Huumeissa on tulevaisuus

Kieltolait ovat keskimäärin yhtä fiksu idea kuin työntää peräsuoleensa porkkana ja toivoa, että se muuttuu kullaksi. Kieltolait ovat kaksiteräinen miekka, joka on survottu suoraan yhteiskunnan rintakehään ja käännetty pari kertaa. Ensinnäkin kieltolakien ylläpitäminen ja valvominen maksaa valtavasti rahaa, joka on pois kaikesta muusta, kuten terveydenhuollosta tai koulutuksesta. Toiseksi kieltolait vahingoittavat taloudellisesti hyödyllistä tuottavaa toimintaa joko nostamalla sen riskit kattoon tai jopa suoraan estämällä sen. Kieltolait ovat siis yleisesti surkea juttu.

Oikeusvaltion ja länsimaisen liberaalin demokratian periaatteisiin kuuluu, että asiat ovat lähtökohtaisesti vapaita ja laillisia. Asia voi olla laiton ainoastaan, mikäli se on erikseen lailla kriminalisoitu. Tämä kriminalisointi ei ole myöskään hyväksyttävää pelkästään siksi, että se voidaan säätää lailla, vaan lisäksi on otettava huomioon perusoikeudet ja -vapaudet sekä kieltolain taloudelliset seuraukset. Laki ei ole hyväksyttävä vain, koska se on laki. Kieltolaki vaatii poikkeuksetta erittäin vahvat juridiset ja taloudelliset perustelut, että voidaan edes harkita, voiko kieltolaki olla hyväksyttävä. Sanomattakin selvää, että suuri osa kieltolaeista ei täytä näitä perusoikeudellisia, oikeusvaltiollisia tai taloudellisia kriteerejä.

Kaikista tunnetuin esimerkki kieltolaista lienee nykyinen huumepolitiikka. Nykyisessä huumepolitiikassa kaikki päihteet ovat absoluuttisen kriminalisoituja ja kiellettyjä muutamia valtioiden ja ylikansallisten megakorporaatioiden jakamia vaihtoehtoja lukuunottamatta. Täydellisestä kiellosta ja jopa ihmisoikeussopimusten vastaisista pakkotoimista huolimatta huumeiden kysyntä on kasvussa ja saatavuus on helppoa. Nykyinen kieltolaki ei selkeästikään siis saavuta edes sen omia tavoitteita.

Suomen nykyinen huumausainepolitiikka on niin typerää, että oksat pois, mutta onneksi meillä on Euroopan unionin sisältä paljon parempiakin, empiirisesti toimiviksi todistettuja huumausainepolitiikan malleja. Parempiakin vaihtoehtoja on. Dekriminalisoimalla huumeet ja laillistamalla kannabis Suomi säästää ja tienaa miljoonia verovaroissa, vähentää huumeiden aiheuttamia haittoja, luo Suomeen uutta työllisyyttä sekä teollisuutta ja yleisesti ottaen onnistuu kaikilla tavoilla paremmin kuin Suomen nykyinen huumepolitiikka, joka perustuu lähinnä pään hakkaamiseen puuhun, kunnes puu antaa periksi.

Nykyinen huumausainepolitiikka on kallista ja vahingollista

Nykyisen täyskieltoon ja rankaisemiseen perustuvan huumepolitiikan hinta valtiolle oli THL:n raportin Huumetilanne Suomessa 2011 mukaan vuonna 2009 noin 128 miljoonaa vuodessa. Lisäksi nykyisestä huumepolitiikasta syntyi kunnille maksettavaksi noin 133,5 miljoonaa euroa, josta valtion maksamaa osuutta oli 33,4 miljoonaa. Yhteensä nykyinen huumepolitiikka maksoi valtiolle ja kunnille suoraan noin 228 miljoonaa, eli ihan perkeleesti. Sillä rahalla rakentaisi runsaat 7 lastensairaalaa joka vuosi.

Huumepolitiikan suorien kustannusten lisäksi huumepolitiikasta seuraa välillisiä kustannuksia, kuten sosiaalista ja terveydellistä haittaa. Näiden kustannusten hinnaksi THL:n raportissa arvioidaan 550 – 1 210 miljoonaa euroa., eli puhutaan miljardiluokasta. Kustannukset johtuvat esimerkiksi rikosoikeudellisista seuraamuksista sekä huumeiden aiheuttamista haitoista, kuten sukupuolitautien tarttuminen tai yliannostukset.

Michael Phelpsin elämä meni huumeiden vuoksi pilalle. Tai siis ei mennyt.

Michael Phelpsin elämä meni huumeiden vuoksi pilalle. Tai siis ei mennyt.

Portugalissa huumeiden käyttö ja hallussapito dekriminalisoitiin vuonna 2001. Dekriminalisoinnissa huumeiden käyttäjät alettiin nähdä ennemmin ihmisinä, jotka kaipaavat apua kuin rikollisina. Dekriminalisointi perustui sen myöntämiselle, että maailma ei ole huumevapaa, minkä vuoksi huumeiden aiheuttamat vahingot yhteiskunnalle tulee minimoida sen sijaan, että itse asian olemassaolo yritetään kieltää. Raporttien ja tutkimuksien mukaan dekriminalisointi vähensi huumeiden aiheuttamia haittoja yhteiskunnalle. Huumeriippuvaisten määrä laski 50%, huumeiden käyttäjien määrä laski ja huumeista johtuvien sukupuolitautitartuntojen ja yliannostusten määrä romahti. Dekriminalisointi siis toimi.

Koska huumausaine ei itsessään ollut enää rikos, eivät huumeiden käyttäjät enää syrjäytyneet yhteiskunnasta rikosoikeudellisten seuraamusten vuoksi. Dekriminalisointi auttoi myös siten, että päihteiden ongelmakäyttäjät uskalsivat hakea apua helpommin ja varhaisemmassa vaiheessa, mikä luonnollisesti vähensi huumeiden aiheuttamia terveydellisiä haittoja. Dekriminalisointi toimi, koska se keskittyi auttamiseen ja haittojen vähentämiseen, ei rankaisemiseen ja oletukseen, että asia katoaa, kun sen siivoaa maton alle tai vankilaan.

Portugalin kokemukset huumeiden dekriminalisoinnista ja haittojen vähentämiseen pyrkivästä huumepolitiikasta ovat todistetusti toimineet. Mikäli Suomen poliitikot olisivat fiksuja, he ottaisivat kokemuksista vaarin ja alkaisivat toteuttaa dekriminalisointipolitiikkaa myös Suomessa. Koska empiiristen kokemuksien perusteella dekriminalisointi vähentää huumeiden sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja, voitaisiin sillä saada myös Suomessa aikaiseksi miljoonien säästöt.

Kannabis lisää turismia ja tuo verotuloja

Suorien säästöjen lisäksi päihteillä voidaan myös tienata. Alankomaille laillinen kannabis on rahasampo. Alankomaat saavat arviolta 400 miljoonaa euroa verovaroja kannabiksen laillisesta myynnistä. Suorien verotulojen lisäksi kannabis on Alankomaille valtava matkailuvaltti ja Alankomaissa vieraileekin vuosittain miljoonia turisteja testaamassa paikallisia kannabiskahviloita, vierailemassa museoissa ja käyttämässä paikallisia palveluja.

Miljoonat käyvät vuosittain Amsterdamissa, eikä kannabiskulttuuri haittaa.

Miljoonat käyvät vuosittain Amsterdamissa, eikä kannabiskulttuuri haittaa.

Alankomaissa asuu noin 16,79 miljoonaa ihmistä. Suomessa taas noin 5,4 miljoonaa. Jos oletetaan, että Suomi saisi kokoon suhteutettuna kannabiksesta suurin piirtein saman verran verotuloja kuin Alankomaat, olisi se noin 129 miljoonaa euroa joka vuosi. Suorien verotulojen lisäksi myös Suomi saisi nauttia laillisen kannabiksen myötä suuremmasta määrästä turisteja ja heidän tuomaansa rahaa. Kysymys ei siis ole mistään pikkusummista, vaan kymmenistä tai jopa sadoista miljoonista.

Kannabista harrastavat keskimäärin enemmän nuoret kuin vanhat, joten kannabiksen laillistaminen vähentäisi suoraan nuorison syrjäytymistä sekä nuorisotyöttömyyttä. Käytännössä kannabiksen laillistaminen tarkoittaisi sitä, että ne ihmiset, jotka ennen olivat työttömiä hippejä, ovatkin yhdellä pienellä muutoksella tuottavia puutarhureita, kauppiaita ja veronmaksajia. Sen sijaan, että viihdekannabiksesta seuraisi yksinomaan haittaa julkiselle taloudelle, siitä voitaisiin saada myös hyötyä.

Kieltolaki vahingoittaa teollisuutta

Hamppu ei ole vain päihde, vaan myös erittäin monikäyttöinen ja käyttökelpoinen raaka-aine monelle eri teollisuudenalalle. Sen avulla voidaan tuottaa muun muassa erilaisia rakennusmateriaaleja, kuten kestäviä ja kevyitä betoneja, biopolttoainetta sekä öljyjä. Materiaalien lisäksi hampusta on mahdollista saada elintarvikkeita ja lääkeaineita. Suomella on myös pienimuotoinen kilpailuetu teollisen kannabiksen käytössä. Suomessa kehitetty Finola-lajike on lisäksi niitä harvoja kannabislajikkeita, joiden kasvattaminen saa EU:lta tukea.

Kieltolaki vahingoittaa myös yleishyödyllisen teollisuushampun viljelyä ja käyttöä, koska sama kasvi katsotaan myös huumeeksi. Keiteleläisen hampunkasvattaja Timo Haaran tapaus on hyvä esimerkki tästä. Poliisi epäili Haaraa törkeästä huumausainerikoksesta ja hävitti Haaralta kaikkiaan 1,7 hehtaaria kannabiskasveja. Koska Haaran kasvattama hamppu oli huumausaineeksi soveltumatonta kuituhamppua, syyttäjä katsoi, että Haara ei ole syyllistynyt rikokseen. Haara ei kuitenkaan saanut korvauksia poliisien tuhoamista hamppupelloista ja vuosia kestänyt juridinen prosessi esti ja hankaloitti häntä harjoittamasta elinkeinoaan.

Miehen elinkeino tuhottiin, mutta korvauksia ei annettu. Kiitos, Suomi!

Timo Haaran elinkeino tuhottiin, mutta korvauksia ei tule. Kiitos, Suomi!

Virkavalta siis tuhosi maanviljelijältä täysin laillisen elinkeinon, mutta maanviljelijällä ei ole lainkaan realistisia mahdollisuuksia saada korvauksia viranomaisten toiminnasta. Kannabiksen kieltolaki asettaa teollisuushampun kasvattajat vaaraan menettää toimeentulonsa, mikä tekee teollisuushampun kasvattamisesta vähemmän houkuttelevaa ja lisää kohtuuttomasti siihen liittyviä riskejä. Kannabiksen kieltolaki aiheuttaa suoraa vahinkoa Suomen teollisuudelle, maanviljelylle ja työllisyydelle.

Mikäli kannabis rohkeasti laillistettaisiin, kenenkään ei tarvitsisi enää pelätä sitä, että viranomainen tulkitsee hänen lailliset kasvinsa huumeiksi ja tulee kitkemään ne ilman mahdollisuutta vahingonkorvaukseen. Kun tästä kohtuuttomasta uhasta ja haitasta päästään eroon, sekä teollisuushampun että lääkekannabiksen kasvattaminen muuttuu kannattavaksi ja sitä aletaan tehdä Suomessa enemmän. Teollisuuden materiaalit ja lääkkeet ovat erittäin hyviä vientituotteita, eikä niistä ole haittaa kotimaassakaan. Kannabiksen laillistaminen on jees teollisuuden, työllisyyden ja viennin kannalta.

Kannabis lailliseksi ja huumeet dekriminalisoiduksi

Nykyinen kieltopolitiikka tulee siis kalliiksi useammalla tavalla. Se vahingoittaa suoraan ihmisiä syrjäyttämällä nuoria ja estämällä huumeongelmaisten hakeutumisen hoitoon pelottelemalla rangaistuksella ja lisäkärsimyksellä. Tämän lisäksi pelkkä kieltolakien valvonta maksaa yhteiskunnalle satoja miljoonia joka vuosi. Kieltolakien ansiosta Suomi ei voi hyödyntää täysimääräisesti sille annettuja kansainvälisiä etuja, sen rikasta ja elinvoimaista maaperää tai kotimaista osaamista. Suomen huumepolitiikka on yksipuolisesti haitallista.

Oikeusvaltion ja länsimaisen liberaalin demokratian periaatteiden mukaan todistustaakka on alunperin kieltäjällä. Oikeusvaltiossa ei saa olla uhrittomia rikoksia. Jostain syystä päihteiden ja kannabiksen kanssa todistustaakka on kääntynyt päälaelleen ja vapauden puolustajat joutuvat perustelemaan, miksi asian muka pitäisi olla laillista. Oikeasti asia on nimenomaan täysin päinvastoin ja todistustaakka on niillä, jotka tahtovat kieltää, rajoittaa ja vangita.

Rennompi huumepolitiikka toimii.

Rennompi huumepolitiikka toimii.

Kaikista typerintä kieltolaissa on, että sen oletetaan olevan perusteltu status quo ja jopa osa suomalaista kulttuuria. Todellisuudessa asia ei ole näin. Kieltolaki on suhteellisen nuori ilmiö, jota ei hyväksytty rationaalisella harkinnalla. Esimerkiksi huumeiden käyttö määriteltiin Suomessa rikokseksi asetustasolla vasta 1966 ja lakitasolla vasta 1972. Alunperin hallituksen esityksessä käyttöä ei määritelty rikokseksi, mutta suuressa valiokunnassa äänet menivät tasan ja eduskuntaryhmät seurasivat äänestyksessä tapansa mukaan suuren valiokunnan kantaa. Käytännössä huumeiden rangaistavuudesta päätti siis arpa. Huumeiden käyttö on rikollista siis sen vuoksi, että kävi huono tuuri, ei sen takia, että asiaa olisi pohdittu kovin syvällisesti.

Kannabiksen laillistaminen ja huumeiden dekriminalisointi säästävät valtavasti ja tuovat meille verovaroja. Huumepolitiikan järkevöittäminen vähentää huumeiden aiheuttamia haittoja, kuolemia ja tauteja. Yksinkertaisilla muutoksilla voidaan sekä auttaa huumeongelmaisia, ehkäistä nuorten syrjäytymistä että parantaa talouttamme. Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa meillä ei yksinkertaisesti ole varaa kieltolakiin tai tuhota omaa kilpailukykyämme ja teollisuuttamme entisestään. Kieltolaki on typerä ja vahingollinen ja siitä tulee hankkiutua eroon.

Ruotsinpakottajien argumentit ovat yhtä ilmatiiviitä kuin pieru

Mitä enemmän kuulee poliitikkojen argumentteja pakkoruotsin puolesta, sitä varmemmaksi tulee, että pakkoruotsille ei ole mitään järkeviä perusteita. Argumentit ovat useimmiten lähinnä erilaisia olkiukkojen rakentelua, kuten syyttelyä nationalismeista tai asettamalla toisten suuhun väitteitä, joita kukaan ei ole esittänyt.  Pakkoruotsikeskustelussa pelotellaan taantumuksella, ruotsinkielisten holokaustilla ja muulla täysin yhdentekevällä sanahelinällä, joka ei joko tarkoita mitään tai jolla ei ole mitään liittymäkohtaa todellisuuteen.

En jatkuvasti jaksa sosiaalisessa mediassa toistella papukaijan lailla samoja argumentteja joka ikisessä keskustelussa, jonne muodottoman nenäni satun tunkemaan, päätin koota tähän muutamia niistä väitteistä, joihin törmään useimmiten, sekä kertoa, miksi nämä väitteet ovat päin helvettiä. Koska tiedän, että kaikissa asioissa on aina useampia puolia ja me karvattomat apinat olemme toivottomasti omien aivojemme vankeina, olen täysin varma, että pakkoruotsille löytyy myös jotain järkeviä, faktoihin perustuvia argumentteja. Toivon, että ruotsinpakottajat näkisivätkin hieman vaivaa ja toisivat esille muutamia näistä argumenteista, niin ei joudu jatkuvasti hokemaan samoja juttuja.

Muun muassa tätä suomenruotsalaista miestä syrjittiin, koska hänen aikanaan ei ollut pakkoruotsia.

Muun muassa tätä suomenruotsalaista miestä vainottiin, koska hänen aikanaan ei ollut pakkoruotsia.

1. Vapaaehtoisuus ei tarkoita vaihtoehdottomuutta

Väite: ”Valinnaisuus on johtanut siihen, että kouluissa opiskellaan entistä vähemmän kieliä. Todennäköinen seuraus on, että mitään muuta kieltä ei sitten valittaisi tilalle.”
Paavo Lipponen, Svenska nu ry:n puheenjohtaja

Vastaus: Pakkoruotsin poistaminen ei vähennä koulujen pituutta, vaan pakkoruotsin tilalle on asetettava opetussuunnitelmissa jotain muuta. Kaikista todennäköisimmät ja loogisimmat vaihtoehdot ovat toiset kielet. Pakkoruotsin poistaminen ei tarkoita, että ”mitään muuta kieltä ei valittaisi tilalle”, vaan sitä, että ihmisillä on mahdollisuus valita toinen kieli tilalle.

2. Vapaa kielivalinta parantaa kilpailukykyä

Väite: ”Toteutuessaan [vapaaehtoinen kielivalinta] heikentäisi Suomen kilpailukykyä. Suomi on taloudellisissa vaikeuksissa ja tarvitsee kielitaitoisia ihmisiä. Tarvitsemme kouluihin enemmän kielten opetusta, emme vähemmän.”
Anna-Maja Henriksson, oikeusministeri

Vastaus: Elinkeinoelämä kannattaa vapaaehtoisuutta kielten valintaan ja näkee pakkoruotsin Suomen kilpailukykyä vahingoittavana tekijänä. EK:n mielestä pakollinen ruotsin opettaminen syö resursseja muiden kielten opiskelusta ja siten heikentää suomalaisten kieltenosaamisen monipuolisuutta. EK:n jäsenjärjestöt painottavat omassa rekrytoinnissaan esimerkiksi venäjää, portugalia ja kiinaa moninkertaisesti ruotsiin nähden. Elinkeinoelämän näkökulmasta pakkoruotsi on vahingollinen ja haitallinen suomalaisten työllisyydelle.

Pakkoruotsi ei lisää kielten osaamista, vaan vähentää sitä. Suomen kielipolitiikka on poikkeuksellinen muihin Pohjoismaihin verrattuna. Vaikka muissakin Pohjoismaissa on kielivähemmistöjä, kuten Ruotsin suomalaiset, ei missään muussa Pohjoismaassa ole vastaavaa pakollista vähemmistökieltä kuin Suomessa. Tämän seurauksena kaikissa muissa Pohjoismaissa osataan kieliä laajemmin ja paremmin kuin Suomessa. Pakkoruotsi tarkoittaa, että kaikki joutuvat käyttämään resursseja saman kielen opiskeluun, vaikka suurin osa ei ole motivoitunut siihen ja esimerkiksi Itä-Suomessa venäjän osaaminen on huomattavasti hyödyllisempää. Pakkoruotsin poistaminen ei vähennä kielten opetusta, vaan lisää sitä, koska pelkän ruotsin opetuksen lisäksi oppilaille tarjotaan myös muita kieliä.

Pakkoruotsi edistää lähinnä ruotsinkielisten kilpailukykyä suomenkielisiin nähden.

Pakkoruotsi edistää lähinnä ruotsinkielisten kilpailukykyä suomenkielisiin nähden.

3. Kaksikielisyys ei edellytä pakkoruotsia

Väite: Kannatan pakollisuutta, koska kukaan ei ole vielä vakuuttanut minua siitä, etteikö vapaaehtoisuuden vaikutus olisi pitkällä tähtäimellä sellainen, että on mahdotonta pitää kiinni kaksikielisyydestä.”
Li Andersson, Vasemmistonuorten puheenjohtaja

Vastaus: Suomessa on ollut pakkoruotsi vasta 70-luvulta. Tätä ennen ruotsia opetettiin ainoastaan niille, jotka sitä tulivat myöhemmin tarvitsemaan työelämässään. Valtavasti pidempi aika Suomen historiasta on ollut aikaa ilman pakkoruotsia. Kaksikielisyys ja ruotsinkielisten palvelut voivat hyvin ajalla ennen pakkoruotsia, eikä pakkoruotsin voida osoittaa millään tavalla olevan kaksikielisyyden perusta tai sen kannalta tarpeellista. Koska meillä on historiallista faktaa siitä, että pakkoruotsia ei ennenkään tarvittu kaksikielisyyteen, on todistustaakka pakkoruotsin välttämättömyydestä kaksikielisyyden turvaamiseksi pakkoruotsin kannattajilla.

4. Perustuslakikaan ei edellytä pakkoruotsia

Väite: ”Pakkoruotsin poisto olisi paitsi iso ideologinen muutos, myös hallinnollisesti suuri ja ongelmallinen projekti. Ruotsi on määritelty kielilaissa ja perustuslaissa toiseksi kansalliskieleksemme.”
–  Janne Laitinen, Savon Sanomien Keski-Savon aluetoimituksen johtaja

Vastaus: Perustuslaki ei puhu yhdellä ainoalla sanalla pakkoruotsista. Perustuslain mukaan suomen- ja ruotsinkielisten palvelut on turvattava, mutta missään ei sanota, että tämä tarkoittaisi pakkoruotsia. Perustuslaki edellyttää, että viranomainen voi antaa palvelua sekä ruotsiksi että suomeksi. Tämä ei tarkoita yksittäistä viranomaista, vaan viranomaisinstituutiota. Koska suomen- ja ruotsinkielisten palvelut oli turvattu jo ennen pakkoruotsia, ei voida olettaa, että pakkoruotsi olisi palvelujen turvaamiseksi välttämätön.

Ruotsin opiskelun muuttaminen vapaaehtoiseksi ei ole ristiriidassa perustuslain kanssa. Ainoastaan, jos lakiehdotus kirjoitetaan perustuslain vastaiseksi, voi ongelmia tulla. Mitään tarvetta perustuslain vastaiselle muotoilulle ei kuitenkaan ole, mikäli ei vartavasten tahdota perustuslaillisia ongelmia.

5. Pakkoruotsi on tasan oikea termi

Väite: ”Siinä mielessä pakkoruotsi on väärin valittu sana, että emmehän me puhu myöskään pakkomatematiikasta.”
Juhani Lindholm

Vastaus: Ensiksikin pakkoruotsi on täysin looginen termi pakolliselle ruotsille. Ruotsi on ainoa aine, joka on pakollinen kaikilla kouluasteilla peruskoulusta korkeakouluun. Ruotsia on pakko opiskella riippumatta siitä, onko sillä tekemistä oman alan kanssa vai ei. Esimerkiksi historian opiskelija ei joudu opiskelemaan yliopistolla matematiikkaa, mutta ruotsia joutuu. Ahvenanmaalla puolestaan ei ole lainkaan pakollista suomea.

Toiseksi yleissivistävät aineet poikkeavat perustavanlaatuisesti kielistä. Ruotsia puhuu koko maailmassa vain 8,7 miljoonaa ihmistä. Matematiikka taas pätee kaikkialla maailmankaikkeudessa samalla tavalla riippumatta kielistä. Yleissivistyksen kannalta on tärkeämpää, että lapsi osaa sanoa, kuka on Charles Darwin kuin puhua kiinaa. Yleissivistyksen kannalta on tärkeämpää tietää, mikä on keskiarvo kuin puhua somaliaa. Yleissivistyksen kannalta on tärkeämpää osata kirjoittaa kuin puhua tanskaa.

Ennen kaikkea ruotsin vertaaminen matematiikkaan on myös looginen virhe. Se perustuu oletukselle, että yhden aineen tarpeellisuudesta ei voisi puhua puhumatta samalla kaikkien muiden aineiden tarpeellisuudesta. Näin ei tietenkään oikeasti ole, vaan esimerkiksi historian tarpeellisuus on kokonaan erillinen kysymys siitä, onko koulussa tarpeellista opettaa arkeologiaa.

Yleisesti ottaen oikeusvaltio ja liberaali demokratia toimivat siten, että pakottaminen ei ole sallittua, ellei se ole hyvin perusteltua. Todistustaakka on pakottajalla, ei sillä, joka tahtoo lisätä vapaaehtoisuutta ja ihmisten omaa valintaa. Esimerkiksi matematiikan kohdalla alkeiden sisällyttäminen oppivelvollisuuteen on perusteltua, koska yhteiskunnallinen toiminta edellyttää käytännössä kaikilta sellaisia normaaleja taitoja kuten ymmärtää, mitä merkit +, – ja % tarkoittavat. Pakkoruotsin kohdalla järkeviä perusteluja pakottamiselle ei ole annettu.

Pakkoruotsi vahingoittaa suomalaisten kieliosaamista, Suomen kilpailukykyä, eikä sille löydy perusteita kaksikielisyyden turvaamisesta tai Suomen perustuslaista. Jotta pakkoruotsi olisi hyväksyttävää, sille pitäisi löytyä edes asteen verran nykyistä parempia perusteluja. Jos noita perusteluja ei tuoda tiskiin, pakkoruotsista tulee luopua välittömästi haitallisena ja resursseja turhaan syövänä yhteiskunnallisena riippakivenä.

Kukkahatut ovat pilanneet maailman

Vasurijugendin puheenjohtaja Li Andersson kirjoittaa Kansan Uutisten kolumnissaan Vasemmiston alennustilasta ja politiikan vaihtoehdottomuudesta. Varsinaiseen kirjoitukseen en aio puuttua, koska poliittinen diipadaapa ja who the fuck cares, mutta kirjoituksessa oli yksi kohta, josta on täysin pakko älähtää. Andersson kirjoittaa ruokajonoista ”Kreikassa fasistipuolue Kultainen aamunkoitto vastaa järjestämällä vain kreikkalaisille suunnattua ruoka-apua ja Suomessa Heikki Hursti haluaa tarkastaa ruokakassia hakevien Kela-kortit.” Andersson siis rinnastaa retoriikassaan kreikkalaisen fasistipuolueen mainostempauksen ja köyhille omalla ajallaan ja resursseillaan vapaaehtoisesti ruokaa tarjoavan hyväntekijän toisiinsa. Mitä vittua nyt taas, Hessu.

Anderssonin aivopieru on hyvä esimerkki ilmiöstä, jota kutsutaan piireissä ”kukkahattuiluksi”, tai kavereiden kesken ”hattuiluksi”. Hattuilu on moraalinärkästyksen tuntemista jostain asiasta, jossa ei ole mitään pahaa tai josta oikeasti seuraa jopa jotain hyvää. Hattuilu on vähän kuin vittuilua, mutta sillä erotuksella, että vittuilu on rehellistä, mutta hattuilu on epärehellistä. Vittuilija tietää olevansa ilkeä, mutta hattuilija luulee olevansa hyvä. Andersson luulee kirjoituksellaan paljastavansa maailman pahuutta ja epäkohtia, mutta todellisuudessa hän vihjaa, että henkilö, joka vapaaehtoisesti auttaa nälkäisiä ja köyhiä, edustaisi samaa ilmiötä kuin kreikkalainen rasistinen ääriryhmä.

Jos asiaa miettii pikkuisen tarkemmin, tajuaa homman nimen. Hursti tekee vapaaehtoistyötä, johon hän käyttää omaa aikaansa ja omia resurssejaan, eikä hän pyri sen avulla politiikkaan tai halua glooriaa. Hurstia ei kiinnosta valta, vaan auttaa kanssaihmisiä. Siinä ei ole mitään oikeistopopulistista tai fasistista, vaan kyse on puhtaasti hyväntekeväisyydestä ja lähimmäisenrakkaudesta. Hurstilla ei ole mitään velvollisuutta auttaa ketään, vaan kaikki on lähtöisin hyvästä sydämestä. Kela-kortin kysyminen on tässä yhteydessä loogista, mikäli Hurstilla on syystä tai toisesta syytä olettaa, että tätä hyvää sydäntä käytetään hyväksi. Vapaaehtoisen hyväntekeväisyyden rinnastaminen fasistien huomionhakuun on vastenmielistä ja ihme, että Hursti jaksaa jatkaa hyväntekeväisyyttään, kun kiitoksena siitä on hallituspuolueen näkyvän toimijan harjoittama mustamaalaus julkisilla varoilla kustannetussa lehdessä. Mahtaa olla Hurstista kiva maksaa veroja.

Erityisesti poliitikot kunnostautuvat hattuilussa, etenkin jos sillä on mahdollista mustamaalata ja dehumanisoida heidän poliittisia vastustajiaan. Jussi Halla-aho kertoi aikoinaan Helsingin Sanomissa, ettei voi kuvitella hirmutekoa, johon ei olisi valmis lastensa vuoksi syyllistymään. Ajatus on varmasti tuttu jokaiselle lapsistaan välittävälle isälle tai kenelle tahansa muulle, joka tuntee vahvaa rakkautta. Jos rakastaa jotain yli kaiken, kuten vanhemman tulisikin rakastaa lastaan, on normaalia, että on valmis mihin tahansa rakkautensa kohteen vuoksi. Isän rakkaus lasta kohtaan on hyvä ja positiivinen asia.

Kokoomuksen kansanedustaja Raija Vahasalo päätti kuitenkin tulkita asiaa toisin. Vahasalon mukaan ”Halla-aho kylmäverisesti leikittelee lukijoiden ja HS:n kanssa. Internetin vihasivustoilla samat teemat ja sama sanasto viedään loppupäätelmään asti: Lastemme tulevaisuuden vuoksi meidän pitää poistaa maastamme vierasperäinen aines, tarvittaessa demokratia, moraali ja laki unohtaen, väkivaltaa käyttäen.” Elikkä siis vanhemman pyytteetön, ehdoton ja absoluuttinen kaiken yli menevä rakkaus omaa lastaan kohtaan muuttuu kukkahatturetoriikassa pahaksi rotupuhtauden ja polttouunien suunnitelmaksi. Mitä vittua? Missä suhteellisuudentaju? Ei tietenkään missään, koska kukkahattuilu on heittänyt suhteellisuudentajulla vesilintua ajat sitten. Itse asiassa suhteellisuudentajun puute on kukkahattuilun välttämätön edellytys. Tämän suhteellisuudentajuttomuuden avulla sitten vedetään rohkeasti päin puuta välittämättä seurauksista, moraalinärkästyksen aiheuttamasta inhimillisestä kärsimyksestä sekä poliittisesta vahingosta.

Natsikortti kuuluu jokaisen kukkahatun vakiovarusteisiin.

Natsikortti kuuluu jokaisen kukkahatun vakiovarusteisiin.

Vaikka esimerkit ovat käsitelleet politiikkaa, kukkahattuilu ei ole vain poliitikkojen synti, vaan siihen syyllistyvät monet muutkin tahot yhteiskunnassa, kuten esimerkiksi media. Monet varmasti muistavat vielä kansanedustaja James Hirvisaaren entisen avustajan Helena Erosen ja ns. hihamerkkikohun. Helena Eronen kirjoitti selkeästi humoristen blogauksen, jossa hän muun muassa kertoi, että esimerkiksi amerikkalaiset voitaisiin merkitä hampurilaishihamerkeillä, jotta poliisin resursseja säästyy. Koska blogikirjoitus oli selkeän humoristinen, sen tajuaminen väärin oli mahdollista ainoastaan pahantahtoisuudella tai räikeästi kieroutuneella maailmankuvallamme. Laadukas journalismimme onneksi päätti osoittaa näitä molempia ja keittää hommasta sopan, jossa ”kansanedustajan avustaja ehdottaa hihamerkkejä”.

Paska lensi tietysti tuulettimeen ja asiasta alettiin uutisoida jopa ulkomailla, joissa toimittajat eivät tienneet suomalaisen median ansiosta jutun alkuperäisiä, koomisia taustoja. Suomesta alkoi levitä ulkomailla valhe, että täällä tosissaan ollaan merkkaamassa ulkomaalaisia hihamerkeillä. Kohun ansiosta Perussuomalaisten puolue vaati James Hirvisaarta erottamaan Erosen, mutta koska Eronen ei ollut tehnyt mitään väärää, Hirvisaari ei suostunut tähän. Tämän seurauksena hän sai itse kenkää Persujen eduskuntaryhmästä, koska kaverin puukottaminen selkään ja heittäminen susille on paras tapa reagoida median ajojahtiin. Lopulta huumorivaino oli mennyt siihen pisteeseen, että Eronen katsoi itse aiheelliseksi erota. Media siis onnistui vahingoittamaan Suomen kansainvälistä mainetta ja savustamaan viattoman naisen ulos työpaikastaan puhtaasti huumorintajuttomuuttaan ja pahantahtoisuuttaan. Kiitos, puolueeton media. Tätä demokratia kaipaa!

Helena Eronen on iloinen, mutta maailma on surullinen.

Helena Eronen on iloinen, mutta maailma on surullinen.

Koska tämän blogin lukijoiden älykkyysosamäärä on keskimääräistä huomattavasti korkeampi, en aio esitellä näitä esimerkkejä tätä enempää. Jokainen varmasti tajuaa, mitä haen takaa. Kukkahattuilu on vastenmielistä, koska se olettaa ihmisten olevan lähtökohtaisesti pahoja. Kukkahattuilussa asioita punnitaan sen perusteella, voisiko asiassa olla jotain pahaa. Jos on edes mahdollisuus siihen, että jollain ihmeellisellä kikalla asia voidaan tulkita negatiivisesti, on se kukkahatulle todiste tietoisesta pahuudesta. Kukkahattuilu on tapa muuttaa kaikki positiivinen negatiiviseksi, valo pimeydeksi ja hyvyys pahuudeksi. Se on katsantokanta, jossa ihminen on syyllinen, kunnes toisin todistetaan. Kukkahattuilu on henkinen syöpä, joka kannustaa älylliseen laiskuuteen  ja vihaamaan kanssaihmistä. Kukkahattuilu raiskaa ja tuhoaa viattomuuden, ilon, rakkauden ja huumorin. Lyhyesti sanottuna kukkahattuilu on perseestä.

Kukkahattuilun suurin ongelma on se, että kyse ei ole mistään yhteiskunnallisesta päätöksestä, jolle voisi tehdä helposti jotain, vaan eräänlaisesta ajan hengestä, zeitgeistista. Asiassa on kyse kollektiivisesta harhasta ja kognitiivisesta dissonanssista. Tämän vuoksi kukkahattuilun kitkemisen on lähdettävä yksilöstä ja hänen toiminnastaan. Koska kukkahattuilun tärkein kontrollimekanismi on luoda itsesensuurin ja häpeän ilmapiiri, on kaikista tehokkain tapa vastustaa kukkahattutyranniaa yksinkertaisesti olla sensuroimatta itseä, antaa palaa ja olla häpeämättä mitään mielipiteitään tai omaa ilmaisuaan.  Kukkahattuilun pahin vihollinen on avoin yhteiskunta, joka olettaa, että ihmiset ovat lähtökohtaisesti vilpittömiä ja hyviä tyyppejä, ellei toisin todisteta. Kukkahattuilua vastustetaan ottamalla rennosti, heittämällä huulta ja ennen kaikkea haistattamalla pitkät poliittiselle korrektiudelle.

Tämä tuokin mieleeni erään kuulemani vitsin:
Miksi Breivik tähtäsi päähän?
– Koska demareilla ei ole sydäntä!

Logiikan maisteri Breivik oli niin huolissaan valkoisen rodun katoamisesta, että päätti ampua 77 valkoista.

Logiikan maisteri Breivik oli niin huolissaan valkoisen rodun katoamisesta, että päätti ampua 77 valkoista.