaa vaalikampanjaa varten riittävien varojen haaliminen.

Vaikka Condorcet’n juryteoreema ja kansalaisen sekä poliitikon ero tarjoavat vahvan pohjan demokratian arvioimiselle, on asiassa kuitenkin yksi ongelma. Mikäli yhden kansalaisen todennäköisyys osua väärään on suurempi kuin kolikonheitto, todennäköisyys äänestäjäryhmälle osua väärään kasvaa. Tämän vuoksi on tärkeää, että kansalaisilla on aitoa ja todellista tietoa äänestykseen liittyvistä kysymyksistä, eikä heitä ole johdettu tietoisesti harhaan. Suoran demokratian ydinkysymys, eli se, ovatko kansalaiset riittävän valveutuneita päättämään omista asioistaan, nousee tässä esille. Tähän suoran demokratian ydinongelmaan on kuitenkin ratkaisu, jonka suora demokratia itse tarjoaa. Suora demokratia tekee kansalaisista pätevämpiä päättämään opettamalla heille poliittisia taitoja ja lisäämällä heidän tietonsa määrää. Suora demokratia myös vähentää mahdollisuutta johtaa kansaa harhaan.

Suora demokratia tekee kansalaisista päteviä

Suoraa demokratiaa vastustavien yleisin ja olennaisin argumentti ”tavallisella kansalla ei ole kykyä päättää asioista yhtä hyvin kuin poliitikoilla” on esitetty aikaisemminkin, mutta silloin se ei koskenut suoraa demokratiaa, vaan naisten oikeutta äänestää. Jo antiikin Kreikan filosofi Aristoteles piti naisia epätäydellisinä miehinä ja oletti, että naiset eivät voi olla koskaan täysin ihmisiä. Puolestaan valistuksen ajan jälkeen naisten äänioikeuden vastainen liike argumentoi muun muassa, että naiset ovat liian tunteellisia ja sen vuoksi he tekevät päätöksensä ennemmin tunteiden kuin älyn pohjalta.

Nykyään suoraa demokratiaa vastustetaan sanomalla, että tavalliset kansalaiset äänestävät helposti fiilispohjalta ja että kansalaisilta puuttuu päätöksiä varten tarvittava asiantuntijatieto. Tutkimustieto ja empiirinen kokemus eivät kuitenkaan tue tätä oletusta. Päinvastoin; mitä enemmän valtaa ihmisillä on valtaa tehdä päätöksiä, sitä paremmin he osaavat noita päätöksiä tehdä, sitä kiinnostuneempia he ovat yhteiskunnasta ja sitä enemmän he oppivat poliittisia taitoja. Tätä ilmiötä käsittelee muun muassa Zürichin yliopiston tutkijoiden Matthias Benzin ja Alois Stutzerin tekemä tutkimus ”Are Voters Better Informed When They Have a Larger Say in Politics?

Benzin ja Stutzerin tekemän tutkimuksen mukaan ihmiset ovat sitä pätevämpiä, mitä enemmän heillä on poliittista valtaa tehdä päätöksiä omasta elämästään. Maissa, joissa ihmiset saivat äänestää EU:hun liittymisestä ihmiset tiesivät sekä objektiivisesti enemmän EU:hun liittyvistä kysymyksistä että tunsivat subjektiivisesti ymmärtävänsä EU:ta paremmin kuin niissä maissa, joissa ihmiset eivät saaneet äänestää EU:hun liittymisestä. Vastaava tutkimus tehtiin Sveitsissä sveitsiläisten äänestettyä siitä, liittyykö Sveitsi Euroopan talousalueeseen vai ei. Tutkimuksesta paljastui, että äänestyksen jälkeen sveitsiläiset tiesivät enemmän EU:sta ja EEC:stä kuin Sveitsin naapurivaltiot, jotka olivat olleet EU:n jäsenvaltioita jo pidemmän aikaan.

Sveitsissä eri kantoneissa on hyvin erilainen järjestelmä. Joissain kantoneissa suoran demokratian määrä on erittäin suuri ja toisissa taas järjestelmä on melkein kuin edustuksellisessa demokratiassa. Tutkimuksessa huomattiin, että mitä suurempi suoran demokratian määrä oli kantonissa, sitä paremmin kansalaiset olivat myös perillä politiikasta ja päättämiseen liittyvistä asioista. Kun verrattiin kantonia, jossa kansalaisilla on eniten vaikutusvaltaa suoralla demokratialla (Basel-Landschaft) kantoniin, jossa kansalaisilla on vähiten suoraa vaikutusvaltaa (Geneve), huomattiin poliittisen tietämyksen eron olevan suurin piirtein sama kuin niillä, jotka ovat käyneet vain pakollisen peruskoulutuksen, verrattuna niihin, jotka ovat suorittaneet tutkinnon. Suora demokratia tekee kansalaisista kyvykkäämpiä ja itsevarmempia päättäjiä.

Suora demokratia vaikuttaa kahdella tavalla. Jos puolueet, lobbausryhmät tai hallitus tahtovat voittaa äänestyksen, ne joutuvat tarjoamaan tietoa, miksi ihmisten kannattaa äänestää asian puolesta tai sitä vastaan. Sama koskee myös oppositiota ja esimerkiksi erilaisia yhdistyksiä. Pelkästään ideologisella vasemmisto/oikeisto-akselilla pysyttely ei riitä, vaan poliitikot joutuvat tarjoamaan konkreettisia argumentteja ja tietoa käsillä olevasta kysymyksestä. Suorassa demokratiassa poliitikoille ja puolueille syntyy tarve tarjota kansalle tietoa, mikäli he tahtovat oman näkemyksensä voittavan.

Koska suoran demokratian päätöksenteossa käsiteltävänä ovat yleensä tietyt yksiselitteiset kysymykset, poliitikot eivät voi olla ottamatta näihin asioihin kantaa. Jopa vaikeissa ja poliittisesti tulenaroissa kysymyksissä (kuten NATO-kysymys) poliitikolta odotetaan selvää kyllä tai ei -vastausta, eikä hän voi piilotella puolueohjelman epämääräisten lausekkeiden, kuten ”parempi terveydenhuolto!”, takana. Toisin kuin edustajavaaleissa, suorassa demokratiassa kysymykset ovat tiukasti asiakysymyksiä, minkä vuoksi sekä henkilökohtaisiin ominaisuuksiin käyvät argumentit että imagolla pelaaminen muuttuvat huomattavasti merkityksettömämmiksi. Suorassa demokratia ei ainoastaan lisää tarjotun tiedon määrää, vaan se myös muuttaa sen luonnetta imagotiedosta lähemmäksi faktatietoa.

Kansalaisille suora demokratia luo tarpeen saada tietoa. Mitä enemmän vaikutusvaltaa kansalaisilla on itseään koskevissa asioissa, sitä todennäköisemmin kansalaiset ovat kiinnostuneet näistä asioista. Mitä kiinnostuneempia kansalaiset ovat, sitä enemmän he ottavat asioista selvää. Suorassa demokratiassa kansalaiset oppivat helpommin poliittisia kykyjä. Kampanjoidessaan mielipiteidensä vuoksi ja valmistellessaan aloitteita kansalaisilla on sekä mahdollisuus että tarve oppia politiikan kannalta välttämättömiä perustaitoja; varainhankintaa, tietojen löytämistä, argumentaatiota ja niin edelleen. Edustuksellisessa demokratiassa sekä mahdollisuudet että tarve poliittisten taitojen oppimiselle on pienempi kuin suorassa demokratiassa.

Poliitikot ovat ”vain” ihmisiä

Koska suora demokratia itsessään tekee kansalaisista vastuullisempia ja pätevämpiä, on poliitikkojen kansasta poikkeava erityinen asiantuntija-asema pitkälti pelkkä illuusio, jota puhtaasti edustuksellinen järjestelmä ylläpitää. Edustuksellisessa demokratiassa poliitikoilla on käytännössä monopoli sen suhteen, minkälaisista asioista poliittista keskustelua käydään. Poliitikot voivat ohjata keskustelua ja pitää sen aiheissa, jotka he ovat ennalta päättäneet. Poliitikot ovat asiantuntijoita niin pitkään kuin sekä keskusteluympäristö että keskustelun sisältö on heidän ennakkoon päättämäänsä. Edustuksellisessa demokratiassa ainoa poliitikolta vaadittava ominaisuus on poliitikoinnin hallitseminen. Poliitikkojen asiantuntijuus on nimenomaan siinä, että he tietävät, miten edustetaan, miten poliittista keskustelua hallitaan ja miten varmistetaan valinta seuraavalle kaudelle.

Älyllisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan poliitikot eivät eroa millään tavalla kenestä tahansa kansalaisesta. Poliitikot tekevät samanlaisia virheitä kuin muutkin ihmiset, eikä heillä ole mitään muista ihmisistä poikkeavia kykyjä tehdä arvioita edes hallitsemansa maan kannalta tärkeimmistä asioista. Esimerkiksi Jyrki Katainen ei onnistunut laman tullessa antamaan minkäänlaisia ennakoivia arvioita valtion velkatarpeesta, vaan arviot muuttuivat käytännössä reaaliaikaisesti siten, kun valtion tilanne heikkeni. Kyse ei siis ollut mistään arvioinnista, vaan tosiaikaisesta raportoinnista, jonka kuka tahansa riittävät tiedotuskanavat omistava henkilö voi tehdä. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, vaan koko edustuksellisen demokratian historia on täynnä samanlaisia epäonnistumisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että poliitikot olisivat jotenkin huonoja ihmisiä. Se tarkoittaa sitä, että he ovat vain ihmisiä.

Tavalliset kansalaiset taas ovat nykyaikana valveutuneempia kuin koskaan. Internet ja kehittyneet yhteydenpitomenetelmät ovat aiheuttaneet sen, että kansalaisilla on käsissään enemmän tietoa kuin koskaan sekä mahdollisuus löytää uutta tietoa muutamalla napin painalluksella. Kännykät, sähköposti, keskustelufoorumit ja sadat erilaiset tavat pitää käytännössä ilmaiseksi yhteyttä mistä tahansa minne tahansa merkitsevät sitä, että poliittinen keskustelu on helpompaa kuin koskaan ja sitä harjoitetaan laajemmin kuin milloinkaan koko ihmiskunnan historian aikana. Blogit ja kotisivut merkitsevät sitä, että kuka tahansa voi milloin tahansa julkaista omia mielipiteitään käytännössä välittömästi ja ilmaiseksi maantieteellisten ja ekonomisten rajojen estämättä. Vaikka joskus olisi ollut totta, että kansalaiset ovat liian valveutumattomia tekemään päätöksiä, ovat asiat muuttuneet radikaalisti.

Älyllisiä ja henkisiä ominaisuuksia tärkeämpää on kuitenkin se, että poliitikot eivät ole moraalisesti millään tavalla keskivertokansalaisen yläpuolella. Yritykset ja eturyhmät pyrkivät saamaan poliitikot laatimaan yrityksien ja eturyhmien kannalta edullisia lakeja. Poliitikoihin kohdistuu valtavat määrät painetta erilaisten lobbausryhmien, rahoittajien ja hyvä veli -verkostojen kautta. Kansan lahjominen ja painostaminen on puolestaan huomattavasti hankalampaa. Sen lisäksi päätöksiä tehdessään kansalaisia suojaavat myös erilaiset oikeudet, kuten vaalisalaisuus, jollaista kansanedustajille ei voida myöntää, koska edustajien päätöksenteon on oltava läpinäkyvää. Kansalaisilla on poliitikkoja suuremmat edellytykset toimia omatuntonsa pohjalta ja he kohtaavat poliitikkoja vähemmän ulkopuolelta tulevaa painostusta. Kansalaisia voidaan pitää suoran demokratian päätöksenteossa ”korruptoimattomina”, ja tämä korruptoimattomuus vaikuttaa myös laajemmin koko järjestelmään.

Suora demokratia nimittäin vähentää korruptiota tekemällä lahjusten antamisesta ja hyvä veli -verkostoista merkityksettömiä. Yrityksellä tai yhdistyksellä ei ole mitään mieltä saunottaa tai lahjoa poliitikkoja saadakseen poliitikon tekemään haluamallaan tavalla, sillä lahjominen ei pysty vähimmissäkään määrin varmistamaan, että asiat kääntyvät yrityksen tai yhdistyksen haluamalla tavalla. Kansa voi milloin tahansa tulla väliin ja ottaa asiat äänestettäväkseen, eikä poliitikoilla ole valtaa päättää siitä, miten kansa tulee äänestämään. Lahjomisesta ja painostuksesta muuttuu yrityksille ja eturyhmille pelkästään kallista uhkapeliä, joka voi epäonnistua koska tahansa kansa päättäessä ottaa asiat omiin käsiinsä.

Lahjonnan tekeminen hyödyttömäksi ei ole ainoa tapa, miten suora demokratia vähentää korruptiota. Suora demokratia antaa kansalle mahdollisuuden päättää itse asioista. Kansanedustajien on nimenomaisesti edustettava kansaa, sillä mikäli kansanedustaja ei tee tätä tehtävää riittävän hyvin, kansa voi ottaa ohjat omiin käsiinsä ja edustaa itse itseään. Edustuksellisessa demokratiassa kansa on sidottu hallituksen ja kansanedustajien tekemiin linjauksiin, mutta ei toisin päin. Suorassa demokratiassa tämä asetelma kääntyy päinvastaiseksi; hallitus ja kansanedustajat sidotaan kansan linjauksiin. Hallitsijoille tulee käytännössä mahdottomaksi säätää lakeja, jotka ovat räikeästi ristiriidassa kansan tahdon kanssa.

Suora demokratia luo kansasta kansalaisia

un-democracy-day

Kuten mikään järjestelmä, myöskään sveitsiläistyyppinen suora demokratia ei ole täydellinen. Siinä on kuitenkin monia elementtejä, jotka korjaavat ja täydentävät puhtaasti edustuksellisen demokratian puutteita. Suora demokratia vie keskustelun pois imagokysymyksistä kohti asiakysymyksiä ja se antaa äänestäjille paremmat keinot arvioida politiikkaa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa myös edustajien valinnassa ja yleisesti ottaen suhtautumisessa koko yhteiskuntaan. Suora demokratia myös kitkee korruptiota ja antaa kansalaisille tehokkaat keinot valvoa päättäjiään. Tämä valta on valtaa sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita, ja tätä valtaa hallitsijat pelkäävät.

Kaikki kansalle annettu päätösvalta on suoraan pois hallitsijoiden päätösvallasta ja kaikki kansalle annetut vaikutusmahdollisuudet heikentävät hallitsijoiden valta-asemaa. Oman valta-asemansa vuoksi on hallitsijoiden etu vastustaa suoraa demokratiaa. Koska suora demokratia tekee kansalaisista valveutuneempia ja kyvykkäämpiä, merkitsee suoran demokratian vastustaminen myös sitä, että vastustetaan ihmisten kehittymistä valveutuneemmiksi ja kyvykäämmiksi kansalaisiksi.

Kärjistettynä voi sanoa, että vallankäyttäjien ja hallitsijoiden kannalta on parasta, että ihmiset pysyvät tyhminä, heikkoina ja kyvyttöminä päättämään omista asioistaan. Tästä muodostuu kahtiajako ”eliittiin” ja ”rahvaaseen”. Yksi suoran demokratian merkittävimmistä eduista on se, että se rikkoo tätä kahtiajakoa. Eliitillä ei ole enää valtamonopolia ja kaikki yhteiset asiat ovat yhteisesti päätettävissä. Koko ajatus ”eliitistä” menettää merkitystään ihmisten saadessa vallan päättää itse omasta elämästään, omasta yhteiskunnastaan ja omasta kohtalostaan. Kansasta sekä heidän edustajistostaan tulee tasa-arvoisempia ja -vertaisempia. ”Hallitsijan” ja ”hallittavan” roolien sijasta muodostuu yksi rooli, joka on yhteinen kaikille; valveutunut, päätöskykyinen ja itsevarma ihminen – kansalainen sanan varsinaisessa merkityksessä.