Kukkahatut ovat pilanneet maailman

Vasurijugendin puheenjohtaja Li Andersson kirjoittaa Kansan Uutisten kolumnissaan Vasemmiston alennustilasta ja politiikan vaihtoehdottomuudesta. Varsinaiseen kirjoitukseen en aio puuttua, koska poliittinen diipadaapa ja who the fuck cares, mutta kirjoituksessa oli yksi kohta, josta on täysin pakko älähtää. Andersson kirjoittaa ruokajonoista ”Kreikassa fasistipuolue Kultainen aamunkoitto vastaa järjestämällä vain kreikkalaisille suunnattua ruoka-apua ja Suomessa Heikki Hursti haluaa tarkastaa ruokakassia hakevien Kela-kortit.” Andersson siis rinnastaa retoriikassaan kreikkalaisen fasistipuolueen mainostempauksen ja köyhille omalla ajallaan ja resursseillaan vapaaehtoisesti ruokaa tarjoavan hyväntekijän toisiinsa. Mitä vittua nyt taas, Hessu.

Anderssonin aivopieru on hyvä esimerkki ilmiöstä, jota kutsutaan piireissä ”kukkahattuiluksi”, tai kavereiden kesken ”hattuiluksi”. Hattuilu on moraalinärkästyksen tuntemista jostain asiasta, jossa ei ole mitään pahaa tai josta oikeasti seuraa jopa jotain hyvää. Hattuilu on vähän kuin vittuilua, mutta sillä erotuksella, että vittuilu on rehellistä, mutta hattuilu on epärehellistä. Vittuilija tietää olevansa ilkeä, mutta hattuilija luulee olevansa hyvä. Andersson luulee kirjoituksellaan paljastavansa maailman pahuutta ja epäkohtia, mutta todellisuudessa hän vihjaa, että henkilö, joka vapaaehtoisesti auttaa nälkäisiä ja köyhiä, edustaisi samaa ilmiötä kuin kreikkalainen rasistinen ääriryhmä.

Jos asiaa miettii pikkuisen tarkemmin, tajuaa homman nimen. Hursti tekee vapaaehtoistyötä, johon hän käyttää omaa aikaansa ja omia resurssejaan, eikä hän pyri sen avulla politiikkaan tai halua glooriaa. Hurstia ei kiinnosta valta, vaan auttaa kanssaihmisiä. Siinä ei ole mitään oikeistopopulistista tai fasistista, vaan kyse on puhtaasti hyväntekeväisyydestä ja lähimmäisenrakkaudesta. Hurstilla ei ole mitään velvollisuutta auttaa ketään, vaan kaikki on lähtöisin hyvästä sydämestä. Kela-kortin kysyminen on tässä yhteydessä loogista, mikäli Hurstilla on syystä tai toisesta syytä olettaa, että tätä hyvää sydäntä käytetään hyväksi. Vapaaehtoisen hyväntekeväisyyden rinnastaminen fasistien huomionhakuun on vastenmielistä ja ihme, että Hursti jaksaa jatkaa hyväntekeväisyyttään, kun kiitoksena siitä on hallituspuolueen näkyvän toimijan harjoittama mustamaalaus julkisilla varoilla kustannetussa lehdessä. Mahtaa olla Hurstista kiva maksaa veroja.

Erityisesti poliitikot kunnostautuvat hattuilussa, etenkin jos sillä on mahdollista mustamaalata ja dehumanisoida heidän poliittisia vastustajiaan. Jussi Halla-aho kertoi aikoinaan Helsingin Sanomissa, ettei voi kuvitella hirmutekoa, johon ei olisi valmis lastensa vuoksi syyllistymään. Ajatus on varmasti tuttu jokaiselle lapsistaan välittävälle isälle tai kenelle tahansa muulle, joka tuntee vahvaa rakkautta. Jos rakastaa jotain yli kaiken, kuten vanhemman tulisikin rakastaa lastaan, on normaalia, että on valmis mihin tahansa rakkautensa kohteen vuoksi. Isän rakkaus lasta kohtaan on hyvä ja positiivinen asia.

Kokoomuksen kansanedustaja Raija Vahasalo päätti kuitenkin tulkita asiaa toisin. Vahasalon mukaan ”Halla-aho kylmäverisesti leikittelee lukijoiden ja HS:n kanssa. Internetin vihasivustoilla samat teemat ja sama sanasto viedään loppupäätelmään asti: Lastemme tulevaisuuden vuoksi meidän pitää poistaa maastamme vierasperäinen aines, tarvittaessa demokratia, moraali ja laki unohtaen, väkivaltaa käyttäen.” Elikkä siis vanhemman pyytteetön, ehdoton ja absoluuttinen kaiken yli menevä rakkaus omaa lastaan kohtaan muuttuu kukkahatturetoriikassa pahaksi rotupuhtauden ja polttouunien suunnitelmaksi. Mitä vittua? Missä suhteellisuudentaju? Ei tietenkään missään, koska kukkahattuilu on heittänyt suhteellisuudentajulla vesilintua ajat sitten. Itse asiassa suhteellisuudentajun puute on kukkahattuilun välttämätön edellytys. Tämän suhteellisuudentajuttomuuden avulla sitten vedetään rohkeasti päin puuta välittämättä seurauksista, moraalinärkästyksen aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä sekä poliittisesta vahingosta.

Natsikortti kuuluu jokaisen kukkahatun vakiovarusteisiin.

Vaikka esimerkit ovat käsitelleet politiikkaa, kukkahattuilu ei ole vain poliitikkojen synti, vaan siihen syyllistyvät monet muutkin tahot yhteiskunnassa, kuten esimerkiksi media. Monet varmasti muistavat vielä kansanedustaja James Hirvisaaren entisen avustajan Helena Erosen ja ns. hihamerkkikohun. Helena Eronen kirjoitti selkeästi humoristen blogauksen, jossa hän muun muassa kertoi, että esimerkiksi amerikkalaiset voitaisiin merkitä hampurilaishihamerkeillä, jotta poliisin resursseja säästyy. Koska blogikirjoitus oli selkeän humoristinen, sen tajuaminen väärin oli mahdollista ainoastaan pahantahtoisuudella tai räikeästi kieroutuneella maailmankuvallamme. Laadukas journalismimme onneksi päätti osoittaa näitä molempia ja keittää hommasta sopan, jossa ”kansanedustajan avustaja ehdottaa hihamerkkejä”.

Paska lensi tietysti tuulettimeen ja asiasta alettiin uutisoida jopa ulkomailla, joissa toimittajat eivät tienneet suomalaisen median ansiosta jutun alkuperäisiä, koomisia taustoja. Suomesta alkoi levitä ulkomailla valhe, että täällä tosissaan ollaan merkkaamassa ulkomaalaisia hihamerkeillä. Kohun ansiosta Perussuomalaisten puolue vaati James Hirvisaarta erottamaan Erosen, mutta koska Eronen ei ollut tehnyt mitään väärää, Hirvisaari ei suostunut tähän. Tämän seurauksena hän sai itse kenkää Persujen eduskuntaryhmästä, koska kaverin puukottaminen selkään ja heittäminen susille on paras tapa reagoida median ajojahtiin. Lopulta huumorivaino oli mennyt siihen pisteeseen, että Eronen katsoi itse aiheelliseksi erota. Media siis onnistui vahingoittamaan Suomen kansainvälistä mainetta ja savustamaan viattoman naisen ulos työpaikastaan puhtaasti huumorintajuttomuuttaan ja pahantahtoisuuttaan. Kiitos, puolueeton media. Tätä demokratia kaipaa!

Helena Eronen on iloinen, mutta maailma on surullinen.

Koska tämän blogin lukijoiden älykkyysosamäärä on keskimääräistä huomattavasti korkeampi, en aio esitellä näitä esimerkkejä tätä enempää. Jokainen varmasti tajuaa, mitä haen takaa. Kukkahattuilu on vastenmielistä, koska se olettaa ihmisten olevan lähtökohtaisesti pahoja. Kukkahattuilussa asioita punnitaan sen perusteella, voisiko asiassa olla jotain pahaa. Jos on edes mahdollisuus siihen, että jollain ihmeellisellä kikalla asia voidaan tulkita negatiivisesti, on se kukkahatulle todiste tietoisesta pahuudesta. Kukkahattuilu on tapa muuttaa kaikki positiivinen negatiiviseksi, valo pimeydeksi ja hyvyys pahuudeksi. Se on katsantokanta, jossa ihminen on syyllinen, kunnes toisin todistetaan. Kukkahattuilu on henkinen syöpä, joka kannustaa älylliseen laiskuuteen  ja vihaamaan kanssaihmistä. Kukkahattuilu raiskaa ja tuhoaa viattomuuden, ilon, rakkauden ja huumorin. Lyhyesti sanottuna kukkahattuilu on perseestä.

Kukkahattuilun suurin ongelma on se, että kyse ei ole mistään yhteiskunnallisesta päätöksestä, jolle voisi tehdä helposti jotain, vaan eräänlaisesta ajan hengestä, zeitgeistista. Asiassa on kyse kollektiivisesta harhasta ja kognitiivisesta dissonanssista. Tämän vuoksi kukkahattuilun kitkemisen on lähdettävä yksilöstä ja hänen toiminnastaan. Koska kukkahattuilun tärkein kontrollimekanismi on luoda itsesensuurin ja häpeän ilmapiiri, on kaikista tehokkain tapa vastustaa kukkahattutyranniaa yksinkertaisesti olla sensuroimatta itseä, antaa palaa ja olla häpeämättä mitään mielipiteitään tai omaa ilmaisuaan.  Kukkahattuilun pahin vihollinen on avoin yhteiskunta, joka olettaa, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti vilpittömiä ja hyviä tyyppejä, ellei toisin todisteta. Kukkahattuilua vastustetaan ottamalla rennosti, heittämällä huulta ja ennen kaikkea haistattamalla pitkät poliittiselle korrektiudelle.

Tämä tuokin mieleeni erään kuulemani vitsin:
Miksi Breivik tähtäsi päähän?
– Koska demareilla ei ole sydäntä!

Logiikan maisteri Breivik oli niin huolissaan valkoisen rodun katoamisesta, että päätti ampua 77 valkoista.