Pakkoruotsi on hanurista – vapaa kielivalinta ftw!

Pakkoruotsi on kyllä hanurista ja syvältä sieltä. Tämä ei tarkoita, että ruotsinkieliset olisivat huonoja ihmisiä, eikä tämä tarkoita, että olisin vihapuheinen nuori mies. Suomenruotsalaiset eivät ole sama asia kuin ruotsin kieli, vaikka vapaan kielivalinnan vastustajat tahtovatkin vääntää pakkoruotsin väkisin ihmisvihaan, koska eivät keksi pakkoruotsille rationaalisia perusteita. ”Pakkoruotsi on hanurista” tarkoittaa, että pakkoruotsi on äärimmäisen surkeasti perusteltua politiikkaa, joka ei toteuta mitään sen väitettyjä hyviä puolia, vaan itse asiassa toimii aktiivisesti niiden vahingoksi.

Pakkoruotsia perustellaan muun muassa sillä, että kielten osaaminen on aina hyväksi, että ruotsinkielisten palvelut voidaan turvata ja että useamman kielen osaaminen auttaa oppimaan muita kieliä. Jep, jep. Hienoja perusteluja, mutta nämä kaikki perustelut edellyttävät sitä, että pakkoruotsi tosiaankin opettaisi ruotsia. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ole.

Jos pakkoruotsi toimisi, jokaisen suomalaisen tulisi oppia vähintään perustaidot ruotsista. Näin ei tapahdu, vaan hyvin suuri osa suomalaisista ei osaa ruotsia edes alkeellisesti vuosienkaan opiskelun myötä. Edellinen opetusministeri Henna Virkkunen oli huolissaan, koska korkeakoulujen kielten opetuksen voimavaroista jatkuvasti suurempi osa menee kielenosaamisen aukkojen paikkaamiseen. Suurin osa oppilaista saa peruskoulun päättötodistukseen ruotsin numeroksi 6. Keskiverto suomalainen ei osaa käydä ruotsia edes turistitasolla siitä huolimatta, että ruotsi on ainoa pakollinen kieli, jota lapset joutuvat opiskelemaan.

Englantia osataan Suomessa valtavasti. Käytännössä jokainen nuori suomalainen osaa keskustella vähintään huonolla englannilla. Huomionarvoista on, että englanti ei ole Suomessa pakollinen, vaan sen tilalta voi opiskella esimerkiksi saksaa. Vaikka Suomessa ei ole pakkoenglantia, suomalaiset osaavat englantia. Suomessa taas on pakkoruotsi, mutta suomalaiset eivät osaa ruotsia. Jotta pakkoruotsia voitaisiin perustella ruotsin osaamisella, tulisi suomalaisten oppia sen myötä ruotsia. Koska suomalaiset eivät opi pakkoruotsista huolimatta ruotsia, ei pakkoruotsia voi perustella millään perusteella, joka edellyttää ruotsin oppimista.

Kuten jo todettua, englanti ei ole pakollista, mutta sitä osataan. Ruotsi on pakollista, mutta sitä ei osata. Jos suomalaisille halutaan opettaa ruotsia, olisi järkevää tehdä johtopäätös, että ainakaan pakkoruotsilla sitä ei pystytä tekemään. Pakkoruotsin kannattaminen ei tarkoita ruotsin osaamisen kannattamista, vaan ihmisten pakottamista istumaan ruotsin tunnilla ilman, että he tai yhteiskunta hyötyisi siitä mitään.

Mikäli hankkiutuisimme eroon pakkoruotsista, suomalaisten ruotsin kielen osaaminen parantuisi. Pakkoruotsi tarkoittaa, että opetusresursseja kuluu valtavasti ihmisiin, joita ruotsi ei kiinnosta ja jotka eivät sitä tule koskaan oppimaan pakkoruotsista huolimatta. Mikäli kielenvalinta olisi vapaaehtoista, valikoituisivat ruotsia opiskelemaan ne ihmiset, joilla on siihen motivaatio. Tällöin resurssit voitaisiin kohdistaa paremmin heihin ja heillä olisi mahdollisuus oppia ruotsia paremmin. Tällä hetkellä resurssien käyttäminen pakkoruotsin ”opettamiseen” ihmisille, jotka eivät sillä mitään tee tai sitä koskaan opi, ei ole pelkästään turhaa, vaan myös haitallista.

Suomessa osataan huomattavasti vähemmän suuria eurooppalaisia kieliä kuin muualla Pohjoismaissa. Suomessa noin  noin 18% kansalaisista kokee osaavansa keskustella saksaksi. Ruotsissa tämä luku on noin 30%. Tanskassa jopa noin 58%. Ranskaa kokee osaavansa noin 3% suomalaisista. Tanskassa ja Ruotsissa yli 10%. Espanjaa osaa noin 2% suomalaisista, ruotsalaisista ja tanskalaisista noin 5%. Kielten osaaminen on Suomessa heikompaa kuin muualla Pohjoismaissa. Tämä on täysin loogista, sillä toisin kuin muissa Pohjoismaissa, Suomessa lapset joutuvat istumaan ”opiskelemassa” kieltä, josta he eivät koe saavansa mitään hyötyä. Tämä vie sekä opetuksesta että oppilailta resursseja, jotka he voisivat käyttää mielekkäämmin laajentamalla kielellistä osaamistaan. Pakkoruotsi ei lisää kielellistä monimuotoisuutta, vaan tappaa sen.

Jotta pakkoruotsi olisi perusteltua, tulisi sillä saada edes etäisesti yhtä hyvä osaamistaso kuin minkä verran suomalaiset osaavat englantia. Näin ei kuitenkaan ole. Sen sijaan vapaa kielivalinta parantaa Suomen kilpailukykyä, monipuolistaa kielten osaamista ja parantaa ruotsin taitoja ja asemaa Suomessa. Harva asia on yhtä typerää kuin paukuttaa päätään puuhun ja toivoa, että joskus se muuttuu kullaksi. Onkin valitettavaa, että tämä on miltei valokuvatarkka kuvaus hallituksen harjoittamasta kielipolitiikasta.

Mikäli kannatat vapautta kieltenopiskeluun, käy allekirjoittamassa asiaa koskeva kansalaisaloite!

Mainokset

Valta kuuluu somaleille

Torstaina 11.4. Somalimaan somalit osoittivat mieltä Somalimaan itsenäisyyden tunnustamiseksi. Mielenosoitus sujui hyvin ja paikalla oli runsaat sata ihmistä. Vastaavia mielenosoituksia on järjestetty ympäri maailman ulkomailla asuvien Somalimaan somalien pyrkiessä tuomaan huomiota asialle. Kansainvälisen yhteisön on tarkoitus keskustella Somalimaan tulevaisuudesta myöhemmin keväällä ja kesällä.

Länsimaissa Somalia nähdään helposti yhtenä kokonaisuutena, mitä se ei todellisuudessa ole. Todellisuudessa Somalia koostuu varsinaisesta Somaliasta, eli Somalian eteläosista, Puntmaasta, eli Somalian itäisestä pohjoisosasta sekä Somalimaasta, eli Somalian läntisestä pohjoisosasta. Näistä kolmesta toisistaan suhteellisen erillisestä maasta ainoastaan Somalia on virallisesti tunnustettu valtio. Puntmaa ei edes pyri saamaan tunnustettua itsenäisyyttä, vaan sillä on vähän vastaava autonomia kuin Ahvenanmaalla Suomen suhteen.

Somalimaa on kuitenkin eri asia. Somalimaa on taistellut itsenäisyytensä puolesta jo pari vuosikymmentä. Somalimaa julistautui itsenäiseksi vuonna 1991, mutta yksikään valtio ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä johtuen erilaisista syistä, kuten pelosta ja valtapolitiikasta. Tosiasiallisesti Somalimaa kuitenkin on jo itsenäinen valtio. Somalimaa on rauhallinen ja vakaa maa, jossa on afrikkalaisittain ja jopa kansainvälisesti katsottuna toimiva demokratia.

Somalimaan demokratia on lähtökohtiin nähden erinomaista. Maassa on järjestetty rauhallisesti kahdet presidentinvaalit vuosina 2003 ja 2010. Vuonna 2012 maassa järjestettiin ilman suurempia ongelmia paikallisvaalit. Kansainväliset vaalitarkkailijat ovat olleet seuraamassa Somalimaassa järjestettyjä vaaleja vuodesta 2002 lähtien. Tarkkailijat ovat ylistäneet Somalimaan pyrkimyksiä demokratiaan, eikä mitään merkittäviä ongelmia vaaleissa ole ollut. Somalimaan edustuksellinen demokratia on toimiva monipuoluejärjestelmä.

Somalimaata eivät myöskään vaivaa samat ongelmat kuin muuta Somaliaa. Somalimaa ei kärsi merirosvoista, ääri-islamismista tai klaanien välisistä sodista kuin marginaalisesti verrattuna muuhun Somaliaan. Somalimaa on itse asiassa ollut yksi tärkeä merirosvouksen vastainen voima Afrikan sarvessa.

Kansojen itsemääräämisoikeus on koko kansainvälisen oikeuden perusta. YK:n ihmisoikeuksia koskeviin KP- ja TSS-sopimuksiin tämä on kirjoitettu ensimmäiseen artiklaan: ”Kaikilla kansoilla on itsemääräämisoikeus. Tämän oikeuden nojalla ne määräävät vapaasti poliittisen asennoitumisensa ja harjoittavat vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämistä.” Kansainvälinen oikeudenmukaisuus edellyttää kaikkien kansojen itsemääräämisoikeuden toteutumista. Minkään valtion ei tule seistä tämän oikeuden toteutumisen tiellä.

On kiistämätöntä, että Somalimaan somalit kokevat itsensä kansaksi, jolle kuuluu itsenäisyys. Vuonna 2001 Somalimaassa järjestettiin kansanäänestys Somalimaan uudesta perustuslaista. Yksi perustuslain olennaisimmista kohdista oli Somalimaan itsenäisyys Somaliasta. 97,1% äänensä antaneista Somalimaan kansalaisista kannatti uutta perustuslakia. Äänestysaktiivisuus oli noin kaksi kolmasosaa äänioikeutetuista, mikä on samaa luokkaa kuin Suomen eduskuntavaaleissa. Somalimaan somalit ovat ilmoittaneet demokraattisilla vaaleilla yksiselitteisen selkeästi tahtovansa vapautta ja itsenäisyyttä.

Somalimaa täyttää käytännössä kaikilla kriteereillä suvereenin ja vakaan valtion määritelmän paremmin kuin Somalia. Tästä huolimatta Somalimaata ei tunnusteta itsenäiseksi valtioksi, vaikka Somalia tunnustetaan. Tässä ei yksinkertaisesti ole mitään järkeä.

Albert Einsteinin mukaan tyhmyyden määritelmä on yrittää yhä uudelleen samoja asioita ja odottaa erilaisia lopputuloksia. Somalian olot eivät ole parantuneet länsimaiden puuttumisesta huolimatta, minkä vuoksi onkin tyhmää olettaa, että länsimaiden puuttuminen tulevaisuudessa jotenkin mystisesti toimisi paljon paremmin kuin menneisyydessä. Somalimaassa taas on onnistuttu rakentamaan toimivaa demokratiaa ilman länsimaiden apua. Länsimaat eivät osaa, mutta Somalimaan somalit osaavat.

Sen sijaan, että länsimaat yrittävät puskea ulkopuolelta ja pakottaa Somalian sellaiseksi kuin ne valtapoliittisessa ylimielisyydessään tahtovat, olisi länsimaiden astuttava pois tieltä ja annettava Somalimaan somalien itse toteuttaa heille kansainvälisen oikeuden perusteella kuuluvaa itsemääräämisoikeuttaan. Somalimaan somaleille kuuluu oikeus harjoittaa vapaasti taloudellisten, sosiaalisten ja sivistyksellisten olojensa kehittämistä.

Suomen on tunnustettava Somalimaan itsenäisyys ensimmäisenä valtiona maailmassa. Tunnustamalla Somalimaan itsenäisyyden Suomi voi näyttää esimerkkiä muulle kansainväliselle yhteisölle ja osoittaa tukensa Somalimaan somalien pyrkimyksille tuoda rauha ja demokratia Somaliaan. Somalimaan somaleilla on kaikista parhaat edellytykset ryhtyä parantamaan Somalian oloja. He todistetusti pystyvät siihen. Suomen on ehdottomasti tuettava tätä kehitystä ja tunnustettava Somalimaan itsenäisyys.

Lahjatalous – antamalla ilmaiseksi saadaan enemmän kaikille

Ihmiskunnan teknologinen taso on kehittynyt siihen pisteeseen, että ihmiselle on mahdollista tuottaa rajattomasti tietoa käytännössä ilman minkäänlaisia kustannuksia. Ennen kirjallisen tiedon kopiointi oli vaivalloinen ja pitkä prosessi, joka oli usein tehtävä käsin. Nykyään tavallinen kotikone voi tallettaa ja kopioida hyllymetreittäin kirjallista tietoa muutamissa minuuteissa pelkästään nappia painamalla. Teknologia luo runsautta. Jos jotain voidaan tarjota rajattomasti, on sen tarjonta aina rajattomasti enemmän kuin kysyntä. Vaikka ihminen olisi miten ahne hyvänsä, hän ei yksinkertaisesti pysty kuluttamaan kuin rajallisen määrän. Tiedon runsaus tarkoittaa sitä, että totutut tavat ja vanhat niukkuuteen perustuvat talousmallit eivät enää päde sen suhteen samalla tavalla kuin ennen. Jos jotain asiaa on rajattomasti kenen tahansa saatavilla, siitä ei ole enää mahdollista pyytää maksua. Perinteinen markkinatalous ei ole enää järkevä tapa pyrkiä ymmärtämään tiedon taloutta.

abundance

Lahjatalous on talouden malli, jossa hyödykkeitä annetaan ilman vastikkeellisia sopimuksia tai epämuodollisia odotuksia, että niistä saisi jotain takaisin. Monet metsästäjä/keräilijä-yhteisöt ovat hyviä esimerkkejä lahjataloudesta. Näissä yhteisöissä yhteisön muut jäsenet lahjoittavat ruokaa yhteisön jäsenelle, joka on esimerkiksi huonon tuurin vuoksi epäonnistunut ruoan hankinnassa. Vastaavia järjestelmiä on esimerkiksi monissa maissa, joissa buddhalaisuus elää vahvana. Monet köyhyyslupauksen tehneet buddhalaiset munkit elävät pääasiassa ihmisten vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. Toisiin hyödykkeisiin lahjatalous soveltuu paremmin kuin toisiin.

Talouden teoria tuntee kahdenlaisia hyödykkeitä. Toiset hyödykkeet ovat kilpailevia hyödykkeitä, toiset taas ovat ei-kilpailevia hyödykkeitä. Kilpaileva hyödyke tarkoittaa hyödykettä, jota vain rajattu henkilöpiiri voi omistaa tai hyödyntää. Esimerkiksi ruuvimeisseli on kilpaileva hyödyke. Jos henkilö Y myy ruuvimeisselinsä henkilölle X, henkilö Y ei enää omista ruuvimeisseliä. Kaksi ihmistä eivät voi pitää hallussaan samaa konkreettista ruuvimeisseliä yhtä aikaa. Ei-kilpaileva hyödyke puolestaan on hyödyke, jota useammat kuluttajat voivat kuluttaa ilman, että se haittaa muiden kuluttajien mahdollisuutta käyttää tuota samaa hyödykettä.

Tieto on ei-kilpaileva hyödyke. Tietoa voidaan luovuttaa vapaasti, eikä tiedon vapaaehtoinen, vastikkeeton antaminen vähennä tiedon määrää. Päinvastoin; antamalla tieto vain lisääntyy. Tietoa voidaan käyttää rajattomasti, eikä yhden henkilön tietäminen ole keneltäkään toiselta pois. Tiedon suhteen jokainen annettu lahja vaurastuttaa kollektiivisesti vähentämättä kenenkään hyvinvointia. Tiedon lahjataloudessa vastikkeeton antaminen on taloudellisesti kannattavaa ja kaikkia vaurastuttava win/win-tilanne.

Lahjatalouden tehokkuudesta ja toiminnasta löytyy maailmasta lukuisia esimerkkejä. Wikipedia on ihmisten harjoittamaa vapaaehtoista altruismia ja lahjaekonomiaa. Käytännössä kukaan Wikipedian sisällön tuottamiseen osallistuva ei saa työstään minkäänlaista korvausta. Tiedon lisääminen Wikipediaan on puhtaasti vapaaehtoistyötä. Tästä huolimatta tuhannet ja taas tuhannet ihmiset kirjoittavat Wikipediaan, tarkistavat sieltä faktoja ja pyrkivät lisäämään Wikipedian tietomäärää. Wikipedia on maailman kattavin tietosanakirja johtuen siitä, että ihmiset tahtovat vapaaehtoisesti käyttää aikaansa ja resurssejaan sen hyväksi saamatta yhtään mitään vastapalvelukseksi.

Toinen hyvä esimerkki ovat avoimen koodin ohjelmistot, kuten Open Office. Open Office on vapaa ohjelmisto, jota kuka tahansa saa käyttää, kopioida ja jakaa ilmaiseksi ilman pelkoja sanktioista. Open Office on tehty pelkästään vapaaehtoistyönä, eivätkä sen luomiseen osallistuneet tahot ole odottaneet saavansa vastineeksi ohjelmiston kehittämisestä minkäänlaista rahallista korvausta. Tästä huolimatta Open Office vastaa ominaisuuksiltaan kaupallisia ohjelmistoja, kuten Microsoft Officea, jonka hinta voi olla helposti jopa 350 dollaria. Ihmiset tekevät ilmaiseksi työtä toistensa hyväksi, koska he haluavat tehdä sitä ilman, että kukaan pakottaisi heitä siihen. Lisäksi tämän vapaaehtoisen työn tuotokset pärjäävät ja voivat olla jopa vertailussa parempia kuin kaupallisen, vastikkeellisen työn tuotokset.

Lahjatalous perustuu suoraan ihmisen luonteeseen altruistisena ja anteliaana olentona, mikä luo edellytyksiä sen tehokkaalle toiminnalle. Ihminen haluaa jakaa ja antaa asioita sekä hyödykkeitä toisille ihmisille. Tor Nørretrandersin teos Homo Generosus käsittelee teoriaa, joka selittää ihmiselle tyypillisen, luonnonvalinnan mekanismien kanssa näennäisesti ristiriitaisen altruistisen käytöksen. Homo Generosuksen mukaan altruismi on ihmiselle samanlainen asia kuin koreat sulat riikinkukolle, jotka nekin vaikuttavat olevan selviämisen kannalta haitallisia. Kuitenkaan kummassakaan tapauksessa näin ei ole, vaan koreilu ja altruismi palvelevat suoraan yksilön mahdollisuuksia lisääntyä ja siirtää geenejä jälkipolville.

Korea riikinkukko paistaa ympäristöstä, ja mitä koreampi se on, sitä hankalampaa sen on selvitä hengissä. Tästä seuraa se, että koreimpien riikinkukkojen tulee olla myös vahvimpia yksilöitä, sillä muuten ne eivät voisi selvitä hengissä korean, saalistajia houkuttelevan höyhenpukunsa kanssa. Jos eläimellä on energiaa käytettäväksi sekä selviämiseen että koreilemiseen, sillä on käytössään enemmän energiaa kuin eläimellä, jolla on energiaa vain selviämiseen. Riikinkukkonaaraan kannalta koreileva koiras on parempi kuin koiras, joka ei koreile, koska koreileva koiras on todennäköisemmin vahvempi yksilö ja sen geenit ovat parempia jälkipolville.

Altruismi on ihmiselle kuin koreileva höyhenpuku. Altruismi vaatii enemmän panostusta kuin itsekkyys, sillä siinä energiaa kuluu sekä selviämiseen että toisten auttamiseen. Ihminen, joka on altruistinen ja joka tekee hyvää muille ihmisille, on todennäköisesti yksilönä energisempi ja vahvempi kuin yksilö, joka käyttää energiaa vain omaan selviämiseensä ja oman etunsa ajamiseen. Altruismi, auttaminen ja hyväntekeväisyys vaativat enemmän energiaa kuin niiden puute, joten jos ihminen valitsee kumppanikseen altruistisen yksilön, on todennäköisempää, että hänen jälkeläisensä saavat parempia ja vahvempia geenejä kuin jos hän valitsisi vain omaa etuaan ajavan yksilön. Ihminen on biologisista syistä hyväntekijä ja epäitsekäs, koska hyväntekeväisyys ja epäitsekkyys ovat vahvoja keinoja viestiä muille lajitovereille omasta vahvuudesta ja energisyydestä.

Niin sanottu grid-teknologia tarkoittaa järjestelmää, jossa useiden toisistaan irrallisten tietokoneiden laskentakapasiteettia käytetään hyväksi suurempien laskutoimitusten ratkaisemiseksi. Grideissä tietokoneet ympäri maailman laskevat osia laskutoimituksista, minkä jälkeen niiden laskema informaatio kootaan yhteen. Grid-teknologia mahdollistaa valtavaa laskentakapasiteettia vaativien laskujen suorittamisen tavallisilla kotimikroilla. Vaikka tunnetuin grid-teknologiaa hyväksikäyttävä järjestelmä SETI onkin keskittynyt maan ulkopuolisen älyn etsimiseen, suurin osa grideillä laskettavasta materiaalista koskee normaalia, jokapäiväistä elämäämme paljon konkreettisemmin. Nykyään grideillä lasketaan esimerkiksi puhtaan veden varmistamiseksi, syövän parannuskeinon etsimiseksi ja HIV:n nujertamiseksi tarvittavia tieteellisiä laskuja.

Jos jokaiseen Suomen julkisen vallan koneeseen asennettaisiin grid-sovellus, tuottaisi Suomen valtio vuosittain miljoonien prosessorityötuntien edestä tieteellistä, taloudellisesti arvokasta tietoa. Koska grid-sovellukset voidaan asentaa toimimaan vain silloin, kun tietokone on käyttämättä tai sillä on ylimääräistä laskentakapasiteettia, ei gridin ottamisesta käyttöön aiheutuisi haittaa julkiselle vallalle. Tieto, jota grideissä laskettaisiin, hyödyttäisi kuitenkin koko ihmiskuntaa. Pelkästään käyttämällä jo olemassaolevaa teknologiaa julkinen valta voisi alkaa tuottaa valtavasti enemmän aitoa hyvinvointia koko maailmaan ilman, että siitä olisi lainkaan haittaa yhdellekään valtion kansalaiselle tai instituutiolle. Onkin siis järjetöntä, että näin ei jo tehdä.

Julkisella vallalla todennäköisesti tulee kestämään vielä pitkään, että se ryhtyy käyttämään ihmiskunnan teknologiaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ennen kuin tämä tapahtuu, voi jokainen yksilö kuitenkin ottaa osaa ihmiskunnan ongelmien ratkaisemiseen yksinkertaisesti lahjoittamalla laskentakapasiteettia. Esimerkiksi yhteisö World Community Grid tarjoaa hyvää, kevyttä ja helppoa grid-ohjelmaa asennettavaksi kotikoneisiin. Kaikki World Community Gridin laskentaprojektit on myös valikoitu siten, että ne hyödyttävät kaikkia ihmisiä maailmanlaajuisesti. Jos edes murto-osa Internetin käyttäjistä osallistuisi grid-talkoisiin, saisi tieteellinen tutkimus valtavasti nykyistä enemmän laskentakapasiteettia käyttöönsä. Pienistä puroista kasvaa pauhaava koski.

Suora demokratia: valistuneiden kansalaisten valta

Suoralla demokratialla tarkoitetaan yleensä sellaista osallistavaa demokratiaa kuin mitä Sveitsissä käytetään. Yksinkertaisimmillaan tämä merkitsee sitä, että kaikista merkittävistä koko kansaan vaikuttavista asioista on järjestettävä sitova kansanäänestys. Sen lisäksi kansalle annetaan osallistavassa demokratiassa mahdollisuus itse päättää, mistä muista asioista he tahtovat äänestää. Sveitsissä 50 000 äänioikeutettua voivat laatia lakialoitteen, jonka jälkeen lainvalmistelukoneiston on tehtävä kansalaisten vaatima laki, josta kansa voivat sitten äänestää. Kansalaiset voivat kerätä nimiä myös tahtoessaan äänestää itse jostain parlamentissa käsiteltävästä laista. Suorassa demokratiassa ei siis ole tarkoitus äänestää kaikista asioista, vaan ainoastaan niistä, jotka kansa itse kokee riittävän tärkeiksi itselleen.

Nykyisessä järjestelmässä kansanäänestys on ainoastaan neuvoa-antava. Se ei sido päättäjiä millään tavalla. Sen lisäksi kansa itse ei pysty vaikuttamaan siihen, järjestetäänkö jostain asiasta kansanäänestys vai ei. Päättäjät valitsevat, mistä asioista äänestetään, minkä lisäksi he myös sanovat, milloin äänestetään. Tällainen kansanäänestysmenettely ei anna kansalle aitoja mahdollisuuksia vaikuttaa, vaan se toimii ainoastaan pönkittääkseen hallitsijoiden valtaa. Mikäli jokin asia on liian ristiriitainen, tai on mahdollista, että kansanäänestyksestä tulisi tulos, jota hallitsijat eivät halua, heillä ei ole mitään velvollisuutta pitää kansanäänestystä. Jos taas heillä on suhteellisen vankalla pohjalla oleva arvio äänestystuloksesta, he voivat järjestää kansanäänestyksen saadakseen kansan muodollisen tuen omille päätöksilleen.

Suoralla demokratialla on useita kiistämättömiä etuja puhtaasti edustukselliseen demokratiaan nähden. Suora demokratia varmistaa, että lait ja päätökset vastaavat läheisemmin kansan tahtoa. Suora demokratia myös antaa kansalle enemmän valtaa päättää omista asioistaan ja siten ehkäisee voimattomuuden ja kyvyttömyyden tunteiden aiheuttamaa turhautumista. Moraaliselta kannalta on luonnollisesti parasta, että yksilö saa vaikuttaa mahdollisimman laajasti itseään ja yhteiskuntaansa koskevaan päätöksentekoon. Näiden selvien ja yksiselitteisten etujen lisäksi suora demokratia edistää perusoikeuksien toteutumista, tekee päätöksenteosta laadullisesti parempaa, helpottaa ihmisiä kasvamaan valveutuneemmiksi kansalaisiksi ja kitkee korruptiota. Monet suoran demokratian seuraukset myös vastaavat suoraa demokratiaa kohtaan esitettyyn kritiikkiin. Suora demokratia itsessään ratkaisee monia suoran demokratian ongelmia.

Vähemmistöjen oikeudet ja perusoikeudet

humanall

Yleinen argumentti suoraa demokratiaa vastaan on se, että suorassa demokratiassa enemmistön oikeudet ajavat vähemmistön oikeuksien edelle. Tämä ajatusmalli on virheellinen ja se perustuu vanhahtavaan käsitykseen demokratiasta, jossa mikä tahansa päätös on oikeutettu puhtaasti enemmistön mielipiteen perusteella. Juridisesti tässä ajattelumallissa unohdetaan yksi olennaismmista komponenteista missä tahansa demokratiassa; nimittäin perustuslaki ja perusoikeudet. Perusoikeuksien yksi tärkeimmistä tehtävistä on tarjota yksilön olennaisimmille oikeuksille ja vapauksille suoja sekä valtion että enemmistön suunnalta tulevaa puuttumista vastaan. Jotta suora demokratia voi toimia, vaaditaan vahva perustuslaki ja vahvat perusoikeudet.

Esimerkiksi sananvapaus on välttämätön, jotta ihmisillä on aito mahdollisuus erimielisyyksiin ja keskusteluun, joita ilman demokraattinen päätöksenteko ei voi toimia alkuunkaan. Oikeus koulutukseen on välttämätön demokraattisessa yhteiskunnassa, jotta ihmiset saavat tarvittavat perustiedot ja -taidot koskien maailmaa ja yhteiskuntaa, ja jotta ihmisillä on tahtoessaan aito mahdollisuus kehittää itseään ja ajattelukykyään. Oikeus elämään ja ehdoton kuolemantuomion kielto ovat välttämättömiä, jotta valtio ei pysty terrorisoimaan epäinhimillisellä kohtelulla omia kansalaisiaan, joiden hyväksyntään koko yhteiskuntajärjestyksen moraalinen pohja perustuu.

Käytännössä kaikki perus- ja ihmisoikeudet ovat demokratian välttämättömiä perusoletuksia. Mikäli sananvapautta ei ole, ei voida puhua demokratiasta, koska silloin ei ole mahdollista käydä päätöksenteon kannalta välttämätöntä dialogia. Mikäli yhdistymisoikeutta ei ole, on monopoli puolueiden perustamiseen valtiolla, eikä kyseessä ole enää demokratia. Demokratia on riippuvainen perus- ja ihmisoikeuksista, eikä ilman näitä olennaisimpia oikeuksia ja vapauksia voida puhua demokratiasta. Tämä merkitsee sitä, että demokratialla ei pystytä puuttumaan demokratian kannalta välttämättömiin perusratkaisuihin, koska ilman niitä demokratialta katoaa kaikki oikeutus.

Sen lisäksi, että perusoikeudet ovat suoran demokratian kannalta välttämättömiä, suoraa demokratiaa voidaan itsessäänkin pitää perusoikeutena, tai ainakin se täyttää muutamien perusoikeuksien asettamia vaatimuksia. Suomen perustuslain 14§:n mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Puolestaan perustuslain 20§:n mukaan julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Suomen perustuslain mukaan valta ei siis ainoastaan kuulu kansalle, vaan julkisen vallan on myös pyrittävä sekä lisäämään että turvaamaan yksilön päätöksentekoa koskevia vaikutusmahdollisuuksia. Suoran demokratian ottaminen käyttöön täyttää nämä perusoikeudelliset vaatimukset erinomaisesti.

Condorcet’n malli ja päätöksenteon laatu

Election_MG_3455

Suora demokratia parantaa päätöksenteon laatua. Jos oletetaan, että yhdellä äänestäjällä on edes vähän kolikonheittoa parempi todennäköisyys (esimerkiksi 0,505) vastata kyllä/ei-kysymykseen oikein, silloin äänestäjien määrän lisääminen lisää myös todennäköisyyttä, että ryhmä kokonaisuudessaan onnistuu äänestämään oikein. Oikealla tarkoitetaan tässä kaikki seikat huomioonottaen kahdesta vaihtoehdosta vähemmän huonoa. Jo 20 000 äänestäjällä todennäköisyys vastata oikein on liki 99%. Jos äänestäjiä on 3 miljoonaa, todennäköisyys oikeaan vastaukseen alkaa olla jo niin lähellä 100%, että sen voi käytännössä ajatella olevan 100%. Tätä kutsutaan Condorcet’n juryteoreemaksi ranskalaisen matemaatikon ja valtio-oppineen markiisi de Condorcet’n mukaan.

Condorcet’n juryteoreema ei päde edustajavaaleissa, sillä vaaleissa on kymmeniä erilaisia vaihtoehtoja, jotka vaihtelevat ominaisuuksistaan ja jossa sama vaihtoehto voi olla osaksi keskivertoa parempi ja osaksi keskivertoa huonompi. Edustajistovaaleissa kysymys on useista erilaisista ominaisuuksista sekä huomattavasti kyllä/ei-päätöstä abstraktimmista asioista, kuten imagosta ja luotettavuudesta. Suoran demokratian kysymykset ovat kuitenkin yleensä suoraviivaisia kyllä/ei-kysymyksiä, kuten että tulisiko Suomen liittyä NATO:on vai ei, tai tulisiko Suomen hyväksyä Lissabonin sopimus vai ei.

Nykyisessä järjestelmässä edes huomattavasti kolikonheittoa paremmilla todennäköisyyksillä osua oikeaan ei päästä lähelle 99 tai 100%. Eduskunnassa on ainoastaan 200 kansanedustajaa. Todellisuudessa eduskunnassa ei kuitenkaan ole edes 200 itsenäistä päätöstä, vaan asiat kuten ryhmäkuri ja puolueuskollisuus aiheuttavat sen, että itsenäisiä valintoja on parhaimmillaankin vain muutamia kymmeniä. Hallitus äänestää suuressa osassa asioita yhtenä blokkina, ja mikäli yksinäinen kansanedustaja toimii vastoin ryhmäänsä, hän saa moitteita ryhmätovereiltaan. Tästä hyvänä esimerkkinä äänestykset niin kutsutusta Lex Nokia -urkintalaista, jossa pari hallituspuolueen kansanedustajaa äänesti vastoin hallituksen yleistä linjaa. Tapahtunutta seuranneissa kommenteissa puhuttiin paljon ”hallituksen pelisäännöistä”, vaikka koko ajatus ryhmäkurista on vastoin Suomen perustuslakia. Perustuslain mukaan kansanedustaja on velvollinen noudattamaan ainoastaan oikeutta, totuutta ja Suomen perustuslakia.

Poliitikkojen päätöksiin vaikuttavat myös erilaiset ulkopoliittiset tekijät. Vaalien rahoittajat voivat edellyttää puolueelta tiettyjä toimia tai yritykset voivat kiristää puolueita esimerkiksi uhkaamalla siirtää yrityksen toiminnan ulkomaille, mikäli päättäjät eivät säädä yrityksen vaatimia lakeja. Yksittäiset äänestäjät ovat huomattavasti resistantimpia painostukselle ja lahjonnalle. Heidän toimintaansa eivät myöskään ohjaa motiivit kuten seuraavallekin kaudelle valituksi tulemisen varmistaminen ja siihen vaadittavaa vaalikampanjaa varten riittävien varojen haaliminen.

Vaikka Condorcet’n juryteoreema ja kansalaisen sekä poliitikon ero tarjoavat vahvan pohjan demokratian arvioimiselle, on asiassa kuitenkin yksi ongelma. Mikäli yhden kansalaisen todennäköisyys osua väärään on suurempi kuin kolikonheitto, todennäköisyys äänestäjäryhmälle osua väärään kasvaa. Tämän vuoksi on tärkeää, että kansalaisilla on aitoa ja todellista tietoa äänestykseen liittyvistä kysymyksistä, eikä heitä ole johdettu tietoisesti harhaan. Suoran demokratian ydinkysymys, eli se, ovatko kansalaiset riittävän valveutuneita päättämään omista asioistaan, nousee tässä esille. Tähän suoran demokratian ydinongelmaan on kuitenkin ratkaisu, jonka suora demokratia itse tarjoaa. Suora demokratia tekee kansalaisista pätevämpiä päättämään opettamalla heille poliittisia taitoja ja lisäämällä heidän tietonsa määrää. Suora demokratia myös vähentää mahdollisuutta johtaa kansaa harhaan.

Suora demokratia tekee kansalaisista päteviä

Suoraa demokratiaa vastustavien yleisin ja olennaisin argumentti ”tavallisella kansalla ei ole kykyä päättää asioista yhtä hyvin kuin poliitikoilla” on esitetty aikaisemminkin, mutta silloin se ei koskenut suoraa demokratiaa, vaan naisten oikeutta äänestää. Jo antiikin Kreikan filosofi Aristoteles piti naisia epätäydellisinä miehinä ja oletti, että naiset eivät voi olla koskaan täysin ihmisiä. Puolestaan valistuksen ajan jälkeen naisten äänioikeuden vastainen liike argumentoi muun muassa, että naiset ovat liian tunteellisia ja sen vuoksi he tekevät päätöksensä ennemmin tunteiden kuin älyn pohjalta.

Nykyään suoraa demokratiaa vastustetaan sanomalla, että tavalliset kansalaiset äänestävät helposti fiilispohjalta ja että kansalaisilta puuttuu päätöksiä varten tarvittava asiantuntijatieto. Tutkimustieto ja empiirinen kokemus eivät kuitenkaan tue tätä oletusta. Päinvastoin; mitä enemmän valtaa ihmisillä on valtaa tehdä päätöksiä, sitä paremmin he osaavat noita päätöksiä tehdä, sitä kiinnostuneempia he ovat yhteiskunnasta ja sitä enemmän he oppivat poliittisia taitoja. Tätä ilmiötä käsittelee muun muassa Zürichin yliopiston tutkijoiden Matthias Benzin ja Alois Stutzerin tekemä tutkimus ”Are Voters Better Informed When They Have a Larger Say in Politics?

Benzin ja Stutzerin tekemän tutkimuksen mukaan ihmiset ovat sitä pätevämpiä, mitä enemmän heillä on poliittista valtaa tehdä päätöksiä omasta elämästään. Maissa, joissa ihmiset saivat äänestää EU:hun liittymisestä ihmiset tiesivät sekä objektiivisesti enemmän EU:hun liittyvistä kysymyksistä että tunsivat subjektiivisesti ymmärtävänsä EU:ta paremmin kuin niissä maissa, joissa ihmiset eivät saaneet äänestää EU:hun liittymisestä. Vastaava tutkimus tehtiin Sveitsissä sveitsiläisten äänestettyä siitä, liittyykö Sveitsi Euroopan talousalueeseen vai ei. Tutkimuksesta paljastui, että äänestyksen jälkeen sveitsiläiset tiesivät enemmän EU:sta ja EEC:stä kuin Sveitsin naapurivaltiot, jotka olivat olleet EU:n jäsenvaltioita jo pidemmän aikaan.

Sveitsissä eri kantoneissa on hyvin erilainen järjestelmä. Joissain kantoneissa suoran demokratian määrä on erittäin suuri ja toisissa taas järjestelmä on melkein kuin edustuksellisessa demokratiassa. Tutkimuksessa huomattiin, että mitä suurempi suoran demokratian määrä oli kantonissa, sitä paremmin kansalaiset olivat myös perillä politiikasta ja päättämiseen liittyvistä asioista. Kun verrattiin kantonia, jossa kansalaisilla on eniten vaikutusvaltaa suoralla demokratialla (Basel-Landschaft) kantoniin, jossa kansalaisilla on vähiten suoraa vaikutusvaltaa (Geneve), huomattiin poliittisen tietämyksen eron olevan suurin piirtein sama kuin niillä, jotka ovat käyneet vain pakollisen peruskoulutuksen, verrattuna niihin, jotka ovat suorittaneet tutkinnon. Suora demokratia tekee kansalaisista kyvykkäämpiä ja itsevarmempia päättäjiä.

Suora demokratia vaikuttaa kahdella tavalla. Jos puolueet, lobbausryhmät tai hallitus tahtovat voittaa äänestyksen, ne joutuvat tarjoamaan tietoa, miksi ihmisten kannattaa äänestää asian puolesta tai sitä vastaan. Sama koskee myös oppositiota ja esimerkiksi erilaisia yhdistyksiä. Pelkästään ideologisella vasemmisto/oikeisto-akselilla pysyttely ei riitä, vaan poliitikot joutuvat tarjoamaan konkreettisia argumentteja ja tietoa käsillä olevasta kysymyksestä. Suorassa demokratiassa poliitikoille ja puolueille syntyy tarve tarjota kansalle tietoa, mikäli he tahtovat oman näkemyksensä voittavan.

Koska suoran demokratian päätöksenteossa käsiteltävänä ovat yleensä tietyt yksiselitteiset kysymykset, poliitikot eivät voi olla ottamatta näihin asioihin kantaa. Jopa vaikeissa ja poliittisesti tulenaroissa kysymyksissä (kuten NATO-kysymys) poliitikolta odotetaan selvää kyllä tai ei -vastausta, eikä hän voi piilotella puolueohjelman epämääräisten lausekkeiden, kuten ”parempi terveydenhuolto!”, takana. Toisin kuin edustajavaaleissa, suorassa demokratiassa kysymykset ovat tiukasti asiakysymyksiä, minkä vuoksi sekä henkilökohtaisiin ominaisuuksiin käyvät argumentit että imagolla pelaaminen muuttuvat huomattavasti merkityksettömämmiksi. Suorassa demokratia ei ainoastaan lisää tarjotun tiedon määrää, vaan se myös muuttaa sen luonnetta imagotiedosta lähemmäksi faktatietoa.

Kansalaisille suora demokratia luo tarpeen saada tietoa. Mitä enemmän vaikutusvaltaa kansalaisilla on itseään koskevissa asioissa, sitä todennäköisemmin kansalaiset ovat kiinnostuneet näistä asioista. Mitä kiinnostuneempia kansalaiset ovat, sitä enemmän he ottavat asioista selvää. Suorassa demokratiassa kansalaiset oppivat helpommin poliittisia kykyjä. Kampanjoidessaan mielipiteidensä vuoksi ja valmistellessaan aloitteita kansalaisilla on sekä mahdollisuus että tarve oppia politiikan kannalta välttämättömiä perustaitoja; varainhankintaa, tietojen löytämistä, argumentaatiota ja niin edelleen. Edustuksellisessa demokratiassa sekä mahdollisuudet että tarve poliittisten taitojen oppimiselle on pienempi kuin suorassa demokratiassa.

Poliitikot ovat ”vain” ihmisiä

Koska suora demokratia itsessään tekee kansalaisista vastuullisempia ja pätevämpiä, on poliitikkojen kansasta poikkeava erityinen asiantuntija-asema pitkälti pelkkä illuusio, jota puhtaasti edustuksellinen järjestelmä ylläpitää. Edustuksellisessa demokratiassa poliitikoilla on käytännössä monopoli sen suhteen, minkälaisista asioista poliittista keskustelua käydään. Poliitikot voivat ohjata keskustelua ja pitää sen aiheissa, jotka he ovat ennalta päättäneet. Poliitikot ovat asiantuntijoita niin pitkään kuin sekä keskusteluympäristö että keskustelun sisältö on heidän ennakkoon päättämäänsä. Edustuksellisessa demokratiassa ainoa poliitikolta vaadittava ominaisuus on poliitikoinnin hallitseminen. Poliitikkojen asiantuntijuus on nimenomaan siinä, että he tietävät, miten edustetaan, miten poliittista keskustelua hallitaan ja miten varmistetaan valinta seuraavalle kaudelle.

Älyllisiltä ja henkisiltä ominaisuuksiltaan poliitikot eivät eroa millään tavalla kenestä tahansa kansalaisesta. Poliitikot tekevät samanlaisia virheitä kuin muutkin ihmiset, eikä heillä ole mitään muista ihmisistä poikkeavia kykyjä tehdä arvioita edes hallitsemansa maan kannalta tärkeimmistä asioista. Esimerkiksi Jyrki Katainen ei onnistunut laman tullessa antamaan minkäänlaisia ennakoivia arvioita valtion velkatarpeesta, vaan arviot muuttuivat käytännössä reaaliaikaisesti siten, kun valtion tilanne heikkeni. Kyse ei siis ollut mistään arvioinnista, vaan tosiaikaisesta raportoinnista, jonka kuka tahansa riittävät tiedotuskanavat omistava henkilö voi tehdä. Tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista, vaan koko edustuksellisen demokratian historia on täynnä samanlaisia epäonnistumisia. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että poliitikot olisivat jotenkin huonoja ihmisiä. Se tarkoittaa sitä, että he ovat vain ihmisiä.

Tavalliset kansalaiset taas ovat nykyaikana valveutuneempia kuin koskaan. Internet ja kehittyneet yhteydenpitomenetelmät ovat aiheuttaneet sen, että kansalaisilla on käsissään enemmän tietoa kuin koskaan sekä mahdollisuus löytää uutta tietoa muutamalla napin painalluksella. Kännykät, sähköposti, keskustelufoorumit ja sadat erilaiset tavat pitää käytännössä ilmaiseksi yhteyttä mistä tahansa minne tahansa merkitsevät sitä, että poliittinen keskustelu on helpompaa kuin koskaan ja sitä harjoitetaan laajemmin kuin milloinkaan koko ihmiskunnan historian aikana. Blogit ja kotisivut merkitsevät sitä, että kuka tahansa voi milloin tahansa julkaista omia mielipiteitään käytännössä välittömästi ja ilmaiseksi maantieteellisten ja ekonomisten rajojen estämättä. Vaikka joskus olisi ollut totta, että kansalaiset ovat liian valveutumattomia tekemään päätöksiä, ovat asiat muuttuneet radikaalisti.

Älyllisiä ja henkisiä ominaisuuksia tärkeämpää on kuitenkin se, että poliitikot eivät ole moraalisesti millään tavalla keskivertokansalaisen yläpuolella. Yritykset ja eturyhmät pyrkivät saamaan poliitikot laatimaan yrityksien ja eturyhmien kannalta edullisia lakeja. Poliitikoihin kohdistuu valtavat määrät painetta erilaisten lobbausryhmien, rahoittajien ja hyvä veli -verkostojen kautta. Kansan lahjominen ja painostaminen on puolestaan huomattavasti hankalampaa. Sen lisäksi päätöksiä tehdessään kansalaisia suojaavat myös erilaiset oikeudet, kuten vaalisalaisuus, jollaista kansanedustajille ei voida myöntää, koska edustajien päätöksenteon on oltava läpinäkyvää. Kansalaisilla on poliitikkoja suuremmat edellytykset toimia omatuntonsa pohjalta ja he kohtaavat poliitikkoja vähemmän ulkopuolelta tulevaa painostusta. Kansalaisia voidaan pitää suoran demokratian päätöksenteossa ”korruptoimattomina”, ja tämä korruptoimattomuus vaikuttaa myös laajemmin koko järjestelmään.

Suora demokratia nimittäin vähentää korruptiota tekemällä lahjusten antamisesta ja hyvä veli -verkostoista merkityksettömiä. Yrityksellä tai yhdistyksellä ei ole mitään mieltä saunottaa tai lahjoa poliitikkoja saadakseen poliitikon tekemään haluamallaan tavalla, sillä lahjominen ei pysty vähimmissäkään määrin varmistamaan, että asiat kääntyvät yrityksen tai yhdistyksen haluamalla tavalla. Kansa voi milloin tahansa tulla väliin ja ottaa asiat äänestettäväkseen, eikä poliitikoilla ole valtaa päättää siitä, miten kansa tulee äänestämään. Lahjomisesta ja painostuksesta muuttuu yrityksille ja eturyhmille pelkästään kallista uhkapeliä, joka voi epäonnistua koska tahansa kansa päättäessä ottaa asiat omiin käsiinsä.

Lahjonnan tekeminen hyödyttömäksi ei ole ainoa tapa, miten suora demokratia vähentää korruptiota. Suora demokratia antaa kansalle mahdollisuuden päättää itse asioista. Kansanedustajien on nimenomaisesti edustettava kansaa, sillä mikäli kansanedustaja ei tee tätä tehtävää riittävän hyvin, kansa voi ottaa ohjat omiin käsiinsä ja edustaa itse itseään. Edustuksellisessa demokratiassa kansa on sidottu hallituksen ja kansanedustajien tekemiin linjauksiin, mutta ei toisin päin. Suorassa demokratiassa tämä asetelma kääntyy päinvastaiseksi; hallitus ja kansanedustajat sidotaan kansan linjauksiin. Hallitsijoille tulee käytännössä mahdottomaksi säätää lakeja, jotka ovat räikeästi ristiriidassa kansan tahdon kanssa.

Suora demokratia luo kansasta kansalaisia

un-democracy-day

Kuten mikään järjestelmä, myöskään sveitsiläistyyppinen suora demokratia ei ole täydellinen. Siinä on kuitenkin monia elementtejä, jotka korjaavat ja täydentävät puhtaasti edustuksellisen demokratian puutteita. Suora demokratia vie keskustelun pois imagokysymyksistä kohti asiakysymyksiä ja se antaa äänestäjille paremmat keinot arvioida politiikkaa. Tämä luonnollisesti vaikuttaa myös edustajien valinnassa ja yleisesti ottaen suhtautumisessa koko yhteiskuntaan. Suora demokratia myös kitkee korruptiota ja antaa kansalaisille tehokkaat keinot valvoa päättäjiään. Tämä valta on valtaa sanoa, että keisarilla ei ole vaatteita, ja tätä valtaa hallitsijat pelkäävät.

Kaikki kansalle annettu päätösvalta on suoraan pois hallitsijoiden päätösvallasta ja kaikki kansalle annetut vaikutusmahdollisuudet heikentävät hallitsijoiden valta-asemaa. Oman valta-asemansa vuoksi on hallitsijoiden etu vastustaa suoraa demokratiaa. Koska suora demokratia tekee kansalaisista valveutuneempia ja kyvykkäämpiä, merkitsee suoran demokratian vastustaminen myös sitä, että vastustetaan ihmisten kehittymistä valveutuneemmiksi ja kyvykäämmiksi kansalaisiksi.

Kärjistettynä voi sanoa, että vallankäyttäjien ja hallitsijoiden kannalta on parasta, että ihmiset pysyvät tyhminä, heikkoina ja kyvyttöminä päättämään omista asioistaan. Tästä muodostuu kahtiajako ”eliittiin” ja ”rahvaaseen”. Yksi suoran demokratian merkittävimmistä eduista on se, että se rikkoo tätä kahtiajakoa. Eliitillä ei ole enää valtamonopolia ja kaikki yhteiset asiat ovat yhteisesti päätettävissä. Koko ajatus ”eliitistä” menettää merkitystään ihmisten saadessa vallan päättää itse omasta elämästään, omasta yhteiskunnastaan ja omasta kohtalostaan. Kansasta sekä heidän edustajistostaan tulee tasa-arvoisempia ja -vertaisempia. ”Hallitsijan” ja ”hallittavan” roolien sijasta muodostuu yksi rooli, joka on yhteinen kaikille; valveutunut, päätöskykyinen ja itsevarma ihminen – kansalainen sanan varsinaisessa merkityksessä.

Ympärileikkaus uskonnollisista syistä on avuttomien vauvojen rituaalista silpomista

24.9. Yleltä tuli dokumentti koskien poikalasten uskonnollisia ympärileikkauksia. Aihe on tärkeä, koska kyse on yksiselitteisesti lajimme heikoimpien yksilöiden vahingoittamisesta. Lasten rituaalinen silpominen on väärin. Tämän luulisi olevan itsestäänselvyys kaikille, mutta jostain kummallisesta syystä se ei ole sitä, vaan poikavauvojen silpomisen katsotaan olevan edelleen hyväksyttävää, koska juutalaisuus ja islam. Lasten rituaalinen silpominen on vastoin perus- ja ihmisoikeuksia, lääkärin etiikkaa, moraalia ja uskonnonvapautta, minkä lisäksi se on avuttomien vauvojen turhaa, mielivaltaista altistamista kärsimykselle, elämän kestäville vaivoille ja kuolemanvaaralle. Lasten rituaalinen silpominen on pahuutta.

Rituaalinen silpominen on vastoin Suomen perustuslakia. Suomen perustuslain ja kansainvälisten ihmisoikeussopimusten mukaan jokaiselle kuuluu oikeus fyysiseen ja henkiseen koskemattomuuteen. Tämä on oikeus, joka kuuluu jokaiselle ihmisille heidän iästään huolimatta. Perusoikeuksia koskevan hallituksen esityksen mukaan edes vanhempien uskonnonvapaus ei anna oikeutta rikkoa fyysistä koskemattomuutta. Perusoikeuksia koskevan hallituksen esityksen mukaan ”Uskonnonvapaus ei kuitenkaan merkitse, että uskonnon ja omantunnon vapauteen vedoten voitaisiin harjoittaa toimia, jotka loukkaavat ihmisarvoa tai muita perusoikeuksia tai ovat oikeusjärjestyksen perusteiden vastaisia. Säännös ei siten voi esimerkiksi oikeuttaa missään olosuhteissa ihmissyksilöiden silpomista.” Suomen lain mukaan uskonnonvapaus tarkoittaa, että saa uskoa mitä tahtoo. Se ei tarkoita, että saa silpoa oman lapsensa, koska sattuu uskomaan sen olevan tarpeellista.

Poikalasten ympärileikkaus ei ole yhtä vaarallista kuin tyttölasten silpominen, mutta se ei ole missään tapauksessa vaaratontakaan. Ympärileikkaus ei edistä terveyttä, mutta siitä voi seurata vanhemmalla iällä monia haittoja, kuten seksuaalisia ongelmia ja esimerkiksi kivuliaita erektioita. Esinahka on myös siittimen herkin osa, ja kun se leikataan pois suojaamasta terskaa, terskan pinta kovettuu ja menettää herkkyyttään. Jos ympärileikkaus tehdään muusta kuin lääketieteellisestä syystä, kyse on aina terveen kudoksen turhasta silpomisesta, joka ei ole milloinkaan riskitöntä. Norjassa ympärileikkaus on esimerkiksi johtanut kuolemaan. Suomen lääkäriliiton mukaan lapsen altistaminen  riskejä sisältävään toimenpiteeseen, josta ei koidu terveydellistä hyötyä, on vastoin lääkärin etiikkaa sekä ihmis- ja perusoikeuksia. Vaikka riskit ovat pieniä, se ei tarkoita, etteikö niitä riskejä ole, ja on täysin epäinhimillistä altistaa lapset turhille riskeille ja jopa kuolemanvaaralle ilman mitään hyötyä.

Vaikka rituaalinen ympärileikkaus ei ole missään tapauksessa vaaratonta, se olisi väärin myös siinä tapauksessa, että se olisi. Kuvitellaan, että erikoiseen uskonnolliseen lahkoon syntyy lapsi. Lahkon rituaaleihin ja uskomuksiin kuuluu, että jokaiselle lapselle on polttomerkittävä puudutuksessa takapuoleen krusifiksi. Polttomerkintä ei aiheuta vaaraa tai puudutuksen vuoksi kipuakaan. Tästä huolimatta lapsi on vastoin hänen omaa tahtoaan merkitty ikuisiksi ajoiksi tuon uskonlahkon jäseneksi ilman, että hän voi koskaan sanoa asiaan mitään. Rituaalisessa ympärileikkauksessa on kyse samasta asiasta; lapsi merkitään silpomalla osaksi uskonnollista yhteisöä, johon hän ei välttämättä tahdo kuulua enää tultuaan täysi-ikäiseksi. Tämä on suoraan vastoin lapsen uskonnonvapautta olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Ei ole mitään syytä, miksi muslimi- tai juutalaisperheeseen syntynyt lapsi tahtoisi olla muslimi tai juutalainen koko elämänsä ajan. Vaikka vanhemmilla on oikeus kasvattaa lapsensa, lapsella on oltava oikeus tehdä elämäänsä koskevia päätöksiä sen jälkeen, kun hän tulee täysivaltaiseksi kansalaiseksi. Uskonnollinen merkkaaminen rituaalisella silpomisella riistää tämän oikeuden. Luonnollisesti kenellä tahansa tulee olla oikeus ympärileikkauttaa itsensä, kun hän on täysi-ikäinen, mutta kenelläkään ei tule olla oikeutta silpoa ketään toista vain sen takia, että hän sattuu uskomaan näin.

Suomen perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin kuuluu yhdenvertaisuus lain edessä. Tämä on kaiken oikeudenmukaisen lainkäytön ja koko oikeusvaltion ydin. Yhdenvertaisuus tarkoittaa, että ihmisiä ei saa erotella esimerkiksi sukupuolen perusteella. Kaiken logiikan mukaan tästä seuraa se, että koska tyttölasten sukupuolielimiä ei saa arpeuttaa uskonnon varjolla, myös poikalapset nauttisivat tästä samasta oikeudesta. Jostain täysin järkijättöisestä syystä tämä kuitenkin unohdetaan, vaikka poikalapset ovat täysin samalla tavalla avuttomia ja viattomia kuin tyttölapsetkin. Sen lisäksi, että poikalasten rituaalisen silpomisen salliminen rikkoo lapsen fyysistä ja henkistä koskemattomuutta ja uskonnonvapautta vastaan, se rapauttaa myös koko oikeusjärjestelmän olennaisinta piirrettä, eli lain yhdenvertaisuutta ja kaikkien ihmisten tasa-arvoa oikeuden edessä.

Rituaalisen silpomisen sallimista perustellaan usein sillä, että jos silpominen ei ole sallittua, sitä tehdään huonommissa olosuhteissa salaa. Esimerkiksi RKP:n ministeri Anna-Maja Henriksson kannattaa silpomisen sallimista peusteella, että tällöin silpominen tapahtuisi paremmissa oloissa. Henrikssonin logiikka tietysti pissii kintuille kuin marakatti, jolle on juotettu puoli pulloa Sisua. Logiikkaa voidaan verrata siihen, että koska lasten hyväksikäyttöä ja raiskaamista kuitenkin tapahtuu, on järkevää säätää se lailla sallituksi, jotta pedofilia tapahtuisi turvallisissa olosuhteissa. Henriksson tekee virheen, että hän olettaa ympärileikkauksen samanlaiseksi asiaksi kuin huumeidenkäytön – koska heroiinia kuitenkin tykitetään suoneen, on järkevää jakaa narkkareille puhtaita piikkejä haittojen minimoimiseksi. Ero huumeidenkäytön ja rituaalisen silpomisen välillä on kuitenkin kuin yöllä ja päivällä. Huumeidenkäyttö vahingoittaa vain käyttäjää itseään. Rituaalinen silpominen vahingoittaa sitä, jota silvotaan, ei silpojaa. Poikalasten rituaalista silpomista ei pidä sallia sen vuoksi, että sitä tehdään joka tapauksessa, samoin kuin pahoinpitelyä ei pidä sallia siksi, että nakkikioskijonossa kuitenkin tapellaan.

Lapset ovat kirjaimellisesti koko lajimme tulevaisuus. Lasten silpominen tarkoittaa oman lajin tulevaisuuden avuttoman ja puolustuskyvyttömän edustajan silpomista. Jokainen vauvan sukupuolielimiin tehty viilto arpeuttaa vauvan ruumiin ja sielun lisäksi koko lajiamme. Ihmisoikeudet kuuluvat kaikille ja on yhteiskunnan tehtävänä suojata niitä ennen kaikkea kaikista heikoimmilta, kuten puolustuskyvyttömiltä vauvoilta. Yhteiskunta, joka oikeuttaa lasten sukupuolielimien silpomisen uskonnon varjolla, on vakavasti mielisairas yhteiskunta. Yhtäkään lasta ei saa uhrata yhdenkään jumalan verenhimon alttarilla.

circumcision

PS. Tässä on linkki videoon, jossa puolustuskyvyttömälle vauvalle suoritetaan ympärileikkaus. Jotkut ihmiset uskovat ihan oikeasti, että tämä on se, mitä Jumala tahtoo. Vielä pahempaa on se, että jotkut, jotka eivät edes usko tuohon Jumalaan, ovat sitä mieltä, että näin saa tehdä.

Kasettimaksu on tuottajilta ja kuluttajilta perittävä salavero tekijänoikeusjärjestöjen hyväksi

Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen johtama kulttuuriministeriö harkitsee niin sanotun kasettimaksun laajentamista koskemaan monia uusia talennusmuotoja, kuten esimerkiksi tietokoneita, maksullisia Internet-tallennuspalveluja ja jopa tulostimia. Ministerin mukaan ehdotuksen pointtina on, että ”työstä on saatava korvaus”. No, emmeköhän me kaikki ole samaa mieltä tästä asiasta. Arhinmäen ministeriön suunnitelmassa on kuitenkin tietysti vakavia puutteita, jotka osoittavat, että asiaa ei ole mietitty ihan loppuun saakka. Ensinnäkin kasettimaksu antaa tekijänoikeusjärjestöille verottamista vastaavan oikeuden.

Käytännössä kasettimaksu tarkoittaa sitä, että jokaisesta ostetusta tyhjästä CD- tai DVD-levystä, tietokoneesta, muistitikusta, äänikirjasta tai muusta vastaavasta välineestä, jolla voi tallentaa, maksetaan Teostolle, Gramexille ja/tai muulle vastaavalle tekijänoikeusjärjestölle korvaus. Maksu piilotetaan tuotteen hintaan, eikä maksua voi mitenkään ohittaa. Kyse on vastaavasta asiasta kuin tuotteen hintaan lisätty arvonlisävero, paitsi että tulot tästä maksusta eivät mene valtiolle, vaan tekijänoikeusjärjestöille. Käytännössä kasettimaksu siis antaa tekijänoikeusjärjestöille oikeuden verottaa tiettyjä tuotteita.

Suomen perustuslain mukaan merkittävä kansalaisten oikeuksiin ja vapauksiin puuttuva vallankäyttö kuuluu yksinomaan julkiselle vallalle. Verottaminen on tällaista merkittävää vallankäyttöä, minkä vuoksi oikeus verottamiseen on rajattu tarkasti kuuluvaksi vain julkiselle vallalle. Vain julkinen valta voi oikeudellisesti verottaa ihmistä vastoin hänen tahtoaan. Käytännön vaikutuksilta kasettimaksussa on kyse perustuslain vastaisesta verosta.

Perustuslaillisen kyseenalaisuuden vuoksi myös kasettimaksun peruspuoltoargumentti ”työstä on saatava korvaus” kusee. Lähellekään kaikki muusikot, kirjailijat, sanoittajat tai muut sisällöntuottajat eivät kuulu tekijänoikeusjärjestöihin. Tällöin he eivät hyödy mitään tekijänoikeusjärjestöjen kasettimaksuista. Itse asiassa näille tekijänoikeusjärjestöihin kuulumattomille kulttuurintuottajille kasettimaksusta on yksipuolisesti vain haittaa.

Jos esimerkiksi levyn säveltänyt rokkari päättää julkaista levynsä omakustanteena, joutuu hän maksamaan hyvitysmaksua jokaisesta tyhjästä CD:stä, jolle hän aikoo painattaa levynsä myyntiä varten. Muusikko siis joutuu maksamaan tekijänoikeusjärjestöille saamatta siitä vastineeksi itselleen mitään hyödyllistä. Kasettimaksussa rahastetaan tekijänoikeusjärjestöön kuulumattomilta muusikoilta tekijänoikeusjärjestöjen jäsenten ja suurten levy-yhtiöiden hyväksi. Kasettimaksu ei tarkoita sitä, että työstä saa maksun, vaan sitä, että jotkut joutuvat maksamaan omalla työllään toisten työstä, koska valtio ja tekijänoikeusjärjestöt yksipuolisesti ovat näin päättäneet. Hyvitysmaksu on tulonsiirto kuluttajilta ja tuottajilta tekijänoikeusjärjestöille. Eikä kyse ole mistään pienestä tulonsiirrosta.

Oletetaan yksinkertaisuuden vuoksi, että kasettimaksu olisi vain euron per tietokone, printteri, levy tai muu tuote riippumatta tuotteen hinnasta. Euro per tietokone ei kuulosta itsessään paljolta. Tietokoneita on kuitenkin Suomessa enemmän kuin ihmisiä, kuten myös kännyköitä, eikä ole vielä mitään merkkejä, että tämä tietoyhteiskunnallinen kehitys olisi pysähtymässä. Elektroniikkaa ja viihdettä vähänkään enemmän kuluttavan perusperheen kohdalla hyvitysmaksu voi nousta helposti satoihin euroihin vuodessa. Huolimatta Paavo Arhinmäen vähättelystä, että kyse olisi lähinnä symbolisesta asiasta, hyvitysmaksussa on kyse todellisuudessa miljoonien eurojen suuruisesta tulonsiirrosta kuluttajilta ja kulttuurintuottajilta tekijänoikeusjärjestöille.

Kasettimaksu on käytännössä sama kuin perustuslain vastainen verotus. Kasettimaksu ei myöskään hyödytä lähellekään kaikkia kulttuurintuottajia, vaan ainoastaan niitä, jotka ovat tekijänoikeusjärjestöjen jäseniä. Muille tuottajille ja kuluttajille kasettimaksusta on haittaa. Kasettimaksu pakottaa kaikki kulttuurintuottajat ja -kuluttajat tukemaan tekijänoikeusjärjestöjä riippumatta heidän omista haluistaan. Se ei anna artistille lisää valtaa päättää oman teoksensa kohtalosta, vaan sen sijaan se vähentää tätä valtaa tekijänoikeusjärjestöjen hyväksi. Kasettimaksusta pitäisi luopua sen sijaan, että sitä laajennetaan.

Tietokoneiden ja älypuhelinten avulla on mahdollista lukea esimerkiksi näinkin laadukasta blogia, joten minulle kuuluu automaattisesti osa jokaisesta myydystä tietokoneesta tai kännykästä. Vai mitä, Arhinmäki?

Vapaus kuolla

Vihreiden puoluekokous päätti hyväksyä eutanasian osaksi Vihreiden periaateohjelmaa. Tämä oli hieno veto, sillä Vihreiden temppu herätti aiheesta laajan keskustelun. Aihe on myös äärimmäisen tärkeä, koska se koskee ihmisen perustavanlaatuisinta ihmisoikeutta, oikeutta elämään, joka on kaikkien muiden ihmisoikeuksien välttämätön pohja. Luonnollisesti Suomen etulinjan moraalinvartijat, Kristillisdemokraattien sisäministeri Päivi Räsänen ja Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini, olivat välittömästi tuomitsemassa Vihreiden linjausta, koska kukapa nyt osaisi omasta elämästään päättää heitä paremmin.

Päivi Räsäsen mukaan tilastot osoittavat, että merkittävin syy eutanasian suorittamiseen ovat yksinäisyys ja pelko joutua riippuvaiseksi muiden avusta. Päivi Räsänen ei kuitenkaan anna väitteelleen mitään lähdettä. Väite on myös outo, sillä Hollannin eutanasialait ovat hyvin tiukat. Hollannissa eutanasia voidaan suorittaa vain, mikäli KAIKKI seuraavista edellytyksistä täyttyvät: 1) Potilaan kärsimys on kestämätöntä vailla mahdollisuuksia parantumiseen. 2) Potilaan pyynnön on oltava vapaaehtoinen, eikä se saa muuttua ajan myötä. Pyyntöä ei voida pätevästi esittää, jos potilas on muiden vaikutuksen alaisuudessa, psykologisesti sairas tai huumattuna. 3) Potilaan tulee olla täysin tietoinen tilastaan, parantumismahdollisuuksista ja vaihtoehdoista. 4) Vähintään yhden toisen itsenäisen lääkärin on vahvistettava yllä olevat vaatimukset. Räsänen taitaa säveltää pikkuisen omiaan.

Vaihtoehtona eutanasialle ehdotetaan saattohoitoa. Mikäli jokaiselle parantumattomasti sairaalle, jatkuvasti sanoinkuvaamattomista ja kasvavista kivuista kärsivälle ihmiselle voitaisiin taata saattohoito, joka varmistaa hänelle kivuttoman ja ihmisarvoisen loppuelämän, tämä saattaisi olla validi argumentti. Se ei kuitenkaan ole yksinkertaisesti nykyisen lääketieteellisen ymmärryksen puitteissa mahdollista. Ideaali saattohoito ei ole yksinkertaisesti mahdollista kaikille. Saattohoitoargumentti myös sivuuttaa kokonaan kysymyksen kärsivän ihmisen omasta tahdosta ja ottaa valinnan elämästä ja kuolemasta pois ihmiseltä itseltään.

Timo Soinin mukaan ”Vihreät ottivat asiakseen leikkiä elämän ja kuoleman herraa” ryhtyessään kannattamaan eutanasian laillistamista. Koska Soini on katolisen hurmoksen sokaisema hihhuli, on hänen väitteidensä epäjohdonmukaisuuden osoittaminen yhtä hankalaa ja moraalisesti ylevää kuin kiusata kehitysvammaista, mutta teenpä sen silti. Eutanasian kieltäminen ja ihmisen pakottaminen elämään kärsimyksessä vastoin hänen omaa tahtoaan on pahempaa elämän ja kuoleman herran leikkimistä kuin eutanasian salliminen. Tämä sen vuoksi, että eutanasian salliminen edistää ihmisen oikeutta päättää omasta elämästään, mutta se ei pakota ketään tapattamaan itseään. Eutanasian kieltäminen taas tuomitsee parantumattomasti sairaita jatkuvaan, määräämättömän pitkään tuskaan vastoin ihmisen omaa tahtoa.

Eutanasia edellyttää kärsivän ihmisen omaa tahtoa. Mikäli ihminen ei itse halua aktiivisesti kuolla, kyse ei ole eutanasiasta, vaan murhasta. Tämän vuoksi eutanasia ei ole sitä, että sairaat ikään kuin ”siivottaisiin” pois yhteiskunnasta. Eutanasiassa on kyse siitä, että ihminen, joka kärsii sairauden tai vamman tuottamasta kohtuuttomasta kärsimyksestä, jota ei voida poistaa, saa oikeuden valita itse, tahtooko hän kärsiä elämänsä loppuun saakka vai ei. Sana ”eutanasia” tulee kreikasta. Suomeksi se tarkoittaa ”hyvää kuolemaa”. Eutanasia perustuu ajatukselle, että ihmisellä on oikeus hyvän ja ihmisarvoisen elämän lisäksi hyvään ja ihmisarvoiseen kuolemaan.

Koska valinnanvapaus on eutanasiassa olennaista, eutanasiaa ei voida suorittaa kevein perustein. Eutanasian suorittaminen edellyttää, että sitä vaativa ihminen on täysissä mielen ja sielun voimissa. Tämän vuoksi oikeutettua eutanasiaa ei voi suorittaa esimerkiksi masentuneille, joilla itse taudin yksi yleisistä oireista on itsetuhoisuus ja elämänhaluttomuus, tai hulluille, jotka luulevat olevansa olemassaolollaan maailmankaikkeutta uhkaavia avaruuslordi Grimaldeja yhdeksännestätoista ulottuvuudesta. Ihminen kuitenkin voi kärsiä vakavista taudeista tai vammoista, jotka johtavat kuolemaan tai aiheuttavat ihmisarvoa alentavaa rappeutumista tai kärsimystä ilman, että ihmisen oma todellisuudenkäsitys häiriintyy.

euthanasia

Yksi kansainvälisten ihmisoikeussopimusten perustavanlaatuisimmista oikeuksista on oikeus elämään ja ihmisarvoiseen kohteluun. Huomionarvoista on nimenomaan sana ”oikeus”. Elämä ei ole velvollisuus, jota voidaan edellyttää keneltäkään vastoin tämän tahtoa. Oikeus päättää omasta elämästä on jokaisen ehdoton oikeus. Toinen olennainen oikeus on oikeus ihmisarvoiseen elämään. Mikäli ihmisen elämä ei ole enää ihmisarvoista, eikä ihmisarvon palauttaminen ole enää käytännössä mahdollista, jokainen hetki, jonka ihminen joutuu olemaan elossa, heikentää hänen elämänsä laatua kokonaisuutena. Ihmisen pakottaminen vastoin hänen tahtoaan elämään tuskassa ja kärsimyksessä ei ole ihmisarvoista kohtelua. Sitä pahemmanlaatuista totalitarismia ei olekaan kuin totalitarismi, joka ei anna ihmisen edes kuolla.

Mikäli eläin kärsii suunnattomista kivuista ja tekee kuolemaa, on moraalikäsityksemme mukaista, että eläin päästetään turhista tuskistaan. Jos ihminen kärsii suunnattomista kivuista ja tekee kuolemaa, tämä sama moraali ei enää pädekään siitä huolimatta, että ihminen on oman lajimme edustaja ja pystyy ilmaisemaan oman tahtonsa, toisin kuin koira. Eutanasian kieltäminen sitä tahtovilta ihmisiltä on oman lajimme edustajien kohtelemista huonommin kuin kohtelemme koiria. Asiaa voidaan verrata poikavauvoille uskonnollisista syistä tehtyyn sukupuolielimen silpomiseen. Suomessa on laitonta typistää koirien korvat tai häntä, mutta laillista typistää poikalapsen penis. Eutanasian kieltäminen perustuu täysin samoille ajatuksille kuin poikalapsen peniksen rituaalinen arpeuttaminen; mielivaltaisiin uskonnollisiin tai arvollisiin näkemyksiin, joita kaikki eivät jaa. On puhtaasti julmaa ja epäinhimillistä tuomita ihminen turhaan kärsimykseen vastoin hänen omaa tahtoaan. Sitä ei tehtäisi edes koirille.

Eutanasiakeskustelussa on kyse kaikista olennaisimmista asioista; inhimillisyydestä, ihmisarvoisesta kohtelusta, ihmisoikeuksista ja vapaudesta. Ihmiset kärsivät tällä nimenomaisella hetkelläkin parantumattomista taudeista, joiden vuoksi heidän koko jäljellä oleva elämänsä on pelkkää helvettiä. Heidän elämässään ei tule enää koskaan olemaan mitään muuta kuin tuskaa. Eutanasian kieltäminen tuomitsee heidät loputtomaan kärsimykseen, josta he eivät voi paeta, ja joka täyttää kirjaimellisesti jokaisen tulevan hetken heidän elämästään. Parkinsonin taudista kärsivä eläkkeelle siirtynyt europarlamentaarikko Esko Seppänen vetoaa; ”Parantumattomasti sairaana ja kipuihin riutuvana kansalaisena minä vaadin saada yhteiskunnalta kemiallista kuolemisapua. […] Minä en halua mihinkään esikartanoon. Minä haluan tehdä päätöksen minun elämästäni itse.” Millä oikeudella Timo Soini, Päivi Räsänen, valtio tai kukaan muu sanoo hänelle, että hänen on pakko kärsiä?

Kannabiksen kieltolaki on eduksi järjestäytyneelle rikollisuudelle, mutta se ei vähennä käyttöä

Yksi typerimmistä ja haitallisimmista kansainvälisesti sekä kansallisesti Suomessa toteutettavista poliittisista järjestelmistä on kannabiksen kieltolaki. Lakia perustellaan pyrkimyksillä vähentää huumausaineiden käyttöä ja kansainvälistä huumerikollisuutta. Kieltolaki epäonnistuu näissä pyrkimyksissään täydellisesti. Käyttöön sillä ei ole juuri mitään vaikutusta, mutta järjestäytyneelle rikollisuudelle se tarjoaa täydellisen tavan luoda resursseja tyhjästä.

Se, miten tiukkoja kannabista koskevat lait ovat, ei juurikaan kiinnosta kannabiksen käyttäjiä itseään. Britanniassa kannabis siirrettiin C-luokan huumeesta B-luokan huumeeksi, mikä merkitsee sitä, että kannabista koskevat rangaistukset kovenivat. Pelkästä kannabiksen hallussapidosta voi saada Britanniassa viisi vuotta linnaa. Britannialaiset uutistoimistot Newsweek ja 1Xtra News tekivät kannabiksen käyttäjille kyselytutkimuksen, jossa kysyttiin, miten kannabista koskevien lakien huomattava tiukentaminen vaikuttaa heidän kannabiksen käyttöönsä. 2 494 vastanneesta kannabiksen käyttäjästä 2 229 sanoivat, että lakien kiristäminen ei vaikuta heidän kannabiksen käyttöönsä. Ainoastaan 102 ihmistä sanoivat lakien kiristämisen saavan heidät vähentämään kannabiksen käyttöä.

Yhdysvalloissa käytetään noin 7 miljardia dollaria vuodessa kannabikseen liittyviin pidätyksiin ja syyttämisiin. Tästä huolimatta kannabiksen saatavuus ei näyttäisi osoittavan merkkejä vähentymisestä. Liittovaltion rahoittaman Monitoring the Future Surveyn tilastojen mukaan 85,6% Yhdysvaltain 12-luokkalaisista katsoi pystyvänsä hankkimaan kannabista joko suhteellisen helposti tai hyvin helposti. Lukua alettiin mitata vuonna 1975, eikä luku ole käytännössä muuttunut miksikään niinä kolmena vuosikymmenenä, joiden aikana kyselyä on toimitettu. Luku ei ole kertaakaan ollut alle 82%. Huolimatta miljardeista verodollareista, joita Yhdysvaltain huumeidenvastaiseen sotaan käytetään, ei sillä ole vaikutusta siihen, saavatko nuoret halutessaan kannabista käsiinsä vai eivät.

Myös kansainvälinen vertailu antaa samanlaista osviittaa. United Nations Office on Drugs and Crimen julkaiseman vuoden 2006 World Drug Reportin mukaan 12,6% Yhdysvaltain kansalaisista käyttää kannabista vuosittain. Vastaava luku on Alankomaissa ainoastaan 6,3%, vaikka kannabista voi polttaa Hollannissa laillisesti. Huumeiden vastaisesta sodastaan tunnetussa USA:ssa kannabista käytetään siis suhteessa noin kaksi kertaa se määrä, mitä Hollannissa, jossa kannabis on dekriminalisoitu. Myös esimerkiksi Britanniassa, Ranskassa ja Sveitsissä kannabiksen käyttö on yleisempää kuin Alankomaissa.

Kannabiksen laillisuus tai laittomuus ei vaikuta juurikaan siihen, miten paljon kannabista käytetään. Myös ylikansalliset järjestöt ovat joutuneet myöntämään tämän saman asian. YK:n akreditoiman Beckley-säätiön kansallinen kannabiskomitea julkaisi raportin YK:n huumausainepolitiikan arvioinnin pohjaksi. Raportin mukaan sillä, onko kannabispolitiikka vapaamielistä vai tiukkaa, ei ole juurikaan vaikutusta kannabiksen käyttöön tai kysyntään. Tiedemiesten, tutkijoiden ja asiantuntijoiden koostaman raportin mukaan suuri osa kannabiksen haitoista liittyy suoraan kieltolakiin ja siitä seuraaviin sosiaalisiin ongelmiin. Raportti kehottaakin tutkimaan kieltolaille vaihtoehtoja, kuten kannabiksen laillistamista ja verottamista.

YK:n lisäksi myös EU:n piiristä on alkanut herätä huomiota kieltolain toimimattomuutta kohtaan. EU:n komission raportin A report on Global Illicit Drugs Markets 1998-2007 johtopäätökset ovat yhdenmukaisia kansallisen kannabiskomitean raportin kanssa. EU:n komission raportin mukaan huumeiden kieltolaeilla on paljon erilaisia negatiivisia, ennalta-arvaamattomia seurauksia. Raportti muun muassa toteaa, että kannabiksen hallussapidon kriminalisointi ei ole juuri vähentänyt kannabiksen käyttöä, mutta sillä on ollut suuri negatiivinen vaikutus kannabiksen hallussapidosta kiinni jääneiden työllisyyteen. ”Lyhyesti sanottuna kieltolaki on aiheuttanut valtavasti vahinkoa, mutta vain vähän, jos lainkaan, hyvää” raportissa kiteytetään.

Kieltolain yksiselitteisin ja ilmiselvin negatiivinen seuraus on luonnollisesti sen tuoma valtava taloudellinen vahinko ilman juuri minkäänlaista vaikutusta kannabiksen käyttöön. Jos laki ei toimi, silloin siihen käytetyt varat menevät hukkaan. Laki kuormittaa oikeuslaitoksia oikeudenkäynneillä ja syyttämisillä, minkä lisäksi lain valvominen vaatii valtavasti poliisien resursseja. Valvonta ei myöskään ole erityisen tehokasta, eikä siihen ole juuri mitään järkeviä keinoja. Helsingin poliisin huumeyksikön johtajan Jari Aarnion mukaan nyrkkisääntönä voidaan pitää, että erilaisten valvontatoimien avulla jakelussa olevasta kannabiksesta saadaan poistettua noin 5 prosenttia. Tehottomuus, oikeuslaitoksen kuormittaminen ja poliisin resurssien kuluminen hukkaan ovat kuitenkin vain osatotuus kieltolain negatiivisista seurauksista, eivätkä ne juurikaan kerro mitään kieltolain suurimmasta haitasta. Kannabiksen kieltolaki nimittäin lisää suoraan järjestäytyneen rikollisuuden tuloja.

Kannabiksen tuottaminen on äärimmäisen helppoa ja verrattuna synteettisiin huumeisiin käytännössä ilmaista. Kannabista kuvaillaan monesti rikkaruohoksi, ja toisin kuin synteettiset huumeet, kuten amfetamiini tai LSD, se ei vaadi juuri minkäänlaista todellista materiaalista panostusta. Kannabista voi valmistaa kuka tahansa miten paljon hyvänsä vailla suurempaa kemiallista osaamista tai laboratoriota. Esimerkiksi lowryder-lajike kasvaa vaikka ämpärissä olohuoneen nurkassa. Tästä johtuu, että kannabiksen hinta ei ole todellisuudessa erityisen suuri. Kannabiksen nykyinen hinta perustuu suurelta osalta siihen, että kannabis on laitonta.

Yli 500 ekonomia, joihin kuuluvat Nobel-palkitut Milton Friedman, George Akerlof ja Vernon L. Smith ovat esittäneet, että kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan kannabiksen hinta nousee, koska sen tarjonta tippuu, mutta sen kysyntä ei laske. Kuten vertailut, kyselyt ja kansainväliset tutkimukset ovat osoittaneet, kieltolaki ei vähennä kysyntää. Laki kuitenkin laskee tarjontaa tekemällä viljelystä riskialttiimpaa. Kieltolaki siis nostaa kannabiksen hintaa. Tämä puolestaan aiheuttaa suoraan sitä, että kannabiksesta tulee kieltolain ansiosta järjestäytyneelle rikollisuudelle arvokkaampaa kuin se todellisuudessa on. Kannabiksen kieltolaki merkitsee kirjaimellisesti sitä, että järjestäytynyt rikollisuus voi kasvattaa rahaa puskassa. Tästä johtuen Friedman, Akerlof, Smith ja muut 500 ekonomia ovatkin allekirjoittaneet vetoomuksen kontrolloiduista marketeista kieltolain sijaan. Näkemys ei rajoitu ainoastaan vetoomuksen allekirjoittaneisiin ekonomisteihin, vaan tutkimuksien mukaan kieltolain taloudellisesta haitallisuudesta alkaa olla ekonomien piirissä konsensus.

Kieltolaki ei vähennä kannabiksen käyttöä, eivätkä poliisit pysty sen turvin saamaan juuri mitään aikaiseksi. Laki ei siis täytä niitä tavoitteita, joita varten se on tehty. Se kuitenkin toimii näiden tavoitteiden vastaisesti antamalla järjestäytyneelle rikollisuudelle äärimmäisen helpon ja yksinkertaisen tavan hankkia rahaa. Kannabiksen kieltolaissa on kyse siitä, että yhteiskunnan resursseja käytetään, jotta järjestäytynyt rikollisuus voisi myydä huumeita kalliimmalla kuin niiden arvo on. Laki, joka ei toimi, johon kuluu rahaa ja joka vielä kaiken lisäksi tekee järjestäytyneestä rikollisuudesta helpompaa ja kannattavampaa, on typerä laki. On typerää, jos typeriä lakeja ei kumota.


Kannabiksen laillistaminen suojelee lapsia

Uuden tutkimuksen mukaan säännöllinen kannabiksen käyttö alle 18-vuotiaana pienentää älykkyysosamäärää. Saman tutkimuksen mukaan kannabiksen käyttö on kuitenkin turvallista yli 18-vuotiaalle. Sinällään tutkimuksen ei pitäisi yllättää ketään, sillä kehittyvien aivojen huumaaminen on kaikella maalaisjärjellä tyhmää, mutta toisaalta kannabiksella ei ole huomattu olevan juurikaan muuta haittaa aikuisille kuin se, että tekee mieli syödä suklaakakkua, vaikka lähi-Lidl on jo mennyt kiinni. Käytännössä tämä uusi tutkimus tukee siis suoraan kannabiksen laillistamista ajavien tahojen teesejä ja todistaa yhden heidän olennaisimmista pointeistaan; kannabis tulee laillistaa, jotta sitä voidaan kontrolloida yhteiskunnallisesti ja lapsia voidan suojella siltä.

Laillistaminen ei tarkoita sitä, että kannabiksen saatavuus muuttuisi vapaaksi. Päinvastoin: kannabiksen saatavuus on tällä hetkellä täysin vapaata ja laillistamalla kannabis otettaisiin juridisen kontrollin alaiseksi. Alkoholi on Suomessa laillista, mutta sitä ei tarjota vapaasti kaikille, vaan sen saatavuutta säännellään tiukasti valtiomonopolein, verotuksin, kaavoituspäätöksin ja saatavuuden rajoittamisella nuorille. Laittomia asioita julkinen valta ei taas voi kontrolloida juuri mitenkään. Sen keinot rajoittuvat puhtaasti rankaisemiseen, mikä on yksi olennaisista syistä, miksi kieltolaki ei toiminut alkoholinkaan kohdalla.

Kun kannabis on laitonta, mikään taho ei valvo tai säätele sen markkinoita edes teoriassa. Kyse on villistä lännestä, jossa mikään muu sääntö ei päde kuin se, että kannabiskaupan tulee tapahtua viranomaisilta salassa. Kannabiksen myyminen täysikäiselle on samalla tavalla kielettyä kuin aineen myyminen alaikäiselle. Se, myydäänkö ainetta täysikäiselle vai alaikäiselle on yhdentekevää kannabiksen ollessa laitonta, sillä molemmissa tapauksissa suoritetaan rikos joka tapauksessa. Laittomalle myyjälle on taloudellisesti ja juridisesti ihan sama, kenelle hän kannabista myy, oli ostajana sitten yläasteikäinen napero tai täysi-ikäinen, omasta ruumiistaan päättävä aikuinen.

Lailliselle myyjälle asia ei olisi yhdentekevää, vaan laillistetun myyjän tulisi miettiä elinkeinoaan ja sitä, että hän ei riko hänelle asetettuja sääntöjä. Laillinen bisnes joutuu noudattamaan lakia, laiton bisnes ei. Kyse on siis samasta asiasta kuin minkä vuoksi Alkoissa tarkistetaan ostajan ikä. Jos kannabiksen jakelu olisi laillista ja siten valtion kontrollissa, tulisi myyjien varmistua siitä, että he eivät jakele kannabista alaikäisille, eli sille osalle väestöstä, jolle kannabis on haitallista.

Tutkimukset, kyselyt ja tilastot ovat osoittaneet, että kannabiksen kriminalisointi ei vähennä aineen saatavuutta tai sen kysyntää. Nuoret saavat kannabista haltuunsa jopa helpommin kuin alkoholia, sillä mikään laki tai viranomainen ei valvo kannabiskauppaa. Itse asiassa kannabiksen laittomuus jopa kannustaa aineen myymiseen, koska ollessaan laitonta kannabiksen hinta nousee paljon sen todellista arvoa korkeammaksi. Laittoman kannabiksen grammahinta voi liikkua samoissa lukemissa kuin kullan grammahinta, mutta toisin kuin kulta, kannabis kasvaa pusikossa. Koska kannabis on laitonta, sitä kannattaa myydä.

Kannabiksen laillistaminen myös mahdollistaisi kannabiksen laadun kontrollin, eli jälleen suora vertaus siihen, miksi viina on laillista. Jos Tenu-Taneli menee ostamaan pullon viinaa pimeältä trokarilta, hänellä ei ole mitään keinoa varmistua aineen turvallisuudesta, vaan on hyvin mahdollista, että hyvän kännin lisäksi hän tulee sokeaksi tai kuolee. Sama kannabiksen kanssa, paitsi toki pahimmillaankaan siitä ei sokeudu tai kuole. Katukaupassa kannabikseen saatetaan lisätä painon kasvattamiseksi esimerkiksi hiuslakkaa tai muuta helposti hankittavaa, mutta esimerkiksi keuhkoille haitallista ainetta. Käytännössä monet kannabiksen terveyshaitoista johtuvat suoraan kannabiksen laittomuudesta ja noita haittoja voitaisiin minimoida, mikäli rankaisemisen sijasta lainsäädännössä pyrittäisiin turvallisuuteen.

Eräät kannabiksen olennaisimmat vaikuttavat aineet ovat THC ja CBD. THC on se osa, joka aiheuttaa ns. pilven. CBD puolestaan sisältää antipsykoottisia ominaisuuksia ja kontrolloi THC:tä siten, että se ei ”mene yli”. Jos kannabiksessa on runsaasti THC:tä, mutta ei juuri lainkaan CBD:tä, voi siitä seurata herkemmille ihmisille henkisiä ongelmia. Jos valtio laillistaisi kannabiksen, se voisi kontrolloida aineen kannabinoiditasoja ja varmistaa käyttäjien turvallisuuden. Kun kannabis on laitonta, kasvissa voi olla mitä aineita tahansa, eikä mikään taho valvo sen laatua. Koska kannabis on joka tapauksessa osa päihdekulttuuriamme, halusimme tai emme ja oli se laillista tai ei, olisi ehdottoman järkevää pyrkiä haittojen minimointiin moraalisen hysterian sijasta.

Päättäjät, jotka tahtovat pitää kannabiksen laittomana, todennäköisesti ajattelevat hyvää. Tosiasiallisesti kieltolaista kuitenkin aiheutuu yksipuolisesti haittoja. Koska kannabis on tutkitusti haitallista alaikäisille ja koska kannabista joka tapauksessa käytetään riippumatta sen laillisuudesta, olisi yhteiskunnan ja ennen kaikkea lapsien kannalta järkevintä, että valtio ottaisi kannabiksen kontrolliinsa nykyisten täysin vapaiden, villien ja hallitsemattomien rikollisten markkinoiden sijasta.